Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

TARINA 6:

 

 

 

M-Minut, viesti, Varjoklaanille..” Toistin sanat ihmeissäni. Koivutähden ilme oli tyyni, ja rauhallinen. Hänen vihreät silmänsä tarkkailivat minua. Olin jäykistynyt paikoilleni.

Kyllä, sinulle tämä on kunnia. Sinulla on minun kouluttamat taidot, joten luotan sinuun. Kanelikäpälä.. Tehtävä voi olla vaarallinen, ja kimppuusi voidaan hyökätä. Mutta sinun täytyy mennä. En voi lähettää parhaitakaan, sotureita, koska luopiot liikuskelevat edelleen maillamme..”

Koivutähti sanoi.

Tuijotin entistä mestariani. Karvani olivat nousseet jännityksestä pystyyn. Joutuisin menemään yksin.. Minä.., olinhan vasta hetki sitten nimitetty soturiksi.

Ööh, kai minä sitten menen.. Entäs mitä minun pitää kertoa?” Naukaisin, ja en voinut peittää kehräystäni. Minä saisin suuren kunnian viemällä pääliköltä viestin... Mutta jos en palaisikaan. Jos Varjoklaanin kissat surmaisivat minut... Mitä muut ajattelisivat.. Kaikki ystäväni.. Klaani ja Aurinkokarva.. Juttelisivat varmasti, kun olisin ollut niin surkea, että he vain nauraisivat muistolleni.

Sitten Koivutähti keskeytti ajatteluni.

Kerro heille, että Myrskyklaanin kissat odottavat Nelipuulla ja pyydä heidät sinne. Enempää en kerro, näet sitten.” Hän kertoi. Kumarsin päälikölle ja nyökkäsin. Olin todella huojentunut.

Voit mennä, heti” Päälikkö naukui ja hivuttautui ohitseni. Hän lähti suurkiveä kohti ja kajautti kokoushuudon. En jäänyt kuuntelemaan, vaan lähdin juoksemaan, kohti metsää.

Suuntasin ukkospolulle. Ensin ohitin käärmekivet ja pian pääsin ukkospolulle. Minua suorastaan vapisutti ajatuskin, että mitä Varjoklaani tekisi. Ehtisinköhän leiriin ennen kuin toiset kissat haistaisivat minut. Sitä en voinut murehtia.

Koivutähti luotti siihen, että pystyisin siihen.

Ryhdistäydyin ja astuin ukkospolulle. Sen pinta oli kylmä ja kova. Nyrpistin nenääni, koska haju oli kamala. Juoksin lujaa ukkospolun yli ja tuijotin eteeni. Olin nyt Varjoklaanin reviirillä. Nielaisin kuuluvasti ja lähdin taivaltamaan kohti Varjoklaanin leiriä, aivan yksin..

 

Oli pimeää. Puut estivät auringonvaloa tulvimasta metsään. Karvani sojottivat, kun astuin askel askeleelta varovaisesti eteenpäin. Varjoklaanin leirin ei pitäisi olla enään kaukana, sillä erotin jo monen kissan löyhkän, sieraimissani.

Tassuttelin lähemmäs, kunnes edessäpäin näkyi leiriaukko. Hengitin varovaisen hiljaa, ja kävelin rauhallisena eiriaukosta sisään. Huomasin, kuinka kissat mulkoilivat minua ja paljastivat kyntensä. Niitä oli monta. Eteeni pujahti punertava, melko suuri kolli. Arvelin kissan olevan Varjoklaaninvarapäälikkö, Punaturkki. Nielaisin.

Mitä teet Varjoklaanin leirissä, senkin saastainen karvapallo!” Hän sähisi. Katsoin kollin leimuaviin silmiin.

Minut, käskettiin tuomaan viesti pääliköllenne..” Sanoin karvat pystyssä. Katsoin kollia uhmaavasti, kynnet esillä. Huomasin Punaturkin katsovan minua epäilevästi.

Valhtelija! Haluat vain surmata Pikitähden” Kolli sähähti, ja oli juuri hyökkäämässä, kunnes kuului toinen ääni.

Minä, kutsun sinut keskustelemaan kanssani, nuorukainen.” Kuului toinen ääni. Huomasin mustan kollin, joka oli itse Varjoklaanin päälikkö, Pikitähti. Kumarsin nopeasti, ja mulkaisin Punaturkkia, joka katsoi hämmästyneenä päälikköä. Punaturkki vaikeni kuitenkin, ja lähdin seuraamaan päälikköä. Menin Pikitähden perässä, suoraan tuon pesään. Punaturkki oli tulemassa mukaan, mutta Pikitähti esti sen.

Hänellä oli asiaa minulle, ei muille” Päälikkö naukui. Karvani sojottivat edelleen pystyssä, ja silmäni olivat siltin tyynet, ja rauhalliset. Punaturkki kumarsi päälikölle, ja sitten häipyi.

Istuin Pikitähdestä vähän kauemmaksi.

Mitä asiaa sinulla oli, nuorukainen?” Pikitähti kysyi. Nielaisin hiljaa ja aloitin.

Olen Kanelikäpälä, ja päälikkömme lähetti minut tuomaan sinulle viestin, tai no kutsun..” Naukaisin katsellen mustaa kollia. Hän näytti mietteliäältä.

No, kerro mitä hän sanoi?” Pikitähti naukaisi rauhallisesti.

Hhän käski minun tulla pyytämään, oikeastaan käskemään, Nelipuulle. Syytä hän ei kertonut.” Naukaisin mietteliäästi.

Oletko varma, ettei se ole ansa” Pikitähti sanoi terävästi. Kohautin lapojani, edelleen lihakset jännittyneinä. Hengitin askaasti, ja katsoin Varjoklaanin päälikköä, silmiin.

ikeastaan, ei mitään tietoa, hän vain lähetti sellaisen viestin..” Sanoin, ja kysymykset valtasivat pääni.

No, me lähdemmekin sitten samantien, ja jos se on ansa, saat maksaa siitä hengelläsi.” Hän naukui, ja kylmät väreet kulkivat selässäni.

Nyökkäsin kuitenkin, ja lähdimme ulos pesästä.

Varjoklaanin kissat, katsoivat minuun epäuskoisina. Kävelin Pikitähden perässä, kokouskivelle. Pikitähti kutsui klaanin koolle, ja kertoi saman, minkä olin hänelle kertonut.Pikitähti otti mukaansa; Punaturkin, Pikkupilven, Markäjalan, Rosohampaan, ja Ruosteturkin.

Märkäjalka ja Ruosteturkki tulivat sivuilleni, varmistaakseen, etten karkaisi. Minä kävelin muiden mukana, ukkospolulle saakka. Ensin sen ylitti Pikitähti ja muut Varjoklaanin kissat, ja sitten he eivät edes jääneet odottamaan. Kiiruhdin heidän peräänsä. Juoksin ukkosplkua pitkin, kunnes kuulin jotain. Jähmetyin paikoilleni, ja käännyin nopeasti äänen suuntaan. Minua koti, oli tulossa, valtava hirviö. Se ei hidastanut, vaan jatkoi täyttä vauhtia eteenpäin. En kyennyt liikkumaan, vaan tuijotin hirviötä, kauhunvallassa. Sen jalat liusuivat polkua pitkin ja se oli lähellä. Karvani olivat pystyssä. Juuri kun tajusin liikkua, niin tunsin vahvan tönäisyn kyljessäni. Lensin kauas aluskasvillisuuteen, ja viiltävä kipu tuntui jokapaikassa. Kuolisinko? Ehdin sanoa vain yhden, hiljaisen ja heikon sanan, enneen kuin koko maailma, katosi ympäriltäni...

Aurinkokarva?”

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com