Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 10:

 

 

Pysy aloillasi! Tassuusi sattuu vain enemmän jos liikut!”, Ärähdin uudelle soturioppilaalle, Neulastassulle. Musta kolli vilkuili veristä tassuaan kauhistuneena oranssikeltaisilla silmillään.

Iltapartion kissojen kimppuun oli hyökännyt tänään joukko Myrskyklaanin kissoja. Neulastassu ei ollut mikään parhain taistelija, ainakaan vielä, ja oli siksi saanut ison haavan tassuunsa. Käärin veristä tassua hämähäkin siettiin.

Pian on valmista.

Joudut lepäämään oppilaiden pesässä ainakin huomiseen asti” Totesin mietteliäänä vilkaisten Neulastassua.

Oli kulunut kaksi neljännesosakuuta siitä, kun minusta oli tullut Jokiklaanin paantaja. Nimekseni olin saanut Pilvitaivas. En ollut vieläkään päässyt eroon syyllisyyden tunteesta Mutaturkin kuolemaa kohtaan, mutta en näyttänyt sitä päältä päin.

Myös Tähtiklaanin ennustus pyöri päässäni. 'Johda meidät valoon'.

Olin kertonut unesta myös Hunajatähdelle, mutta päälikkökään ei tiennyt sen merkitystä.

Havahduin ajatuksistani neulastassun äännähykseen.

Eikö hämähäkinseittiä ole jo tarpeeksi? Pian tassuni näyttää paksummalta kuin vartaloni.” Naulastassu jupisi. Katsahdin nopeasti kollin tassua.

Hmh, totta. Voit palata oppilaiden pesään. Muista tulla aamulla näyttämään tuota tassuasi.” Mau'uin. Neulastassu nyökkäsi, ja nousi seisomaan varoasti kolmen jalan varassa.

Kiitos.” Naulastassu haukoitteli uupuneen oloisena, ja lähti nilkuttamaan ulos pesästä.

Vilkaisin sammalvuodettani, joka näytti houkuttelevan pehmoiselta. Kellahdin siihen kyljelleni kehräten. Pienet nokoset tekisivät varmasti hyvää.

Oli ollut raskas päivä, sillä kolmelle kissalle oli tullut vakavia vammoja neulastassun lisäksi.

Yöllä pitäisi vielä hiippailla tapaamaan Havukynteä. Kuuntelin hetken paikoillani leirin ääniä, kunnes suljin silmäni. Vaivuin pikkuhiljaa makeaan uneen.

 

Heräsin vasta yö myöhään. Katselin hetken ympärilleni, kunnes muistin: Minun olisi pitänyt jo lähteä! Ponkaisin pystyyn, ja hätäisesti pingoin pesästä ulos. Leirissä kävelin kevyin ja hitain askelin, jotten herättäisi ketään.

Pujahdin nopeasti saniaistunnelista ulos, ja kiihdytin juoksuun. Syyslehtiä oli tippunut metsän reunille. Kuu valaisi taivaalla, ja metsän varjot olivat hieman pelottavia, vaikka olin kulkenut samaa tietä pitkin jo monen monta kertaa. Toivottavasti Havukynsi ei olisi ehtinyt lähteä jo takaisin kotiin.

Epätoivoisena juoksin vain lujempaa, ja jännittynyt tunne valtasi minut jälleen, kun nelipuu alkoi erottua kasvillisuuden seasta. Sen suuret oksat näkyivät parin kymmenen metrin päässä.

Hiljensin vauhtia hieman. Lopulta menin vain kävelyvauhtia.

Kuu sai turkkini näyttämään hopeiselta. Astelin nelipuun laaksoon, ja helpotuksekseni näin tutun näköisen ruskean hahmon.

Havukynsi!” Huudahdin hilpeänä. Kävelin kollin luokse, ja nuolaisin tuon korvaa. Havukynsi kehräsi äänekkäästi. Kohtasin kollin vihreiden silmien katseen.

Luulin, ettet odottaisi minua.” Naukaisin hymyillen. Havukynsi vilkaisi taivaalle, ja sitten taas minuun hymy huulillaan.

Minulla on kyllä aikaa.” Hän haukotteli. Painauduin kollin lämmintä kehoa vasten.

Oletko jo päässyt yli Mutaturkista?” Havukynsi kysyi varovasti. Kysymys tuntui raastavan minua sisältäpäin, ja silmissäni kuvastui äkkiä suru.

En oikein tiedä.” Vastasin maata tuijottaen. Havukynsi painoi päänsä lohduttavasti lavalleni. Mutaturkki oli tosiaan tullut minulle hyvin läheiseksi. Suljin hetkeksi silmäni.

Hengitin Havukynnen pehmeää tuoksua.

Olet rakas..” Kehräsin. Havukynsi nosti päätänsä hieman, ja katsoi minua silmiin.

Tiedän.” Hän virnisti. ”Sinä myös.” Kolli lisäsi puskien minua leuan alta.

Miksi kaiken täytyi olla niin vaikeaa?

Olin parantaja. Minulla ei koskaan saisi olla kumppania, ei koskaan. Huokaisin äänettömästi, tuijottaessamme taivaalle. Katseeni jähmettyi taivaalle, ja kylmät väreet kulkivat selässäni, sillä olin näkevinäni ne samat vihreät silmät jotka esiityivät unestani..

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com