Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 9:

 

 

Seisoin autiolla aukiolla korkokivien edustalla. Oli pimeää ja hiljaista. Hopeahäntä loisti kirkkaana taivaalla, sädehtien. Yhtäkkiä näytti siltä, kuin tähdistä muodostuisi polku kohti maata, ja sitä pitkin käveli kuusi himmeää kissan hahmoa, he olivat Tähtiklaanista. Vaikken ollut koskaan tavannut edes heitä, tiesin kaikkien nimet. Hopeavirta, Väärätähti, Täplälehti, Sinitähti, Kiviturkki ja Tammisydän.

Hopeavirran hahmo lähestyi minua vihreät silmät hehkuen kirkkaina, ja hopeisen naaraan hahmo erottui himmeänä, ikäänkuin sumuna. Hänen silmänsä katsoivat suoraan minuun, ja naaras maukui kauniilla äänellään:

Taivaalla hohtaa miljoonia tähtiä, mutta vain yksi niistä on kaikkein kirkkain, ja voi johtaa klaanimme valoon..”

 

Havahduin hereille, ja säpsähdin nähdessäni Mutaturkin edessäni. Oli myöhäinen aamu, ja tänään oli tärkeä päivä.

Kolli patisti minut pystyyn. Uni oli varmasti enne uni! Tulihan minusta tänään parantaja.. Havukynsi oli lupautunut tapaamaan minua siltin yhtä usein. Eilinen muistui mieleeni. Olin tavannut Havukynnen keskellä yötä nelipuulla.

Olin tehnyt suuren virheen rakastuessani, ja vielä Varjoklaanilaiseen. En enään tiennyt mitä pitäisi tehdä. Saisin varmaan Tähtiklaanin vihat koko klaanin niskoille.

Nousin pöllähtäneenä pystyyn, kasvo ilmeettöminä. Mutaturkki kaiveli esiin jotakin yrttejä. Sitten pitkäkarvainen ruskea kolli kääntyi minua kohden, ja ojensi yrttejä.

Sekoitamme vielä matkayrtit. Sitten meidän täytyy mennäsuoraan korkokivia kohti. Kaikki parantajat tulevat sinne kokoontumaan.”, Hän naukui.

Hoidan asian.”, Mumisin sekoittaen yrteistä kaksi kasaa.

Mutaturkki hymyili säteilevästi. Parantaja siirtyisi klaaninvanhimpien luokse huomenna, kun minusta tulisi Jokiklaanin parantaja.

Noin, nyt voimme syödä nuo. Lähdetään sitten matkaan.”, Nau'uin. Työnsin tassullani mutaturkin yrttikasan vanhan kollin eteen. Vilkaisin epäilevsti edessäni olevia yrttejä.

Muiden kissojen ilmeiden perusteella ne eivät maistuneet miltään parhaimmilta.

Vilkaisin Mutaturkkiin joka oli o ehtinyt hotkaista yrtit suuhunsa.

Syö ne nyt vaan. Eivät ne niin pahoja ole.” Mutaturkki sanoi rohkaisvasti.

Mestarini hymyili ilkikurisesti. Irvistin, ja tungin kaikki kerrallani suuhuni. Kuvottava maku maistui suussani, ja nielaisin ne vastahakoisesti. Pahempia kuin pilaantunut hiiri!

Kuvottavia..” Jupisin Mutaturkille. Kolli hymyili ystävällisesti. Mutaturkki oli kyllä loistava mestari, kannustava, ystävällinen ja hauska. Harmi vain etten saisi enään viettää tuon kanssa niin paljon hauskoja hetkiä.

Mutaturkki opasti minut ulos pesästä, ja menimme leiriaukolle, kunnes Mutaturkki äkkiä pysähtyi, ja olin törmätä häneen.

Mitä nyt?” Ihmettelin kulmiani kohottaen. Mutaturkki näytti nolostuneelta.

Unohdin mennä kertomaan Hunajatähdelle.” Hän sanoi irvaillen.

Sinusta on tulossa jo vanha höppänä.” Kiusoittelin. Mutaturkki murahti hyväntuulisesti. ”Minä menen, odota hetkinen” Lisäsin lähtien juoksemaan. Lähdin tepastelemaan toiselle puolelle leiriä, naukaisten tervehdyksen Hallatassulle. Tuo hymähti nyökäten vastaukseksi.

Karautin päälikön pesälle, ja tallustelin sisälle aukosta.

Keltaoranssihtava Hunajatähden hahmo erottui pimeässä pesässä hyvin.

Päälikkö nukkui sikeästi sammalvuoteellaan.

Hunajatähti!” Kuiskasin lujalla äänellä. Hunajatähden korvat aukesivat, ja tuon silmät aukesivat sillä sekunnilla. Reippaasti päälikkö nousi istumaan, ja katsoi minua kysyvästi.

Pilvitassu? Mitä asiaa sinulla tänne on?” naaras kysyi. Heilautin raidallista häntääni.

Tulin vain kertomaan siitä, että ette tunaroi sitten täällä, kun minä ja Mutaturkki lähdemme sinne Korkokiville.” Hymyilin. Hunajatähti nyökkäsi kehräten.

Näemme sitten huomenna. Tuokaa mukananne uutisia.” Hunajatähti kehräsi. Nyökkäsin ja kumarsin poistuen pesästä.

Kipitin suoraan Mutaturkin luokse.

Mennäänkö?” Kysyin hilpeästi. Nyt ei olisi aikaa murehtia Havukynttä. Keskittyisin matkaan täysin.

 

Lähdimme matkaan, ja ensiksi ylitimme Jokiklaanin reviirin metsän, kunnes pääsimme sillalle. Sillan alla humisi virtaava koski. Vilkaisin sitä. Eipä näyttäny mukavalta paikalta pudota. Haukottelin. Päivä oli noin puolessa välissä. Matka eteni normaalia hieman hitaampaa vauhtia, sillä Mutaturkki ei ollut enään missään parhaimmassa kunnossa. Odotin siltin aina hitaammanpuoleista vanhaa mestariani. Kyllä Mutaturkiltakin notkeutta ja nopautta löytyi tarpeen tullen. Pian hän sitä ei edes tarvitsisi.

Hän menisi klaaninvanhimpien pesälle, viettämään vielä monta vuotta ystäviensä kanssa. Hymyilin pirteänä.

Nyt pitää olla varuillaan. Emme tahdo törmätä Tuuliklaanin partioon.” Mutaturkki maukaisi. Kohotin kulmiani.

Luultavimmin törmäämme siihen, sillä partiot ovat matkassa juuri tähän aikaan päivästä.” Totesin vilkaisten taivasta, jolla aurinko porotti.

Mutaturkki nyökkäsi mietteliäänä.

Jatkoimme tallustelua nelipuun ohitse, kunnes kuului partion ääniä, aivan kuten olin päätellyt. Kasvillisuuden seasta ilmestyi neljä kissaa, Viimakäpälä, Kirjoturkki, Seittijalka, sekä joku oppilas.

Viimakäpälä loi meihin vaativat silmäyksen, ja muut kissat olivat pysähtyneet niille sijoilleen. Kirjoturkin ilme oli äimistynyt, kun hän huomasi minut. Vaihdoimme pikaisesti katseita.

Mitä te täällä teette?” Viimakäpälä kysyi terävästi. Mutaturkki pyöritti silmiään.

Urvelo, etkö kiinnittänyt huomiota Kaarnakasvon lähtöön, tänään on parantajien kokoontuminen kuukivellä, senkin tomppeli.”, Mutaturkki tuhahti. Käänsin päätäni muualle etten olisi revennyt nauruun. Mutaturkki osasi väittää sitten vastaan vaikka Varjoklaanin päälikölle. Se oli hänessä ihailtavaa.

Tosiaan, päästämme teidät menemään. Parantajasta ei ole paljoa vastusta taistelussa, ja kaksi kissaa ei edes voisi hyökätä leiriin.” Viimakäpälä totesi. Mutaturkki nyökkäsi.

Olisin niin kovasti tahtonut jutella Kirjoturkille.

Se ei kuitenkaa onnistunut tässä tilanteessa. Viimakäpälä johti partionsa muualle, ja vilkaisin vielä heidän peräänsä, kunnes en nähnyt Kirjoturkistakaan muuta kuin musta-oranssikirjavan hännänpään.

Jatketaan matkaa.. Olen aina sanonut, että nuo varapääliköt ovat täysi tolloja.”, Mutaturkki murisi hyväntuulisesti, ja jatkoi eteenpäin tallustelua. Naurahdin kehräten.

Myöhemmin ukkospolun äänet alkoivat kuulua kauempana, ja myös harmaa polun pinta erottui. Se sai karvani nousemaan pystyyn. En ollut koskaan ennen ylittänyt ukkospolkua.

Menimme ukkospolun reunalle. Hirviöt karauttelivat nopeasti ohitse nopeasti. Silmäni olivat ammollaan. Mutaturkki taas näytti tavalliseen tapaansa rauhalliselta.

Mene yli heti kun sanon, minä tulen perässä.” Hän naukui katsomatta minuun. Kollin silmät tarkkailivat ukkospolkua. Jännittyneenä vedin henkeä rauhoittaakseni itseäni. Täytyi pitää pää kylmänä.

Nyt!” Mutaturkki huudahti.

En tajunnut aluksi lähteä, mutta kiidätin polulle. Mutaturkki ei ollut kuitenkaan kiinnittänyt huomiota toisesta suunnasta lähestyvää hirviötä. Kiljaisin vertahyytävästi, ja silmäni suureivat valtaviksin kauhusta. Joka ikinen lihakseni jähmettyi, ja en saanut liikuttua katsoessani vain ketunmitan päässä olevaa lähestyvää hirviötä huojentuneena. Vasta viimetipassa tajusin lähteä liikkeelle, sillä se oli viimeinen toivo. Oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Ehdin kuulla vain kauhistuneen huudon, kunnes joku tarttui terävillä hampaillaan niskastani, ja heitti minut voimakkaasti toiselle puolelle polkua. Tunsin lentäväni monta metriä, suoraan päin kovaa mäntyä. Löin pääni puunrunkoon, ja hetkeksi silmissäni sumeni..

 

Silmäni rävähtivät kauhistuneena auki, ja hengitin raskaasti ja vapisin. Nousin varovasti ja huojentuneena pystyyn. Otsastani ja lavastani vuoti verta, mutten antanut sen haitata. Katselin paniikissa ympärilleni etsien Mutaturkin tuttua hahmoa. Katseeni kohdistui Ukkospolulle, ja oli lähellä ettei jalkani pettänyt. Mutaturkin verinen ruumis lojui ukkospolulla.

MUTATURKKI!” Kiljuin puoliksi itkien ja huutaen. Ääneni oli yhtä tuskaista rääkymistä. Juoksin salamannopeasti ukkospolulle. Silmistäni valui kyyneliä, kun katsoin liikkumatonta, veristä ruskeaa ruumista. Mutaturkin silmissä oli tyhjä katse.

EI, ET SAA KUOLLA!”, Huusin itkien. ”Avaa silmäsi.. ole kiltti...”, itkin lösähtäen Mutaturkin ruumiin ylle. Painoin pääni kuolleen kissan turkkia vasten, ja suljin silmäni itkien. Mitä väliä jos hirviö ajaisi ylitseni, kaikki kamala kohdistui aina vain minuun!

 

Makasin siinä monta pitkää tovia, kunnes lähdin raahaamaan vastahakoisesti ruumista pois polun reunalta. Vedin varovasti mestarini niskasta, kuin hän olisi ollut elossa. Kuljetin hänet metsän uumeniin. Kyyneleet valuivat noroina silmistäni. Hän olisi nyt poissa, ikuisesti. En näkisi häntä koskaan enään.

menin siihen makaamaan, kiinni Mutaturkissa. En tahtonut edes uskoa. En tahtonut hänen kuolevan näin.

Tämä kaikki on minun syytäni.. Tähtiklaani auta minua..” Kuiskin silmät kiinni. Kyyneleeni kastelivta kuolleen Mutaturkin ruskean turkin. Tuuli pörrötti valkoharmaata turkkiani. Aurinko oli laskenut, ja hämärä metsä ympäröi meitä.

Teki mieli vain huutaa, niin lujaa kuin ääntä lähtee. Purkaa ulos kaikki se viha, tuska ja kipu sisältäni. En kuitenkaan huutanut, en pystynyt. Mutaturkin kuolema sattui enemmän kuin mikään tähänasti kokemani. Miksi Tähtiklaani antoi tämän tapahtua! Miksi Mutaturkin piti kuolla juuri nyt, juuri tässä. En antaisi tätä itselleni koskaan anteeksi..en koskaan.

 

Kuun valo yltyi jo melkein korkeimmilleen. En ollut tehnyt mitään. En mitään muuta kun maannut Mutaturkin vierellä monta tuntia, tai siltä se oli tuntunut ainakin. Hän olisi kuollut, eikä avaisi silmiään enään koskaan, tai näkisi päivänvaloa. Askeleet kantautuivat korviini, mutten välittänyt. Millään ei ollut enään merkitystä. Kuulin kissan kauhistuneen henkäisyn, enkä edes kääntänyt päätäni. En avannut silmiäni, makasin vain paikoillani musertuneena.

Pilvitassu..?” kuului tutun naaraskissan ääni. Käänsin hitaasti päätäni, ja silmäni olivat kyynelien kastelemat, ja vihan ja raivon sekaiset.

Onko hän..” Tuhkamarja kysyi hiljaa. Nyökkäsin huojentuneena.

Hän on kuollut. Se on minun vikani!” Sähisin kyynelien virratessa silmistäni.

Tuhkamarja käveli hitaasti lähemmäs.

Meidän pitää haudata hänet. Mutaturkki ei olisi halunnut sinun menettävän elämäniloasi.” Tuhkamarja naukui lempeästi, vaikka näin kyllä omin silmin naaraan kokeman surun ystävän menettämisestä. Minulle hän oli kuitenkin kymmenkertaisesti tärkeämpi. Nostin päätäni, ja nousin hitaasti pystyyn.

Sinä et ymmärrä.. Mutaturkki oli muutakin kuin mestarini. Hän oli ystäväni!” Huusin.

Tuhkamarja huokaisi vilkaisten tähtitaivaalle.

Minäkin olen menettänyt monia kissoja.. Yksi heistä oli oma mestarini. Hän kuoli pelastaessaan toista kissaa liekehtivästä metsästä.” Tummanharmaa naaras naukui. Vilkaisin Tuhkamarjan sinisiin silmiin.

Olin hiljaa, ja aloin vain vaistonaisesti kaivaa hautaa. Tuhkamarja tuli auttamaan. Kaikkein mieluiten olisin haudannut Mutaturkin Jokiklaaniin, ystävien luokse silloin kuin kaikki olisivat hyvästelleet hänet. Tämä olisi tällä hetkellä kuitenkin parempi vaihtoehto..

Kun hauta oli valmis, nostimme yhteisvoimin Mutaturkin hautaan, ja peitimme sen. Istuimme Tuhkamarjan kanssa hetken paikoillamme tuijottaen Mutaturkin hautaa.

Hetken kuluttua Tuhkamarja vilkaisi taakseen.

Tule, meidän pitää mennä. Vaikka Mutaturkki kuoli, sinun on tultava kuukivelle. Muista, että olet Mutaturkin seuraaja, ja klaanisi seuraava parantaja. Sinun tehtäväsi on klaanissa lähes yhtä tärkeä kuin päälikön.”, Tuhkamarja sanoi hiljaa. Katsahdin Myrskyklaanin parantajaa. Nyökkäsin hieman. Nousimme seisomaan, ja lähdimme paikalta. Vilkaisin vielä viimeisen kerran Mutaturkin hautaa. Hän olisi nyt Tähtiklaanissa, onnellisena siellä, missä kaikki hänen unelmansa toteutuisivat.

 

Tuhkamarja opasti minut emonsuusta sisään, kosteaan tunneliin. Tuijotin maata, silmät vetisinä. Tunsin itseni pienemmäksi kuin koskaan. Olin nyt aivan yksin. Muut olivat kokeneita ja hyviä parantajia. Minä taas avuton parantajanoppilas. Olisin varmasti surkea parantaja.. Itsetuntoni oli pettänyt pahasti.

Missä Mutaturkki on?” Nuhanenä ihmetteli kun minä ja Tuhkamarja pääsimme kuukiven luokse. Silmäni pysähtyivät tuijottamaan hohtavaa kuukiveä, ja pystyin aistimaan Tähtiklaanin henkien läsnäolon. Kuukivi oli kaunis.

Katsoimme Tuhkamarjan kanssa Nuhanenää ilmeet haikeina.

Hän on poissa..” Kuiskasin hiljaa maata katsoen. Kaarnakasvo ja Nuhanenä tuijottivat minua järkyttyneinä. Suru vihlaisi sisälläni.

Hän kuoli hirviön alle pelastaessaan minut..” Kerroin tuijottaen mukamas kuukiveä. Todellisuudessa se ei jaksanut juurikaan kiinnostaa, ja katsoin vain kaukaisuuteen.

Toisten klaanien parantajat eivät keksineet sanottavaa, ja tyytyivät olemaan hiljaa.

Minä rupean vain nukkumaan...” Mumisin surullinen ilme kasvoillani. En voisi jutella kuitenkaan muiden parantajien kanssa enne unista, koska en ollut niitä vielä saanut.

Käperryin lähelle kuukiveä, ja jäin tuijottamaan sitä, selkä toisiinpäin kääntyneenä. Vaivuin hitaasti uneen.

 

Istuin nelipuun keskellä. Ympärilläni oli Tähtiklaanin kissojen henkiä. Kaikkien klaanien pääliköt jotka elivät ennen nykyisiä päälikköjä. Yksi päälikkö kuitenkin puuttui, Tiikeritähti. Miksi hän ei ollut Tähtiklaanissa?

Leoparditähti, Sinitähti ja Kanervatähti. En ollut koskaan tavannut heitä, mutta tiesin heidän nimensä. He istuivat ympärilläni. Kaikkien kolmen kasvot olivat ilmeettömät.

Sinusta tulkoon pelastaja Jokiklaanille. Johda meidät valoon..” Kuiskausäänet tavoittivat korvani, ja oli mahdotonta saada selvää kenen ääni se oli, sillä kuulosti siltä kun sata kissaa olisi sanonut sen samaanaikaan.

Sinun veresi kulkeutuu myöhemmille sukupolville.. Vie meidät valoon..” äänet kuiskivat. Käännyin ympäri etsien puhujia, mutta kolme päälikköä estivät sen.

Sinun veresi voimalla viet meidät valoon..” Kissat kuiskivat, kunnes koko nelipuu hävisi ympäriltäni, ja pimeys valtasi aukion. Jäin yksin pimeyteen. Viimeinen asia minkä näin, olivat vihreät silmät, jotka aukenivat valtavina eteeni, kunnes katosin itse..

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com