Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Luku 8:

 

 

Kuka luulet olevasi!” Sähisin vaaleanharmaalle kollille päin naamaa. Kynteni olivat esillä, ja selkäni kaaressa hyökkäysvalmiina. Silmäni kiiluivat uhkaavasti.

Pian en kuitenkaan tuijottanut enään yhtä kissaa, vaan harmaan kollin taakse loikkasi kolme kissaa, yksi ruskea jolta puuttui silmä, yksi kermanvaalea, sekä noenmusta kissa varustettuna valtavilla arvilla kyljissä ja lovella korvassa.

Olen Shadow, kutsu minua Varjokynneksi. Olen yksi Hopeakuun neljästä kenraalista.”, Kissa naukui, ikään kuin luullen minun tajuavan tuosta jotain.

Tuhahdin äänekkäästi, ja pyöritin silmiäni.

Ja mitä sinä sitten hyödyt minusta tolvana?” Sähisin silmät leimuten, kun kissat piirittivät minut vaistonaisina.

Hmph, oletpa sinä ärhäkkä näköiseksesi. Hyödymme sinulla paljonkin. Olen seurannut sinua jo useamman päivän.”, Varjokynsi sanoi terävästi. Räpäytin epäuskoisena silmiäni.

Minua kylmäsi, kollissa oli jotakin karmivaa. Hän väänsi kasvoilleen omahyväisen virneen.

Sinä, saat olla meidän viestintävälineemme Tähtiklaanille. Vain klaanikissat voivat tehdä sen.” Varjokynsi naukui. Murahdin.

Jos sinä kaaliaivoinen ketunläjä et ymmärrä, että vain parantajat pystyvät viestittelemään Tähtiklaanille, niin menepä psykiatrille.”

Varjokynsi kohotti kulmiaan ovela pilke jäänsinisissä silmissään.

Sinusta ei olekaan siis mitään hyötyä, joten meillä ei ole käyttöä sinulle.”, Hän ilmoitti väliinpitämättömänä, ja vilkaisi takanaan oleviin kolmeen kissaan.

Viekää hänet päämajaan.. Tuo naaras ei saa päästä karkuun.. Muuten klaanikissat saavat tietää meistä.” Varjokynsi maukaisi. Kissat nyökkäsivät ja alkoivat lähestyä minua uhkaavina. Silloin itsesuojeluvaistoni laukaistui, ja tiesin että nyt oli juostava.

 

Otin jalat alleni ja sinkosin metsää kohti niin että tomu pöllysi.

Kolme kissaa olivat kuitenkin minua vahvempia ja isompia, ja minulla oli vain pieni mahdollisuus päästä karkuun. Siltin minä yritin.

Kuulin jo toisten äänet kintereiltäni, kun viiletin pakokauhuisena metsän halki.

Sammaleet edessäpäin näkyi suuri kaatunut puunrunko.

Irvistin epätoivoisena, mutta jatkoin matkaa siltin. Lähestyessäni puunrunkoa, valmistauduin loikkaamaan.

Ponnahdin maasta vauhdit, ja syöksyin suuren rungon ylitse. Tassuni tärähtivät hieman laskeutuessani pehmeille sammalille, mutta matkaa oli jatkettava.

Muut olivat jääneet kymmenen metrin välimatkan taakse, ja nyt minulla olisi mahdollisuus, sillä kasvit alkoivat muuttua tiheimmiksi. Yhtäkkiä teiän äkkijarrutuksen ja loikkasin sivulle. Aloin juosta toiseen suuntaan, ja toivoin hartaasti etteivät muut olleet huomanneet käännöstäni. Puuskutin hengästyneenä, ja havaitsin edessäpäin valtavan vaahteran. Siinä olisi mahtava piilopaikka.

Kiihdytin väkisinkin vauhtia, vaikka voimani alkoivat jo hiipua. Loikkasin puunrunkoon kiinni kynsilläni, ja aloin kiivetä ylemmäs. Aluksi olin luisua alemmas, mutta säilytin tasapainoni, ja kiipesin oksaryteikön lävitse lähes latvan oksille. Lösähdin istumaan, pitäen kynnet siltin tiukasti oksassa kiinni. Olin niin ylhäällä, ja lehtikerroksen takana, joten takaa-ajajilla oli huono mahdollisuus löytää minua. Väsyneenä suljin silmäni toviksi, ja avasin ne vieläkään uskomatta tapahtunutta todeksi.

Nuo olivat jotain mitättömiä friikkejä. Sitten muistin nähneeni tämän puun aiemminkin.

Partiot kävelivät tämän ohitse aina!

Helpotus valtasi minut. Odottaisin puussa vaikka iltaan saakka.

 

Nälkä kurni vatsassani, ja inua väsytti. Aurinko oli jo laskemassa, ja taivas oli värjäytynyt oranssihtavaksi. Vihdoin ja viimein alkoi kuulua lähestyviä askelia. Korvani värähtivät, ja lihakseni jännittyivät. Tuijotin alas silmä kovana, ja täysin paikallani. Askeleiden äänet voimistuivat, ja pian pusikosta ilmestyi ruskehtava kissa. Silmäni olivat pudota päästä. Mitä Havutassu täällä teki!

Kolli vilkuili ympärilleen epätoivoisen näköisenä. Uteliaana laskeuduin puusta alas, ja Havutassun silmät suurenivat kollin huomatessa minut. En edes ollut varma kumpi oli huojentuneemman näköinen.

Havut..”-

Pilvitassu!” Kolli huudahti silmät selällään keskeyttäen lauseeni.

Mitä ihmettä SINÄ teet TÄÄLLÄ!” Ihmettelin. Havutassu irvisti vilkaisten sivulle.

Etsin sinua.. Ainiin, minusta tuli soturi!” Kolli kehräsi katsoen minua hieman epäuskoisena turkooseilla silmillään. ”Miksi istuskelit puussa?”, Hän lisäsi lauseensa perään. Virnistin.

Pitkä juttu.. Kuule Havutassu.., miksi tulit Jokiklaanin reviirille minun takiani?” Kysyin kulmiani kohottaen. Kolli punastui hieman katsomatta minua silmiin.

Havukynsi..” Kolli korjasi. ”Minä eh...Olen pihkassa sinuun...” Hän sopersi hymyillen varovasti. Töksäyttävä hiljaisuus valtasi aukion.

Oli hetken täysin äänetöntä. Tuijotimme toinen toistamme suoraan silmiin, räpäyttämättäkään. Käänsin katseeni pikaisesti pois.

Minun olisi pitänyt kertoa aikaisemmin..” Mumisin tuijottaen maata ilmeettömänä.

Havukynsi näytti kummastuneelta.

Kertoa mitä?”, Havukynsi kysyi. Tuli jännittynyt hiljaisuus. Kollin katse oli kysyvä, ja tuon ilme vaativa. Huokaisin syvään.

Olen parantajan oppilas. Mutta sen voi kai perua.. Minäkin saatan olla hieman ihastunut sinuun..” Piipitin. Ajatus ei käynyt päässäni silloin. Se, että miten kertoisin klaanille että olen rakastunut Varjoklaanilaiseen kissaan, ja siksi en voisi olla parantajanoppilas.

Mikset tulisi Varjoklaaniin? Mustatähti kyllä hyväksyisi sen.” Havukynsi maukaisi toiveikkaana. Pudistin päätäni.

Vaikken olisi parantajanoppilas, aion pysyä Jokiklaanissa.” Kehräsin huvittuneena nuolaisten kollin lapaa. Havukynsi jupisi jotain itsekseen.

Sanon vaikka, etten ole valmis siihen. Nyt autat minua siltin etsimään unikonsiemeniä.” Sanoin hymyillen. Havukysni nyökkäsi kehräten.

Lähdimme kävemään rinnatusten metsn syövereihin. Kauhistunut tunne oli kävinnyt. Toivottavasti en enään tapaisi niitä outoja kulkukissoja.

 

Matkamme kesti kauan, ennen kun löysimme suuren aukion täynnä unikkoja. Henkäisin ihastuneena. Tuuli heilutteli punaisia kukkia, ja sai turkkimme hulmuamaan.

Kanista.” Totesin hymyillen. Havukynsi nyökäytti päätään. Lähestyin unikkoja, ja nappasin suuhuni siementukon.

Voimme kai jo lähteä. Minun pitää palata ennen yötä, ettei klaani huolestu.” ”Tavataanko vaikka huomenyönä nelipuulla?” Havukynsi kysyi kehräten.

Sopii minulle.” vastasin.

Lähdimme takaisin kotia kohti. Hyvästelimme toisemme vielä ennen kun palaisin kotiin. Saatoin Havukynnen nelipuulle asti.

Tavataan huomenna.” Hän hymyili. Nyökkäsin.

Kolli nuolaisi päälakeani. Puskin Havukynnen pehmeää ruskeaa turkkia.

Sitten jäin vielä katsomaan kollin perään, kunnes hän katosi Nelipuun suojiin. Uupuneena nostin unikonsiementukon suuhuni, ja lähdin kohti kotia. Tassujani särki, ja väsymys painoi koko kehoani. Kuu oli ehtinyt nousta taivaalle. Tähtitaivaalla kimaltelivat tuhannet Tähtiklaanin soturit. Hopeahäntä loisti kauniisti, ja loi metsään hopeisia valoja, ja varjoja. Epätoivoisena kävelin eteenpäin, jättäen nelipuun taakseni. Mitä olin mennyt tekemään. Oliko tämä elämäni pahin virhe, pettäisinkö koko klaanin?

 

Pilvitassu missä ihmeessä olet ollut!” Mutaturkki murisi. Laskin unikon siemenet maahan, ja keksin nopeasti tekosyyn poissa olooni. Kulkukissoista en kertoisi, enkä varsinkaan Havukynnestä! Olin typerä, parantajanoppilas, ja vielä rakastunut eriklaanin soturiin! Olin täys hiirenaivo. Rikoin soturilakia pahimman kerran..

Tuota noin.. Näiden etsiminen oli vaikeaa. En meinannut löytää näitä mistään.”, Sopersin esittäen nolostunutta ja katsoin maata. Mutaturkin ilme lempeni.

Nyt sinun pitää mennä lepäämään. Ajattelin, että veisin sinut ylihuomenna korkokiville.” Mutaturkki naukui salaperäinen hymy kasvoillaan. Suuni loksahti kauhistuneena auki. Nyt minulla ei olisi mahdollisuuksia perua asemaani klaanissa!

Väänsin kasvoilleni jännittyneenä jonkinnäköisen irvistyksen.

Mahtavaa, tuleeko minusta parantaja!” esitin hihkaisevani, vaikka sisimmissäni olisin voinut kaatua maahan surkeana.

Kyllä, sinusta tulee varmaan historian parhain. Olenhan minä kouluttanut sinut.” Mutaturkki kehräsi. Nyökkäsin itsevarmana. Laahustin parantajanpesälle.

Lösähdin väsyneenä, ja surkeana pedilleni. Ajattelin Havukynttä. Miten voisin mennä rakastumaan Varjoklaanilaiseen! Mitään muuta en saanut ajateltua moneen tuntiin, ja se valvotti minua. Muuten olisin voinut saada omia, suloisia pentujakin joskus maailman ihanimman kissan kanssa. En ollut edes aiemmin ajatellut mitä olisin voinut elämässäni tehdä. Mielessäni pyöri yksi kysymys koko yön: Valitsisinko koko klaanin tulevaisuuden, vai rakkauden?

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com