Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Kävelin puhtaan valkoisella lumella ja hiutaleet leijailivat ilmassa. Taivas oli sininen ja aurinko porotti parin pilvenhaituvan välistä. Ympärilläni kasvoi metsää  ja metsää ja metsää. En ollut varma minkä klaanin alueella olin, jos edes olin. 
Edessäni oli suuri kivi ja kiven päällä seisoi harmaa tuttu kissa, selkä minuun päin. Hihkaisin iloisesti Taivastuulen nimen, mutta Taivastuuli kaatuikin kivelle, kuin kuolleena ja tipahti siitä maahan. Paikalla jossa Taivastuuli oli seisonut seisoikin musta hahmo. Suusta kissalla valui verta ja silmät leimusivat tulen väreissä. 
Vilkaisin pelokkaana ystävääni joka ei liikkunut, ja lumi hänen allaan oli värjäytynyt punaiseksi verestä. Äkkiä myös taivas pimeni ja lumi muuttui harmaaksi.
Kissa hyppäsi kiveltä eteeni ja samaan aikaan kun hän upotti hampaansa kurkkuuni tajusin kuka hän oli.
 
Tässä vaiheessa heräsinkin omaan rääkäisyyni. Nokiturkki kampesi itsensä ylös ja mulkisi minua. 
- Onko sul joku ongelma? hän kysyi tylysti, mutta kun huomasi pelon silmissäni hän leppyi ja istahti viereeni.
- Näin vain pahaa unta, kuiskasin ja käänsin kylkeäni.
Kuulin kun Nokiturkki tuhahti ja kävi makuulle, alkaen saman tien nukkumaan. Minä en saanut unta, koska edellinen kummitteli mielessä.
Se oli  vain unta, ajattilin rauhoitellen itseäni. Kissa jonka olin tunnistanut, oli nyt lähtenyt metsästä, toivottavasti lopullisesti.
 
Nousin ylös vasta kun Taivastuuli heräsi. Hän oli ällikällä lyöty kun "heräsin" samaan aikaan kun hän. En kertonut unesta, sanoin vain etten saanut unta. En minä siis valehdellut.
 
- Tänään voitaisiin harjoitella taistelemista! naukui Nokiturkki hetken päästä kun kaikki olimme koolla.
- Njauh! Minä olen tietty paras, Pihkatassu naukaisi ja pörhisti mustaa turkkiaan.
- Et varmana, Lukkitassu sanoi, - nimittäin minun mestarini on!
Karpalotassu oli hiljaa ja istui vieressäni. Näiden parin päivän aikana meistä oli ehtinyt tulemaan todella läheisiä. Karpalotassu ol todella ystävällinen minulle ja kuunteli ohjeeni. 
- Minä olen paras taistelemaan, ja jos ette usko niin näytän teille, Tivastuuli ärähti ja oppilaat hiljenivät.
Lähdimme kulkemaan kohti hiekkakuoppaa. Taivas oli kirkas ja aurinko lämmitti mukavasti selkää. Lumi narskui tassujen alla ja kaikki oli hilpeällä tuulella. Minäkin sivuutin unen, koska se oli hei vain typerä painajainen.
- Vika alhaalla on vatipää! Aamutassu kiljaisi ja pinkaisi juoksuun.
Kolme muutakin oppilasta lähti juokseman hänen peräänsä. Pihkatassu loikkasi hienon hypyn Aamutassun ohi ja oli eka alhaalla, sitten tuli Aamutassu, Lukkitassu ja viimeisenä Karpalotassu puuskuttaen.
- Älä välitä Karpalotassu, Pihkatassu sanoi ystävällisesti, - Vatipäät on kivoja.
Huokaisin ja hölkyttelin alas. Ystäväni seurasivat perässä. Tihkuviiksi piti sen tylsän saarnan siitä, ettei taisteleminen ole mitään leikkiä, vaan yleensä taistellaan elämästä tai kuolemasta. Nokiturkkikin leikki nukkuvaa.
- Aloitetaan, Taivastuuli puuskahti ja loikkasi Aamutassun kimppuun.
Sisko-parka ei osannut odottaa ja jäi nopeasti alakynteen. Karpalotassu huomasi asian ja loikkasi suoraan Taivastuulen niskaan, repi ja raastoi minkä pystyi.
- Jätä hänet rauhaan! pikkukissan ääni kuului Taivastuuleh voihkinnan yli.
- Lopeta hullu! Taivastuuli rääkyi ja loikkasi pois oppilaansa luota, - Autta Minttulehti!! Oppilaasi on hullu! 
Olin katketa naurusta ja katsoin ystäväni leikkisiin silmiin. 
- Oppilaani on liian kova haaste sinulle, enkä itsekkään uskalla uhmata häntä, leikin mukana.
Karpalotassu huomasi, että me vain leikimme ja hän irroitti otteensa.
- Ensinnäkin, Taivastuuli aloitti, - tuo ei edes kutittanut minua.
Karpalotassu tuhahti.
- Ja toiseksi hyppäsin leikilläni myös Aamutassun kimppuun.
- Mutta... Tihkuviiksi sanoi että taistellaan elämästä tai kuolemasta! Karpalotassu mutisi.
- EI HARJOITUKSISSA! repesin uudelleen nauruun.
Kaikki muutkin alkoi nauramaan, myös Karpalotassu itse.
 
Lähdimme takaisin leiriä kohti ja jättäydyin taakse Taivastuulen kanssa.
- Onko kaikki hyvin? kysyin parhaalta ystävältäni.
- Jep. Entä sinulla? heräsit niin aikaisin...
Nieleskelin hieman ja nyökkäsin. Olin jo unohtanut uneni. Taivastuuli pysäytti minut ja katsoi syvälle silmiini. Hän avasi sanoakseen vasta lauseen, mutta outo kissan tuoksu täytti meidän molempien sieraimet. Eikä mikä tahansa kissa vaan kotikisu!
- Mitä helv... Taivastuuli ärähti ja katseli ympärilleen.
- Se on lähellä, mutisin ja upotin kynnet maahan.
Samassa puskasta työntyi ruskea kissa joka pelästyi meitä hirveästi. Se kyyristyi pieneksi jaa piipitti pyyntönsä ettemme söisi sitä. Taivastuuli repesi ja alkoi kieriskellä maassa, minäkin naureskelin.
- Kuka olet ja miksi olet täällä? kysyin kun Taivastuuli ei siihen kyennys.
- Minut... Minut lähetettiin tänne.
Taivastuuli rauhoittui ja nousi ylös. Hän ravisteli turkkiiaan ja nuolaisi pari kertaa. Hänen katseensa poraantui kissan kaulassa olevaan pantaan.
- Kuka sinut lähetti? kysyin.
- Jäkälä niminen kujakissa, kotikisu piipitti, - ja niin nimeni on Mimi.
Taivastassu repesi nimillekkin. Tuhahdin.
- Miksi Jälkälä ei tullut itse? kysyin tympääntyneenä.
- Hän sanoo ettei se ole oikein hänen arvolleen, Mimi mutisi.
Huokaisin. Asia ei nyt mennyt yhtään eteenpäin ja ei ihmekkään kun oli kotikisu kyseessä. Taivastuulikin vain nauroi kaikelle. Meidän kai pitäisi häätää Mimi matkoihinsa.
- Voisitko nyt kertoa että mistä on kyse? pyysin.
Mimi empi hetken mutta sitten uskalsi istahtaa maahan. 
- Jäkälä on ilkeä kujakissa joka pitää eräänlaista laumaa pystyssä. Hän värvää myös meitä kaksijalkojen lemmikkejä. Hän tappaa kaikki jotka eivät totteli. Minut hän lähetti kertomaan asiansa, siksi ettei se haittaisi vaikka te tappaisitte minut. Kuiteskin se hänen asiansa oli se, että.., Mimi nieleskeli sanoja mutta jatkoi: - hän aikoo valloittaa metsän.
Asia herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Näin oli kuulemma tapahtunut ennenkin. Siitä selvittiin mutta vahingot olivat suuria. Ruoska Veriklaanineen oli vähällä saada metsän itselleen joten suhtauduin Jäkälä-juttuun aika vakavasti.
- Kannattaako uskoa kotikisua? Taivastuuli sylkäisi, - se voi huijata meitä kuin mikäkin nakkiaivo.
Tutkiskelin Mimin pelokkaita kasvoja kun hän kuuli valehtelusta. Tajusin ettei hän valehdellut. Ja jos valehteli hän todella oli nakkiaivo. Mimi istui hiljaa ja odotti minun vastaustani. Khee! Olin hänen silmissään se viisaampi osapuoli kahdesta klaanikissasta (taisin oikeastikkin olla >:3).
- Ei hän valehtele. Ja jos valehtelee mitä me menetämme? naukaisin.
- Se voi olla myös ansa siltä Jäkäläpökäleeltä, Taivastuuli varoitti minua.
Nyökkäsin ja mietin hetken.
- Me viemme sinut leiriin ja saat kertoa asiasi meidän päällikölle, sanoin sitten päättäväisesti.
- ET OLE TOSISSASI! Taivastuuli karjaisi ja hänen karvansa nousi pystyyn.
- Mitä muuta voisimme tehdä? Jos hän puhuu totta ja Jäkälä on kuin se Ruoska niin olemme mennyttä, sanoin.
Taivastuuli mietiskeli hetken sanojani ja nyökkäsi sitten. Hän myös vannotti että jos joutuisimme ongelmiin se olisi minun syyni. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdimme opastamaan Mimiä leiriin.
 
Kissojen ilmeet leirissä olivat näkemisen arvoiset kun tepastelimme löyhkäävän kotikisu ruipelon kanssa kotiin. Johdatin Mimin Saniaistähden luo joka oli tullut ulos pesästään katsomaan miksi leiri oli niin levoton. Kaikki kyselivät eri suunnista että kuka kissa meillä oli mukanamme. Ilmoitimme kaikille vain, että hän oli tuomassa viestiä. Saniaistähdelle selitin, että kissa oli ilmestynyt satunnaisesta puskasta ja kertonut kissasta joka uhkaa metsää ja, että halusin tuoda hänet puheillesi, että voisimme varmistua ettei vaaraa ole.
Nokiturkki, Pihkatassu, Tihkuviiksi, Lukkitassu, Karpalotassu ja Aamutassu pommittivat meitä kysymyksillä. Aamutassu oli erityisen innostunut. Oma mestari ja sisko toivat kotikisun leiriin! Pihkatassu, Lukkitassu ja Karpalotassu halusivat tietää olimmeko antaneet sille vitun pahasti turpaan. Nokiturkki oli innoissaan ja Tihkuviiksi pudisteli päätään. 
 
Vihdoin Mimi tuli rauhoittuneena ulos päällikön pesästä mutta koko klaanin nähdessään hän istahti tönkösti alas ja odotti. Saniaistähti hyppäsi suurkivelle ja kutsui klaanin koolle.
- Kissan jonka Minttulehti ja Taivastuuli toivat leiriin on kaksijalkojen lemmikki ja hänen nimensä on Mimi. Mimi toi tuomaan viestiä kaupungissa asuvlta Jäkälä nimiselä kissalta. Jäkälällä on todella suuri lauma kissoja puolellaan ja he ovat kuulemma vahvoja, myös on kotikisuja ja erakkoja. Jäkälä alistaa kaikki tahtoonsa tappo uhalla. Hän on saanut päähänsä vallata metsän. Emme tietystikkään  voi olla varmoja puhuuko Mimi meille totta mutta meillä onkin suunnitelma sen selvittämiseen. Se koostuu kahdesta vaiheesta. Ensimmäinen on se että Mimi jää leiriimme ja toinen se että odotamme toista lähettiä tuomaan viestiä metsän valtauksesta. Jos lähettiä ei tule Mimi on huijannut meitä.
Alkoi hirveä melu. Kaikesta tästä. Mutta Nokiturkki vierestäni rääkäisi kovimpaan: - Entä jos lähetti saapuu?
- Jos hän saapuu otamme hänet vangiksi ja Mimi johdattaa meidät Jäkälän luokse. Arvioimme vaaramme ja suojelemme Mimiä totta kai. Sitten keksimme miten saamme Jäkälän pysymään erossa metsästä. Kerrotaan myös muille klaaneille... Jos he kuuntelisivat.
- Älytöntä, Karpalotassu jupisi toiselta puolelta.
- Niin, jos vankimme karkaa olemme mennyttä, naukaisin.
- Ei vaan Mimi valehtelee, oppilani tokaisi.
- Miten niin? kysyin.
- Hän valehtelee aina, Karpalotassu sihahti hiljaa, - tule! 
Karpalotassu pyysi minut hieman sivummalle.
- Kun olin Jokiklaanissa hän tuli sinne ja valehteli samanlaisesta terroristista kuin Jäkälä mutta hänen nimenä oli Sammal. Mimi esiintyi nimellä Kiki. 
- Oletko varma että hän on sama kissa? naukaisin.
- Noita silmiä jotka ovat kuin roihuava tuli, en ikinä unohtaisi, hän huokaisi.
Katsoin Karpalotassun silmiin ja huomasin niidenkin olevan liekin väriset... Liekin joinka olin unessani nähnyt kohdatessani mustan hahmon katseen. Ähkäisin ja katsoin jalkoihini.
- Mikä tuli? Karpalotassu kysyi huolestuneena.
- Muistin vain pahan uneni, sanoin hiljaa.
- Voit kertoa minulle kaiken, hän muistutti ja nyökkäsin.
- Kiitos mutta ei kiitos, se oli vain uni.
 
En pystynyt kertomaan Sammaltähdelle siitä mitä olin kuullut oppilaaltani. Hän uskoi Mimiä ja kai se olisi parempi hänen itsensä huomaavan hänen valehtelevan.
jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com