Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Astelin hermostuneena ympäri leirimme aukiota.

Tuuli puhalsi kovaa ja paksuturkkini oli kivan pörheä. Oli myös alkanut sataa lunta! Ei edes lehtisateen aika ollut kunnolla ehtinyt tuleen ja lumi peitti jo maata silmän kantamattomiin. Lumi oli valkoista, kylmää ja märkää untuvaa joka pilasi kaiken!

- Minttulehti! kuulin Taivastuulen äänen takanani ja kiepsahdin ympäri.

- Niin? kysyin kehräten ja puskin ystävääni.

Taivastuuli nieleskeli ja katsoin häntä kysyvästi. Mikä harmaalla ystävälläni oli? Ja yhtäkkiä hän pillahti itkuun! Ei itkeminen ollut hänelle tavallista.

- Voi ei! Mikä sinun on, Taivastuuli? kysyin hätääntyneenä.

- Strom... Strom lähtee! hän ulahti hiljaa ja painoi kasvonta turkkiini.

- Voi sinua, naukaisin hiljaa ja nuolaisin naaraan päälakea, - miten voisin auttaa sinua?

Taivastuuli nosti katseensa minuun ja itki vuolaasti. Hänen katseensa oli niin epätoivoinen, että sydäntäni raapaisi. Hän myös huokui pakokauhua ja ahdistusta.

- Mi-Minä en tiedä! hän ulahti ja pläsähti makuulle lumelle.

Istuin harmaan kissan viereen ja suin hänen turkkiaan rauhoittavasti. Kylmä lumi pisteli persusta mutta en välittänyt.

- Hänhän etsii perhettään? kysyin hiljaa ja jatkoin: - Hän varmasti jatkaa etsintöjä muualta... Sinun pitää kunnioittaa hänen päätöstään. Entä jos Tammilehti olisi muualla? Kai sinä haluaisit etsiä hänet?

Taivastuuli nyökkäsi, - Tottakai... Mutta minun tulee häntä niin ikävä!

Taivastuuli itki naama lumessa. Yön viimeiset tähtöset tuikkivat taivaalla ja harmaan ystävän turkki hehkui hopeana kuun valossa.

- Tottakai sinun tulee häntä ikävä, se on ymmärrettävää, maukaisin hiljaa, - mutta jos hän ei mene nyt luopuminen voi olla hankalempaa myöhhemmin. Ja hänet voitaisiin muutenkin löytää, se taas ei olisi hyvä asia kellekkään, jatkoin hiljaa.

Taivastuuli kampesi itsensä istuvilteen viereeni ja painautui ihan kylkeeni kiinni. Tunsin hänen miten nyyhkytys sai hänen kehonsa värähtelemään.

- Mene puhumaan hänelle, neuvoin, - hyvästele hänet. Sano että jäät kaipaamaan ja odotat hänen paluutaan.

- Hänen paluutaan? Taivastuuli maukui kuin pieni pentu joka kuuli ensimmäisen kerran hurjasta varjoklaanista. 

- Jos hän todella välittää sinusta, hän palaa ja esittelee perheensä.

Taivastuuli pomppasi jaloilleen. Hän katsoi merkitevästi leirin suuaukolle ja sitten minuun. Tuuli puhalsi vielä kovemmin, mutta Taivastuuli seisoi jämäkästi paikallaan. Ei merkkejä äsköisestä tunteen purkauksista.

- Olet oikeassa... Minä menen hänen luoksensa. Mutta lupaan palata ennen nimitys menoja! hän naukui ja juoksi pois leiristä.

Meni yhtä nopeasti kuin tulikin.

Niin todellinen syyni valvomiseeni oli kaksi asiaa: 1. Tapasin viime yönä klaanien kokouksessa emoni. Se oli aivan sairaan upeaa! Hän näytti todella paljon minulta ja Aamutassulta joten menimme rohkeasti hänen luokseen. Hän oli Varjoklaanista ja hänen nimensä oli Kermasulka. Hänkin yllättyi kun näki pentunsa. Hän sekosi täysin ja alkoi kyselemään kaikkea maan ja taivaan välistä. Samoin me. Saimme kuulla menneisyydestämme ja myös isästämme! Olin tullut aivan pentuna myrskyklaaniin niinkuin siskonikin... Hän tuli hieman myöhemmin. Emo oli saanut meidät jonkun erakon kanssa eikä voinut pitää Varjoklaanissa joten Saniaistähti oli ottanut meidän klaaniimme tuntiessaan emomme. Isämme oli häipännyt toisen pennun jälkeen teille tietämättömille. Emo oli meistä hirveän ylpeitä ja pyysi vierailulle varjoklaaniin. Jutustelummi jäi kesken kokouksen loputtua liian aikaisin. Haluan kuulla lisää ja lisää ja lisää! Kuulemma hän oli vannottanut Saniaistähdelle ettei saa kertoa meille, koska olisimme rynnänneet varjoklaaniin ja kaikki olisivat saaneet tietää. Emomme kuulemma rukoili joka ilta Tähtiklaanilta, että he kertoisivat meille sopivalla hetkellä ja miten olikaan? Hänen pyyntöönsä oli vastattu. Kermasulka oli kuulemma vaikka kuinka monta kertaa etsinyt ketseella meitä, mutta ei ollut löytänyt. Nyt hän sai tietää pentujensa olevan kunnossa. 

Toinen syy valvomiseen on se, että saan ihan juuri oppilaan! Oikieastaan minä, Tihkuviiksi (iiih! <3) ja Nokiturkki saamme kaikki tänään oppilaat. Olen aivan hermona koska en tiedä kenet saan! Taivastuulella oli jo oppilas, oma siskoni. Yksi ehdokkaista on melkein tuore tulokas Jokiklaanista, Karpalopentu. 

En siis saa millään unta, kun mietin vain perhettä ja tulevaa oppilastani! Toivon todella saavani Lukkipennun oppilaakseni, koska häneen olen tutustunut parhaiten. Pihkapentu on vain ärhäkkä ja ärsyttävä pakkaus ja Karpalopenusta en tiedä mitään.

 

Vihdosta viimein Saniaistähti kutsuu kissoja koolle! Ou no, mitähän tästä tulee? Kaiken lisäksi Taivastuuli ei ole vielä palannut retkeltään.

- Karpalopentu saat mestariksesi Minttulehden, Saniaistähti aloitti rituaalipuhettaan.

Olin laskea alleni. Nyt se tapahtuu saan oman oppilaan!!! Ei haittaa vaikka on Karpalopentu, tutustun häneen sitten nyt! 

Astuin hieman lähemmäs ja kohensin ryhtiäni.

- Minttulehti, lupaatko siirtää tälle oppilaalle sinun viisautesi ja rohkeutesi, Saniaistähti kysyi (olin kuulevani Nokiturkin hihitystä viisauden ja etenkin rohkeuden kohdalla >:( ).

- Lupaan, naukaisin uljaasti ja nyökkäsin.

- Tästä hetkestä lähtien, Karpalopentu, sinut tunnetaan nimellä Karpalotassu ja mestarinasi toimii Minttulehti, Saniaistähti naukui.

Kosketin kuonollani oppilaani omaa. Hän hieman arasteli mutta lopulta otti iloisesti vastaan onnittelut. Istahdin Suurkiven juureen ja tähyilin olisiko Taivastuuli tullut. Eipä ollut. Kuuntelin rituaalin loppuun ja lopulta kissat luikkivat omiin hommiinsa. 

Olin aloittamassa keskustelua uuden ja innokkaan oppilaani kanssa kun Saniaistähden ääni sanoi takanani: - Minttulehti, voisitko tulla käymään pesässäni? 

Karvani nousivat hieman pystyyn mutta nyökkäsin urhoollisesti. Mitähän asia koskisi? Sanoin Karpalotassulle että keskustellaan pian. Sitten kipitin päällikön perässä hänen pesäänsä.

- Minulla on sinulle kolme asiaa, Saniaistähti maukaisi ystävällisesti ja viittoi minua istumaan. Itse hän käpertyi pedilleen.

- Ensinnäkin, onneksi olkoon uudesta oppilaasta ja siitä että sait tietää siskostasi! Emosi on hieno kissa ja teki mielestäni oikean ratkaisun antaessaan teidän myrskyklaaniin. Sinusta on tullut hieno soturi ja Aamutassustakin tulee. Pääsette pian juttelemaan emonne kanssa kunnolla, mutta valtti on malttia! Toinen asiani koskee Karplotassua ja sitä että hän tuli Jokiklaniista. En saa kertoa edes sinullekkaan syitä, mutta anna hänelle mahdollisuus oppia Myrskyklaanin tavoille.

- Tottakai. Pidän hänestä mahdollisimman hyvää huolta, maukaisin ja Saiaistähti kehräsi hyvillään.

- Niin ja kolmas asiani koskeekin Taivastuulta, Saniaistähti maukaisi hieman kireemmin.

karvani nousivat pystyyn ja haukoin henkeäni. Eikai? Eikai hänelle ole sattunut mitään?

- Tiedätkö missä hän on? Saniaistähti töksäytti.

Nieleskelin hiljaa ja katsoin käpäliäni.

- Hmm... Taidan ymmärtää. Puntaroit kahden tärkeän asian välillä. Ystävyys vai soturilaki? Saniaistähti kysyi... yllättävän lempeällä äänellä, tai oikeastaan todella lempeällä äänellä.

Puhalsin ilmat pihalle ja nyökkäsin hitaasti.

- En pakota sinua kertomaan, vaikka tietäisin. Toivon kuitenkin, että kerrot jos hänellä on vaikeuksia, Saniaistähti maukaisi hiljaa.

- Kyllä kerron. Sen voin sanoa, että hän voi olla todella surullinen hetken aikaa, mutta hän palaa entiselleen vielä. Tiedän sen. Muuta en uskalla kertoa, mutta vannon pitäväni myös hänestä huolen!

- Jaksatko varmasti kantaa tämän kaiken taakan yksin? Saniaistähti kysyi.

- En, nau'uin itsevarmana, - siksi olenkin klaanikissa ja minulla on teidät, perhe, aina tukenani.

Saniaistähden silmillä paistoi jonkilainen ylpeyden katse ja hän nyökkäi, - hyvä vastaus! Nyt mene uuden oppilaasi luokse! Hän varmasti odottaa!

 

Olimme kiertäneet rajat, Karpalotassun kanssa. Mukana oli Nokiturkki ja hänen uusi oppilas Pihkatassu (käy sääliksi Nokiturkki), ja Tihkuviiksi Lukkitassun kanssa. Illalla kun pääsimme takaisin leiriin Taivastuuli oli ihme kyllä palannut. En jaksanut olla katkera hänelle, ja en toisaalta halunnutkaan. Hän oli aiva murtunut Stromin lähdöstä ja pahoitteli. Hän oli kuulemma jäänyt vahingossa istuskelemaan luolaa loppu päiväksi ja tajusi vasta hetkisitten, ettei ollut tullut nimitysmenoihin. Hän oli aidosti pahoillaan. Siksi sanoinkin ettei se haitannut ja, että nyt mennään syömään ja nukkumaan! Kaksi lempi asiaanin :3

 

Keskustelin unissani Kasvottoman kanssa ja herätessäni olin yhtä väsynyt kuin nukahtaessani. Tuntui kuin en olisi levännyt yhtään. Se on ika kammottavaa mutta totta.

Taivastuulikin oli ihan väsynyt, mutta jaksoimme yhdessä nousta kouluttamaan oppilaitamme, yhdessä Nokiturkin ja Tihkuviiksen kanssa.

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com