Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Joku hakkasi minua selkään. Avasin silmäni sirilleen ja säikähdin pompaten pystyyn. Sotureidenpesä oli pimeä ja ilma oli kostea sateen jälkeen. Nokiturkki katsoi minua ja pyöriyyeli sen jälkeen silmiään.
- Mennään, hän sihahti ja katosi ulos.
Loikin tuoreen soturin perään ja vilkaisin Taivastuulta.Hän nukkui sikeästi... Tihkuviiksen vieressä. Katsahdin maahan ja kuljin ulos hieman surullisena.
- Lähdetään samantien metsään, sanoin väsyneenä.
- Okei. Tehdääm se äkkiä... Ennenkuin muut herää.

Kuljeskelimme puiden lomassa. Auringon ensimmäiset säteet pilkottelivat taivaanrannan takana. Huokaisin ja pysähdyin.
- Sinulla oli siis asiaa, naukaisin ja katsahdin Nokiturkkiin.
- Kyllä... Se liittyy minuun ja Taivastuuleen.
Naurahdin vaivautuneena, - Aijot kysyä neuvoa miten saisit hänet pitämään sinusta? 
- Öm... Niin juuri, Nokiturkki naukaisi ja katsoi minua pöllähtäneenä.
Selitin nopean luonnoinin miten hankalaa on saada naaras kiinnostumaan ja miksi. esinnäkin haukkumalla ei naaraita saa ja toiseksi pitää olla salaperäinen (muttei liikaa) ja romanttinen ennenkaikkea.
- Hankalaa! Nokiturkki huudahti kauhistuneena.
- Ei edes ole... Koittaisit! rohkaisin.
- Kyllä minä olen kokeillut. Hän tykkää enemmän veljestäni, nokiturkki tuhahti.
Nielaisin ja nyökkäsin vähän. Sitä minä pelkäsinkin. Taivastuuli on ollut kaksikon kaveri iät ja ajat. Minä jäisin pahasti hopealla. Ei tihkuviiksi minusta pidä!
- Ajatteletko sä kokoajan vaan sitä hiirenaivoa, Nikiturkki kysyi huvittuneesti huokaisten.
- Mjitäääh?!
- Sen näkee Tuuliklaaniin asti, että katselet tihkuviistä KOKOAJAN!
- No enkä! marisin vastaan.
Väittelimme hetken. Vielä kauemmin. Ja sitten tunnustin. Se oli helpompaa.

Saavuimme takaisin leiriin suunnitelmat mietittyinä. taivastuuli huomasi meidän ja asteli vastahakoisesti meitä kohti.
- Missäs olitte? Ette ainakaan metsästämässä, hän kysyi.
- Emme niin, vastasin iloisesti. - Missä Tihkuviiksi on?
Noki tassu näytti vaivautuneelta ja Taivastuuli kertoi että hän oli kai vielä sotureiden pesässä Nyökkäsin ja kiittelin ja sitten suuntasin sotureiden pesää kohti.
Siinähän se Tihkuviiksi heräili. Pysähdyin pelokkaana ja katsoin kollia.
- Ai hei Minttulehti! hän hihkaisi ja käveli luokseni.
- Hei! naukaisin ääniväristen ja muistelin kun harjoittelin hänen kanssaan saalistamista.
Rupattelimme hetken ja sitten hän kysyi mitä oikein teen.
- Öää... En oikeastaan tiedä... vastasin vaivautuneena.
- Kiva! Minä lähden kohta partioon! Heihei,hän maukaisi ja katosi.

Istuin pää painuksissa leirin reunalla ja kaipasin mitä kipeimmin Taivastuulen seuraa. Hän oli vain kadonnut jonnekkin. Nokiturkki lähti veljensä kanssa partioon ja en jaksanut metsästää. Pilvet peittivät taivaan ja epäilin että kohta alkaisi satamaan. Kylmä oli tunkeutunut paksun turkkini läpi ja hytisin.

Seuraavat päivät pyörivä parin rutiinin ympyrää: Menin aamusin Nokitassun kanssa metsään keskustelemaan, tulimme leiriin Taivastuuli kiukkuisena odottaen, etsin Tihkuviiksen, lähdin partioon tai metsästämään, odotin Taivastuulta, menin nukkumaan pahoilla mielin.
Taivas oli yhtä synkkä kuin mieleni ja hopeahäntäkin jäi paksujen pilvien taakse. Tuntui että Taivasklaani olisi kauempna kuin koskaan. Olin yksinäinen. Kaipasin niin Taivastuulen iloista seuraa, mutta hän vietti vain enemmän ja enemmän aikaa metsän siimeksessä. 
Minun ja Nokiturkin suunnitelmat eivät edistyneet... luulen että haistoin palaavan Taivastuulen turkissa häivähdyksen vierasta kollin hajua, en ollut varma.

Ukkonen jyrähteli ja vettä satoi. Pisarat kimpoilivat maasta ja leiri oli kuin suuri vesilammikko. Kaikki aivastelivat ja Tammilehdellä oli suuri työ klaanin kanssa. Jopa Taivastuuli pysyi tänään leirissä.
- Taivastuuli, aloitin hiljaa entiselle parhaalle ystävälleni.
- No mitä? hän tiuskaisi kun istuimme sotureiden pesän suulla.
Voihkaisin surullisena, - Mitä on tapahtunut ystävä? Olemme kuin vihollisia...
- Mitä on tapahtunut?! Hän huusi ja pomppasi seisomaan. - Sinä... Sinä havittelet vaan kolleja itsellesi senkin haiseva ketun läjä! 
Minäkin nousin seisomaan karvat ällistyneenä pystyssä. - En todellakaan! 
- Sinä kuljet aamuisin Nokiturkin kanssa metsässä ja auringonhuipun hetkellä kuhertelet Tihkuviiksen kanssa! Et välitä ollenkaan miltä minusta tuntuu olla aina yksin! Taivastuuli sähisi.
- Aijaa! Sinä vai yksin? Kyllä minä olen haistanut uuden sulhosi hajun turkissasi kun palaat iltaisin leiriin! Minä se kökötän joka ikinen päivä yksin ilman ystävää kun sitä kaipaisin! Ja aamuisin Nokiturkin kanssa autan häntä vain siinä miten hän saisi sinut pitämään hänestä! Huusin itkukurkussa.
Olimme mkolemmat hiljaa pelästyneinä, suuttuneina ja surullisina. Huohotimme ja katsoimme toisiamme.
- Mikset sinä kertonut? hän kysyi.
- Se oli minun ja Nokitassun salaisuus, Nau'uin.
- Anteeksi, hän parahti ja nuolaisi korvaani.
- Samat sanat, huokaisin helpotuksena.


Nauroimme, itkimme ja pälätimme Taivastuulen kanssa iltaan asti. Sade ja ukkonen hellitti ja ilmasta tuli miellyttävän lämmin. Vaihdoimme kieliä ja kerroimme päivien kuulumisia. Taivastuuli kertoi kollista jonka oli tavannut metsässä. Se ei kuulut mihinkään klaaniin ja sen nimi oli Strom. Hän oli kuullut klaaneista ja sen sellaista ja ehdottanut Taivastuulelle että he lähtisivät seikkailemaan. Pelästyin mutta Taivastuuli kertoi että oli kieltäytynt.
- Huh... Pelästyin jo!
- Älä suotta.
Nokiturkki ja Tihkuviiksikin liittyi seuraamme. Tihkuviiksi istui ihan kiinni kylkeeni ja Nokitassu Taivastuulen lähelle. Sydän pamppailen katsoin Tihkuviikseen...

... Ihanaan Tihkuviikseen!
jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com