Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Aurinko tunkeutui luomieni läpi ja herätti minut uniltani. 
Venyttelin nautinnollisesti. Ensimmäinen yö takana oppilaana! 
Muistelin eilistä ja istahdin vielä hetkeksi makuusammaleeni päälle. Se oli todella hienoa! Minttupennusta tuli vihdoin Minttutassu. Muistan kun johtaja lausui rituaalia ja minua jännitti niin kovasti. Olin kumminkin selvinnyt hengissä ja minulla oli kiva Mestari…

Mestari! Minunhan pitäisi lähteä ihan juuri uuden mestarini kanssa kiertämään reviirin rajoja ja minä vielä istuin oppilaidenpesässä muistelemassa eilistä! Toivottavasti Vatukkakynsi ei suutu…
Nuolaisin vielä nopeasti kylkeäni ja nousin seisomaan. Kaikki muut oppilaat oli jo jalkeilla… Voi kauanko olin nukkunut? 

Säntäsin ulos ja pysähdyin melkein heti oppilaspesän ulkopuolella. Tuntui, että koko leiri olisi jalkeilla. Kissoja hääri siellä ja täällä. Hyvä että erotin Vatukkakynnen leirinsuuaukolla puhumassa jonkun soturin kanssa. 
Säntäsin juoksuun ja puikkelehdin kissojen välissä. Pian olin törmätä harmaaseen oppilaaseen. Tunnistin kissan Taivastassuksi.
- Anteeksi kamalasti! nau’uin hädissäni.
- Ei tässä mitään, vastasi Taivastassu ystävällisesti.
Nyökkäsin kiitollisesti ja juoksin Vatukkakynnen luokse.
- Anteeksi Vatukkakynsi. Olen niin myöhässä! Läähätin ja katsoin Mestariani anteeksipyytävästi.
- Noniin kyllä olet! Vatukkakynsi naurahti, - Mutta ei tässä mitään! Ehdimme vielä mainiosti.

Lähdimme reippaasti pois leiristä ja katselin uteliaana ympärilleni.
- Ehdit kyllä tutkimaan myöhemminkin metsää, tänään kumminkin kierrämme Myrskyklaanin reviirin rajat! Voit luultavasti haistaa toisten klaanien hajut, Vatukkakynsi neuvoi.
Lähdimme, kuulemma jokiklaanin rajaa, kohti. Kävelimme nopeasti ja hyppelimme kaatuneiden puunrunkojen ylitse. Pian näinkin edessäni jo joen. 
- Olemme tulleet Jokiklaanin rajalle. Ei mennä liian lähelle jokea, Vatukkakynsi maukui ja minä nyökkäsin vastaukseksi.
Kuljimme joen viertä, muttemme menneet liian lähelle reunaa. Hetken matkaa käveltyämme tulimme joen vartta sellaiseen kohtaan, että kun halusi katsoa alas jokeen oli matkaa vaikka kuinka paljon! Selvä taidan hieman liioitella. Matkaa ei ollut edes kamalan paljoa, mutta näin pienelle kissalle pudotus tuntui kamalalta! 
- Näillä paikkeilla kannattaa olla varovainen ettei tipahda jokeen. Jos tiput tuosta alas et selviä hengissä. Hukut ennemmin tai myöhemmin, Vatukkakynsi kertoi vakavana. – Minä kerron miten asiat ovat, muuten et opi todellisuutta.
- Selvä, minä varon etten tipu! Lupasin Mestarilleni.

Jatkoimme matkaa kauempana joesta. 
- Katso Minttutassu! Nuo neljä puuta tuolla, näetkö? Vatukkakynsi kysyi.
- Näen minä… Mitä niistä?
- Siellä klaanit kokoontuvat joka täysikuu! Se on nelipuu, Vatukkakynsi selitti minulle.
- Pääsenkö minäkin joskus kokoontumiseen? kysyin ja Vatukkakynsi naurahti
- Tietysti! Kaikki kissat pääsevät!
Lähdimme juoksemaan kohti nelipuuta. Pian hidastimmekin vauhtia ja katsoimme alas neljänpuun luomaan paikkaa. Siellä oli myös iso kivi. En oikein ymmärtänyt mitä ideaa siinä oli, mutten myöskään kysynyt asiasta. 

Lähdimme kohti Varjoklaanin rajaa. Vatukkakynsi kertoi matkalla, että nelipuun takana on Tuuliklaanin reviiri. 
Vatukkakynsi pysähtyi ja minäkin pysähdyin. 
- Haistele ilmaa, Minttutassu, Vatukkakynsi pyysi.
Minä haistelin… Hyi mikä haju!
- Mikä täällä lemuaa? kysyin keuhkoni täynnä haisevaa ilmaa
- Hirviöt… Katso, Minttutassu, näetkö noiden puskien takan pilkottavan mustan pinnan? Se on ukkospolku.
- Näen minä… Ukkospolku? Millaisia ne hirviöt sitten ovat? kysyin.
Vatukkakynsi ei vastannut vaan näytti odottavan jotain. Odottiko se niitä hirviöitä? Vai Varjoklaanilaisia? Yhtäkkiä puskien takana vilahti joku suuri, melua pitävä, nopea ja haiseva juttu! Sillä oli loistavat elottomat silmät ja sen jäljessä tuli mustaa savua. Se oli pelottava.
- Tuollaisia ovat hirviöt. Älä mene ukkospolulle ellei ole pakko. Jos hirviö osuu sinuun voit kuolla välittömästi, Vatukkakynsi kertoi.
- En mene ukkospolulle… lupasin.

Kävelimme ukkospolun reunaa kunnes haistoin taas tutun ja turvallisen myrskyklaanin hajun paremmin kuin ukkospolun. 
- Esittelen sinulle vielä käärmekivetkin, Vatukkakynsi sanoin koska huomasi minun lähtevän leiriä kohti.
Käärmekivet? Kuulin joskus jonkun soturin puhuvan siitä paikasta. 

Lähdimme kulkemaan vielä hieman eteenpäin ja sitten näinkin edessäni suuren kivikasan, Käärmekivet.
- Noniin... Käydään huomenna katsomassa vielä korkeamäntyjä ja kaksijalkalan rajaa, Vatukkakynsi naukui ja lähdimme leiriä kohti.

Olin iloinen kun vihdoin pääsin syömään. Vatukkakynsi kertoi missä oppilaat yleensä söivät ja nyökkäsin. Hain pienen rastaan tuoresaaliskasasta ja kävelin kannon luokse jossa jo pari oppilasta söivät. Tunnistin Taivastassun ja nostin häntääni tervehdykseksi. 
- Voinko syödä kanssasi? kysyi hieman arasti.
- Tottahan toki! Taivastassu vastasi pirteästi ja tiputin rastaan maahan hänen viereensä.
Söin nautinnollisesti ja juttelin hieman Taivastassun kanssa. Hän oli todella mukava ja kyseli miten ensimmäinen päiväni oppilaana oli mennyt. Minä vastailin parhaani mukaan. Oli todella iloinen että olin jo melkein saanut kaverinkin.

Aurinko alkoi laskemaan ja leirikin alkoi hiljentyä. Minua ei ollenkaan nukuttanut, kun olin nukkunut niin kauan. Istuskelin oppilaidenpesän edustalla kun Taivastassu asteli luokseni.
- Hei, mitäs siinä istut? hän kysyi minulta.
- Istun vain. Ei väsytä kyllä ollenkaan… Aika ihme juttu. yleensä nukun todella paljon, vastasin iloisesti.
- Aijaa! Sama juttu, ei väsytä yhtään, Taivastassu naukui ja istahti eteeni. – No sinähän kävit tänään reviirin rajat läpi? 
- Joo. Se oli hauskaa, vastasin. – Miten niin?
- Ajattelin vain jos haluat voitaisiin käydä Jokiklaanin rajalla…?
Olin hetken ihmeissäni. Joen lähellä oli jossain kohti vaarallista. En halunnut kumminkaan olla mikään nössö…. – Selvä… Koska mennään? 
- Pian… Tulen sanomaan sinulle sitten! Siitä tulee kivaa! Taivastassu sanoi ja meni matkoihinsa.
Voi ei! Mitä olin luvannut… Taivastassu vaikutti oikein kivalta ja kiltiltä… Miksi menisimme Jokiklaanin rajalle? Menin oppilaidenpesään. Istahdin makuupaikkani päälle ja aloin peseytymään.

- Psst! Taivastassu sihahti korvaani.
- Hui! Älä säikyttele, nousin pelästyneenä istumaan. – Herätit minut
- Jep… Nyt mennään! Taivastassu naukui iloisesti ja nousin.

Lähdimme pois leiristä. Kaikki oli jo pesissään ja vain me juoksimme leirin halki. Pian laukkasimme öisessä metsässä ja hyppelimme puurunkojen yli. Pian näin kuunvalossa kimaltavan joen. 
- Mennään vähän lähemmäs! Taivastassu ehdotti.
- Onko se varmasti turvallista…? kysyin hieman kauhuissani. muistin hyvin Vatukkakynnen varoitukset.
- Tietysti on! Miten niin? Taivastassu kysyi, mutta hyppeli jo jokea kohti.
Juoksin perään ja liukastelin hieman kivisellä rannalla. Lähdimme jokea pitkin sitä paikkaa kohtaan josta Vatukkakynsi oli erityisesti varoittanut. Taivastassu taiteili ihan joen rajassa ja näytti tosi iloiselta. Pian tulimmekin siihen kohtaan missä jokeen pudotus oli aika paljon. Ainakin kymmenen ketunmitan pudotus. 
- Vaau! Taivastassu hihkui ja kurkisteli alas.
- Tuo ei ole varmasti kamalan järkevää… varoitin tuota kauempaa.
- Tule sinäkin katsomaan! Aivan upeaa! Taivastassu naukuu innoissaan.
Astelin hieman lähemmäs tuon taakse.
- Joo hienoa on… Nyt voimme mennä takaisin päin… ehdotin varovaisesti, muttei hän kuunnellut.
Ihmeellinen pyrähdys joka säikäytti meidät molemmat. Enemmän Taivastassu pelästyi kuin minä, koska hän syöksyi pää edellä alas jokea kohti! 
- Taivastassu! huudahdin hädissäni ja hyppäsin reunalle. 
En uskaltanut katsoa alas… Vatukkakynsi oli luvannut että pudonnut kuolee ennemmin tai myöhemmin. Näin kun taivaalla lensi lintu. Kai se säikyttäjä. Kurkistin alas ja näin Taivastassun pelästyneet kasvot edessäni. Hän oli tipahtanut vain kielekkeelle! 
- Voi kauhistus! Pääsetkö ylös? kysyin.
- Enköhän… Varo hyppään siihen, Taivastassu sanoi ja minä varoin.
Istuimme nyt molemmat vähän kauempana reunasta ja olimme molemmat kauhusta kankeita. Katsoimme toisiamme ja sitten Taivastassu alkoi kehräämään huvittuneena.
- Sinä varoitit minua, enkä minä kuunnellut! Taivastassu kehräsi.
- Pelästyin, että tipuit jokeen, huomautin.
- Joo mutta kaikki on nyt hyvin! Mennään takaisin leiriin, Taivastassu sanoi ja nousimme.

Juoksimme mahdollisimman nopeasti leiriin ja meitä paikalla odottikin Vatukkakynsi, Tuliturkki ja Saniaistähti. Saimme kuulla aika suuren saarnan ja Taivastassu otti odottamattomasti kaikki syyt niskoilleen.
- Oli se minunkin syytäni… Minä suostuin mukaan vaikka Vatukkakynsi oli minua varoittanutkin, naukaisin pää painuksissa. – Anteeksi.

Keskustelin vielä kahden kesken Vatukkakynnen kanssa.
- Olen sinuun aika pettynyt, Minttutassu, Vatukkakynsi sanoi.
- Sinulla on siihen oikeus… Ja minä olen pahoillani… En halunnut pettää luottamustasi…
- Mutta saat luottamukseni takaisin ajan myötä… Menes nyt nukkumaan, Vatukkakynsi naukaisi ja lähti.

Menin oppilaidenpesään ja Taivastassu odottikin minua jo.
- Anteeksi että suostuttelin sinut mukaan… Ensimmäisenä päivänäsi oppilaana! Taivastassu pyysi anteeksi.
- Ei se mitään. Onneksi sinulle ei sattunut pahemmin, sanoin ja menimme molemmat nukkumaan.
Minä nukahdinkin pian ja odotin innolla, huolimatta äskeisestä, seuraavan päivän tapahtumia.

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com