Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tarina 19:

 

 

Tänään vien teidät ensimmäisen kerran ulos. Metsään-” Kehräsin pennuille. Mantelipennun ilme kirkastui siltä silmäykseltä. Aaltopentu vetäisi henkeä.

Oikeastiko?” Hän hihkaisi. Hymähdin.

Enhän ole koskaan valehdellut!” Naukaisin. Siis jos ei lasketa aikaisempia, virnistin mielessäni. Pennut supattivat jännittyneinä keskenään.

Mennään nyt jo. Annetaan Varjoturkin olla rauhassa.” kehräsin. Tummanharmaa naaras oli eilen saanut kolme tervettä pentua. Nimeksi ne olivat saaneet Ruskopentu, Kinuskipentu ja Sinipentu.

Lähdin pirteänä Mantelipennun ja Aaltopennun perässä ulos pentutarhasta. Ukkossydän käveli Sulkähännän ja Myrskyturkin kanssa leirin halki luokseni.

Minne menette?” Myrskyturkki tiedusteli vilkaisten vuorotellen minua ja pentuja. Sulkahäntä istahti maahan ja nuolaisi tassuaan.

Ajattelin viedä heidät tutustumaan metsään. Oppilaana on helpompaa jos tuntee edes osan reviiristä jo valmiiksi.” Totesin. Kokemusta minulla ainakin oli.

 

Jutellessamme pentutarhan edustalla, alkoi leiriaukolta kuulua äkisti juoksuaskelia. Sisään ryntäsi aamupartio, ja sen kaksi kissaa. Hetkonen. Kaksi? Partiossa oli lähtiessä kolme kissaa; Usvajalka, Raskasjalka sekä Kielokukka.

Raskasjalka ja Usvajalka juoksivat täysin kaistapäisen näköisinä Leoparditähden luo. Varapäälikön silmät olivat kauhusta ammollaan, ja tuo ei meinannut saada sanaa suustaan ulos. Usvajalka nielaisi ja ryhdistäytyi. Sitten hän lausui kamalimman asian, mitä olisin koskaan voinut odottaa.

Kielokukka on kuollut!” Hän huudahti niskakarvat pystyssä. Jähmetyin täysin liikkumattomaksi.

Huojennus otti kehoni valtaan. Silmistäni alkoi valua kyyneliä.

Horjahtelin Usvajalan ja Leoparditähden luo.

Katsoin varapäälikköä etäisesti silmiin, ja paljastin kynteni.

Olisit voinut pelatastaa hänet!” Sähisin. Usvajalka näytti hurjistuneelta.

Enkä olisi!” Hän maukui. “Kielokukka kuoli pelastaessaan minut rotkoon tippumiselta! Mutta sitten maa sortui..ja..” Usvajalan silmät tuijottivat maata. Hänen jäsenensä tärisivät.

Raivo suorastaan liekehti sisälläni. En edes ytiennyt mitä tehdä, mutta tein jotain typerää. Loikkasin kynnet esillä suoraan Usvajalan kimppuun.

Se on sinun vikasi! Ilman sinua Kielokukka eläisi!” Kiljuin hysteerisenä Usvajalan kimpussa.

Hän tippui rotkoon! Se ei ole MINUN vikani!” Usvajjalka sähisi.

Leoparditähti yritti irroittaa minua varapääliköstä, mutta tuloksetta. Usvajalka sähisi allani.

Moni kissa oli tullut katsomaan tapahtumaa, mutten välittänyt heistä. Kyyneleet valuivat norona poskiani pitkin maahan. Lumi pöllysi taistellessamme.

Raapaisin Usvajalkaa kasvoille. Tuska kuvastui minun silmistäni paljon pahemmin kuin Usvajalan.

Sinä!” Karjuin itkien. “Sinä tapoit parhaan ystäväni!” Kiljuin jatkaen taistelua Usvajalan kanssa.

Lopettakaa!” Leoparditähti sähisi vieressä yrittäen riuhtoa minua irti. Myös muut tulivat auttamaan. Lopulta kissat saivat yhteisvoimin revittyä minut varapäälikön kimpusta. Usvajalka katsoi minuun hurjistuneena. Hengästyneenä seisoin paikoillani yhä taisteluasennossa.

Riuhtaisin itseni irti muiden otteista. Sitten juoksin leiriaukkoa kohden, mulkaisten vielä kerran taakseni, kohti Usvajalkaa.

 

Juoksin. En tiennyt minne mennä, mutta tassuni kiljettivat minut joelle. En tahtonut uskoa sitä.

En tahtonut uskoa sen olevan totta. Kielokukka oli aina ollut paras ystäväni.

Nyt hän olisi kuollut! En näkisi häntä enään koskaan!

En välittänyt vaikka pennut eivät pääsisi metsälle. En välittänyt vaikka muut ihmettelisivät minne olen kadonnut. En välittänyt mistään!

Katsoin joen jäistä pintaa. Jää kimmelsi kauniina. Niin hartaasti toivoin, että olisi ollut kesä. Silloin Kielokukka olisi voinut ajelehtia alavirralle ja selvitä. Nyt jään alle hukkui väkisinkin jos sinne joutui.

Lepää rauhassa..” Mau'uin hiljaa katsoen jäätä. Kielokukka oli nyt Tähtiklaanissa.

Kyyneleet silmissäni katsoin jäätä.

Miksi juuri hän? Olihan klaanissa muitakin kissoja. Hän ei ollut edes ehtinyt löytää kumppania, Kielokukka oli aina halunnut pentuja. Hän oli vielä niin nuori kuollakseen. Upotin kynteni paksuun jäähän. Riistin sitä kynsilläni hieman.

Olisi luovutettava. Hän ei tulisi enään takaisin. Kielokukka oli poissa.

 

 

Makasin joen läheisellä kivellä pää tassujen ylle painautuneena. Olin ollut pois leiristä jo monta tuntia. Tämä paikka oli hiukan syrjemmässä, joten en ainakaan ihan heti törmäisi muihin kissoihin. Aurinko alkoi laskea, ja luulisi minulla olevan jo nälkäkin- muttei ollut.

Tuijotin ainoastaan maahan. Tiesin ettei murjottaminen auttaisi yhtään- eikä viha. Siltin en vain kyennyt ajattelemaan elämääni ilman Kielokukkaa.

Tuntui tyhjältä. Olihan minulla muitakin ystäviä, mutten tahtonut silti menettää ketään.

Minun olisi ryhdistäydyttävä!

Nousin istumaan, ja loikkasin kiveltä sitten alas. Lähdin laahustamaan kohti leiriä.

Hymyilin hieman. Oli ajateltava asiaa positiivisestikin. Kielokukka metsästi nyt Tähtiklaanin kanssa.

Hän olisi varmasti onnellinen.

 

Palasin leiriin. En välittänyt muiden kummaksuvista katseista, vaan palasin pentutarhalle. Astelin sisälle. Lösähdin sammalpedilleni, Mantelipennun ja Aaltopennun viereen. Sitten muuta ajattelematta suljin silmäni, vaipuen syvään uneen.

 

 

Tarina 20:

 

 

Mikä ihme tuo on?” Aaltopehtu kysyi päästessämme joen luo. Hymähdin.

Se on joki. Jokiklaanin symboli.” Mau'uin hiljaa. Juuri pari viikkoa sitten Kielokukka oli hukkunut juuri tuohon jokeen. Sen vuoksi en ollut Usvajalan kanssa missään parhaimmissa väleissä.

Olinhan sentään hyökännyt varapäälikön kimppuun suutuspäissäni.

Mantelipentu katseli sisarensa toimia. A

altopentu kieri lumessa selällään.

Kummastuneens seurasin, kun Mantelipentu hyppäsi siskonsa kimppuun säikäyttäen Aaltopennun täysin. Naaras loikkasi kiljaisten ilmaan.

Senkin kaheli!” Hän huudahti. Mantelipentu nauroi.

Jähmetyin paikoilleni. Täällä tuoksui toinen kissa. Se ei ollut Jokiklaanista- eikä muistakaan klaaneista. Katselin tarkkaavaisena ympärilleni.

Tulkaa lähemmäs. Joku on lähellä.” Kuiskasin pennuille. Kaksikko kipitti pikaisesti etutassujeni taa suojaan. Mantelipennun siniset silmät katsoivat ammollaan puskaryteikköön, josta alkoi kuulua askelia.

Pian sieltä loikki esiin valkoinen kolli. Tuon silmän ympärillä oli oranssi läikkä, ja hännänpää oli oranssi. Vihreät silmäni suurenivat, ja suuni loksahti auki. Tuijotimme toisiamme ällistyneinä. Tunsin tuon kissan!

Ei ole totta!” Valko-oranssi kissa kiljaisi karvat pystyssä. Mantelipentu tökkäsi minua tassuun.

Äiti, kuka tuo hyyppäri on?” Kolli kysyi mulkoillen kissaa. En vastannut.

Hän on..” Mau'uin hiljaa. “veljeni.” Lisäsin jännityneenä.

Kissa asteli lähemmäs tuijottaen minua ja pentuja.

Sinullahan on pentujakin jo!” Hän maukui virnistäen.

Kyllä vaan.. Mutta mistä sinä oikein tulet!” Ihmettelin korvat luimussa. Enhän minä edes muistanut hänen nimeänsä. Siitä oli aikaa kun olimme viimeksi nähneet.

Olin vain läpikulkumatkalla.” Hän kertoi minuun vilkuillen.

Uteliaisuuteni heräsi.

Minne olet menossa?” Kysyin. Veljeni kohautti lapojaan.

Ei mitään käsitystä. Etsin yhtä kissaa vain..” Hän maukui. En tietänyt mitä sanoa. Veli kaukaa menneisyydestä.

Ketä? Onko hän tärkeäkin?” Kyselin hymyillen huojentuneena.

No tuota.. Joo. Kumppanini Shelya. Hän katosi pari päivää sitten.” Veljeni kertoi.

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com