Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tarina 7:

 

 

Tänään koittaa suuri päivä näille kahdelle oppilaalle!” Aloitti Leoparditähti. Ukkostassu ja Liekkitassu seisoivat ylpeän näköisinä päälikön vierellä, kun muu klaani istuskeli kiven juurella odottelemassa, että heistä tulisi sotureita. Minä istuin hieman kauempana ystävistäni, ja tarkkailin silmä kovana kivelle.

Liekkitassu, sinut tunnetaan täten Liekkiloimuna! Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi, ja sinut hyväksytään Jokiklaain täydeksi jäseneksi!” Leoparditähti naukui. Liekkiloimu nuolaisi päälikön lapaa. Tuon liekehtivänoranssi turkki hulmusi tuulessa. Seuraavaksi Leoparditähti kääntyi Ukkostassun puoleen.

Ukkostassu, sinut tunnetaan täten Ukkossydämenä! Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi, ja sinut hyväksytään Jokiklaanin täydeksi jäseneksi!” Leoparditähti julisti. Ukkossydän nuolaisi päälikön lapaa, samallaisesti kuin ystävänsä. Jumituin taas tuijottamaan Ukkossydämen otsanhalki meneviä kahta arpea. Mistä ihmeestä hän tuollaiset oli mahtanut saada? Arvet oli aiheuttanut kissa, sen erotti niiden koosta. Toinen meni hänen otsanhalki, ja toinen silmänhalki. Ukkossydän ja Liekkiloimu katsoivat urhoollisen näköisenä päälikköä. Sitten kissat alkoivat huutaa heitä heidän uusilla nimillänsä.

Minä en siihen kyennyt. Tuijotin vain tarkasti heidän jokaista liikettään.. vannoin vielä selvittäväni heidän salaisuutensa!

 

 

Yöllä en meinannut saada unta. Vieressäni tosin kuului kovaäänistä tuhinaa, jonka aiheuttaja oli Myrskytassu. Myrskytassu ja Sulkatassu nukkuivat vierekkäin, ja toisella puolellani taas nukkui Kielotassu, sikeässä unessa. Huokaisin hiljaa itsekseni. Nousin varovasti pystyyn, ja lähdin hiippailemaan pesän halki kohti oviaukkoa. Täytyi kulkea hiljaa ettei kukaan heräisi.

Maa oli kylmää, ja hengitykseni höyrysi. Oli hiljaista, jopa niin hiljaista, että karvanikin sojottivat pystyssä, ja olin jäykistynyt valppaana. Pikkuhiljaa kallistin päätäni, kohti pesäaukkoa, ja kurkistin ulos. Tarkkailin katseellani leiriä.

Pian huomasinkin jo Liekkiloimun puuttuvan. Ukkossydän katseli tähtitaivaalle, ja istui lumisella maalla. Jotain mätää tässä oli! Liekkiloimu ei ollut näköjään leirissä, joten hänen oli oltava jossakin salakokouksessa..!

Enempää en oikeastaan jäänyt ajattelemaan, vaan lähdin hiipimään kohti leirissä olevia kaisloja.

Hiivin puolijuoksua, kunnes saavutin kaislat, ja pomppasin piiloon. Ukkossydän ei näyttänyt huomaavan minua-Onneksi! Koska hän vain käänsi päätänsä tarkkailevasti ympäri. Olin hyvän vakoilu etäisyyden päässä hänestä. Vihreät silmäni katsoivat tarkasti Ukkossydämen mustaa kiiltävää turkkia.

Tuuli kävi ilmassa. Katselin kaislikon läpi, ja olin kyyryssä, ettei minua huomattaisi. Minun olisi kakistettava totuus esiin, ja nyt oli hyvä hetki. Ukkossydän tai Liekkiloimu eivät voisi huutaa apua, ilman, että rikkoisivat soturilakia.

Lisäksi he eivät voisi käydä kunnolla kimppuuni, ettei kukaan heräisi.

 

 

Hiivin vielä ihan pienen matkan päähän, ja ponkaisin maasta vauhdit. Sitten syöksyin silmänräpäyksessä Ukksosydämen kimppuun. Hän ei ehtinyt aavistaa mitään, mutta taitava taistelija hän sattui kuitenkin olemaan. Kolli sähähti jotain minulle, ja aloimme kieriä maata pitkin sähisten hiljaa. Ukkossydämen jäänsiniset silmät kiiluivat hieman hämmentyneinä, mutta hän ei ollut mikään tyhmä, sillä kun minä jäin hetkeksi tuijiottamaan niiden katsetta, hän kiepautti minut taitavasti tassujensa alle, ja painoi minut maatavasten.

Hänen otteestaan oli vaikea päästä, mutta onnistuin puraisemaan hänen etutassuaan, niin, että hän ei tajunnut pitää minua maata vasten, vaan sain kiepahdettua hänen vatsansa alta, ja pomppasin taitavasti tuon selkään ja kaadoin hänet maahan.

Sitten käänsin hänet niin että näin tuon kunnolla, ja pidin häntä lujasti otteessani, ettei kolli pääsisi pois.

Tuijotin häntä vihrein, loimuavin silmin hieman vihaisena. Olin niin lähellä Ukkossydämen kasvoja, että kuonomme melkein koskettivat toisiaan.

Mitä te oikein juonittelette, ja missä Liekkiloimu on!” Sähähdin kynnet esillä. Ukkossydän hymähti omahyväisesti, ja kohautti lapojaan väliinpitämättömänä.

Miksi sen sinulle kertoisin.” Naukaisi kolli nokkela pilke silmässään.

Siksi että muuten kerron päälikölle, että hyökkäsit kimppuuni, ja sen hän kyllä uskoisi, arpien perusteella.” Sanoin itsevarmasti.

No mistä tiedät että hän uskoisi juuri sinua. Voisinhan minä samanlaisesti sanoa sinun hyökänneen MINUN kimppuuni!” Hän kuiskasi omahyväisesti. Kohotin kulmiani. Sitten paljastin hymyn.

Koska kertoisin ennen sinua! Jos et muista, niin et saisi väitettyä edes vastaan, rikkomatta soturilakia! Sitäpaitsi.. Voin yhtä hyvin kertoa sinun puhuneen . Mutta jos haluat säästää salaisuuden, selität ihan kaiken kulkukissoista Liekkiloimun poissaoloon saakka!” Sihisin. Ukkossydän haukotteli.

No et sinä minua puhumaan saa!” Hän naukaisi.

Oletko niin var-” Lauseeni keskeytyi, sillä joku upotti kyntensä selkääni, ja kiskaisi minut pois Ukkossydämen kimpusta, niin että lensin kyljelleni maahan. Kissa oli lihaksikas oranssihtava, ja tunnistin hänet heti.

Ja mitä hän haluaa! Hävisitkö tosiaan tytölle taistelussa..

Säälittävää suorastaan!” Liekkiloimu naukaisi halveksuvasti ystävälleen. Minä katsoin vihaisin silmin heitä ja nousin seisomaan nopeasti.

Hän kyseli tekemisiämme.” Ukkossydän naukaisi piittaamattomasti.

Hmph, ja mitä tekemisiä hän tarkoittanee. Tietääkseni saan käydä äkkiä vilkaisemassa lähiympäristöä.” Liekkiloimu loi minuun terävän katseen. Sitten oranssi kolli jatkoi omahyväisesti: ”Olemmehan me vahtivuorossa.”

Silmäni leimusivat, ja kynteni olivat esillä. En tiennyt oliko se viisasta tuoda julki, mutta kuitenkin.

Tiedän kyllä että olette liittoutuneet joidenkin säälittävien kotikisujen kanssa, mutta haluan vain tietää mitä te teette!” Sähisin karvat pystyssä.

 

 

Tuli pitkä hiljaisuus. Äskeiset puheet, olivat jo kadonneet yöhön, ja kukaan ei sanunot enään sanaakaan. Me vain tuijotimme toisiamme.

Ukkossydän heilautti häntäänsä hieman. Hänen silmissään oli jäinen katse.

Et edes tiedä mihin olet mennyt sekaantumaan.” Kolli naukaisi ja pörhisti rintaansa. Kohautin lapojani.

Tiedän tarpeeksi hyvin.” Murisin temperamenttisesti.

Nyt on aikaa vielä.. Me näytämme sitten!” Liekkiloimu naukaisi hieman piittaamattomasti.

Tulehan sitten” Hän lisäsi.

 

Olimme kävelleet metsän uumeniin jo kauan aikaa sitten. Kokoajan tuli pimeämpää, ja ainut valo tuli korkeiden puiden läpi, jonka yllä kuu paistoa.

Olin kokoajan valppaana, kun tepastelin Ukkossydämen ja Liekkiloimun perässä. He voisivat vaikka hyökätä kimppuuni.

kauasko vielä..” Sihisin. Liekkiloimu vilkaisi minuun ja pudisti päätään.

Ei kauan. Olemme pian perillä.” Hän naukaisi.

 

 

Saavuimme jonnekin outoon paikkaan. Siellä oli pimeää, ja lämmintä, verrattuna ulkona paukkuvaan pakkaseen. Tuijotin ympärilleni hieman hämmentyneenä, ja säpsähdin kun Ukkossydän jättäytyi hieman jälkeen Liekkiloimusta, ja käveli vierelleni.

Jos kerrot tästä kenellekään, annan sanani siitä että nyljen sinut elävältä.” Ukkossydän naukaisi hieman vitsailevasti. Minä vain pyöritin silmiä ja jatkoin kävelyä. Saapuessamme peremmälle, luultavasti jonnekin Kaksijalkojen hylkäämään latoon, niin eteemme tupsahti jostain sivuilta, kaksi tummanharmaata kollia. Molemmat heistä olin nähnyt silloin, kun kävin Kielotassun kanssa pienellä vakoilureissulla. Tämä paikka ei kuitenkaan ollut sama. Tämä lato oli paljon kauempana kuin toinen paikka.

Harmaat kissat katselivat minua kummissaan, turkoosihtavilla silmillään. Kissat olivat muuten samannäköisiä, ottamatta huomioon toisen kissan korvaa, josta puuttui pieni palanen.

Kuka tuo on!?” Toinen kissa sähähti ihmeissään. Liekkiloimu istahti.

Ei ole ainakaan meikäläisiä..Onko hän uusi?” Repalekorvainen naaraskissa kysyi terävä katse silmissään. Hän tarkkaili minua epäuskoisena katseellaan.

Voisiko joku selittää minulle ensin, että mitä täällä on meneillään!” Tuhahdin, ja heilautin häntääni. Harmaat kissat vaihtoivat katseita.

Meitä on paljon. Olemme tavallaan lauma, joka yrittää pitää koirat pois klaanikissojen alueelta.” Aloitti naaraskissa.

Koiria...? Onko lähistöllä muka koiria, ja miten ylipäätään tiedätte klaanikissoista!” silmäni suurenivat.

Noh, se on pitkä juttu, voisitteko häipyä häiritsemästä.” Kissa sanoi tiukasti.

Jooh, kai..” Minä mumisin. Sitten lähdimme pois ladosta.

Koko matkan leiriin, minä vain tuijotin maata vihreillä silmilläni. Olin hämilläni. Koiriako, tämä juttu oli jotenkin omituinen. Varmasti kyse ei ollut mistään koirista, se oli aivan varma. Kakistaisin totuuden vielä ulos heidän suustaan, vaikka se jäisi viimeiseksi teokseni!

 

Leiriin palattuamme, oli aurinko jo nousemassa. Kiiruhdin oppilaspesään, ja Ukkossydän ja Liekkiloimu jäivät leiriin ja esittivät, että olivat olleet valvomassa kokoajan. Oppilaspesässä lösähdin väsyneesti pedilleni, ja laskin pääni tassujeni ylle. Sitten suljin väsyneesti silmäni, ja yritin nukkua.

 

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com