Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 12- Hyvästit:

 

Sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä. Katsoin Stormiin järkyttynyt ilme kasvoillani.

Minulla kesti kauan sulatella hänen sanojaan. Lähdössä?

Miksi juuri nyt? Kaikki oli vihdoin palannut normaaliksi. Mutta nyt menettäisin hänet.

Kaikki romahti kerralla päälleni.

Storm seisoi edessäni, ja väisti katsettani. Räpäytin pari kertaa epäuskoisena silmiäni.

Lähdössä?” Toistin hitaasti. Storm nyökkäsi. Niskakarvani sojottivat pystyssä.

Et sinä voi noin vain lähteä ja jättää minua oman onneni nojaan!”

..Taivastuuli, anna minun selit-”

Ei Storm! Minä tarvitsen sinua!” Huusin itku kurkussa. Storm oli hiljaa, ja näytti jopa aika rauhalliselta. Tosin kuin shokissa oleva minä. Olin tyystin unohtanut Minttulehden läsnäolon. Kermanvaalea naaras seisoi parin metrin päässä ja näytti oleva täysin ulkona keskustelusta.

Tuijotin Stormia painostavasti. Olisihan minun pitänyt jo ennestään tietää, ettei Storm olisi tänne jäämässä. Siltin en osannut odottaa hänen lähtevänkään.

Sinä et nyt ymmärrä. Minun TÄYTYY lähteä. Nyt on kylmää, ja ruoka on muutenkin vähissä, se ei vain yksinkertaisesti riitä kaikille. Ja toisinaan.. tulin etsimään perheeni, ja he eivät nähtävästi ole täällä. Jatkan etsimistä kauempaa.” Storm sanoi hiljaa. Katsoin ruskeaa kollia uhmakkaasti, mutta en sanonut mitään.

Oikeastaan mietin kovasti mitä voisin sanoa. Vedin syvään henkeä.

Sinä lupasit.” Maukaisin.

Stormin korvat värähtivät, ja hän näytti kysyvältä.

Lupasit minulle, että voin aina luottaa sinuun, ja tuet minua joka tilanteessa.” jatkoin uhmakkuutta äänessäni. Nieleskelin itkua, ja yritin näyttää parhaani mukaan edes vähän kiukkuiselta. Yritykseni oli kyllä aika epätoivoinen.

Et sinä minua tarvitse. Sinulla on paljon ystäviä, ja jos et sitä itse huomaa, olet typerä.” Storm sanoi tuijottaen minua hiukan etäisesti.

Mutta eivät he sinua korvaa!” Huusin.

Eivät korvaakaan. Siltin. Jos todella olet ystäväni, ymmärrät myös MINUN mielipiteeni. Kuule, en tahdo että jäät suremaan puolestani.” Storm maukaisi. Katsoin muualle, ja puristin kynsillä maata tassujeni alla. Katsahdin Minttulehteen, joka seisoi yhä pienen välimatkan päässä seuraten hiljaa keskustelua sivusta.

Voisitko.. jättää meidät hetkeksi?” Kysyin, tai oikeastaan vaadin. Minun täytyi saada puhua Stormille kahden kesken, sillä tämä saattoi olla viimeinen tilaisuuteni.

Minttulehti näytti aluksi vastahakoiselta, mutta nyökkäsi. Hän lähti kävellen pois pesästä, vilkaisten luolan suuaukolla vielä kerran taakseen, kunnes katosi näkyvistä.

Kiinnitin huomioni takaisin Stormiin.

Huokaisin lopulta, ja annoin niskakarvojeni laskeutua.

Olet oikeassa. Ehkä minun täytyisi antaa sinun lähteä..” Sanoin hiljaa. Storm asteli lähemmäs, katsoen minua lempeästi.

Sinun on vain ymmärrettävä, etten voi jäädä. Tahdon löytää perheeni.” Hän maukaisi.

Mutta entä jos liittyisit klaaniin? Me olisimme perheesi..” Ehdotin toiveikkaana. Stormin ilme vääntyi virneeseen.

Olet aivan mahdoton.” Hän kehräsi. Katsoin häntä nyrpeänä.

Voithan sinä etsiä perheesi myöhemminkin.” Sanoin topakasti. Storm tuahahti.

Ai ensin liittyisin johonkin kissaklaaniin, ja sitten lähtisin myöhemmin tuosta vaan pois kun huvittaa?” Storm järkeili kulmiaan kohottaen.

Ääh..” Jupisin potkaisten pikkukiveä maassa. Kivi lennähti Stormin toista takajalkaa päin, ja kimposi takaisin maasta. Kohdassa johon pikkukivi oli osunut, sijaitsivat kolme syvää arpea. Tuijotin niitä.

Ai niin.. Minun piti jo aikaisemmin kysyä, mistä nuo arvet ovat peräisin? Sait ne tapaamisemme jälkeen.” Huomautin. Storm vilkaisi äkkiä jalassaan olevia arpia, ja kohautti lapojaan väliinpitämättömänä.

Karhu. Törmäsin siihen Jokiklaanin puolella ja se hyökkäsi.” Hän selitti lyhyesti. Minua kylmäsi äkisti. Sama karhu oli luultavasti silloin hyökännyt leiriin, kun olimme olleet korkokivillä, ennen kuin minusta oli tullut soturi. Toivottavasti se olisi kuollut..

 

Juttelimme vielä kauan, kunnes Minttulehti loppujen lopuksi tassutteli närkästyneenä paikalle, ja komensi minua lähtemään jo. Olimme kyllä ollut kauan poissa, jos totta puhuttiin. Hyvästelin Stormin vielä äkkiä ennen kuin palaisimme leiriin.

Tulen huomenna vielä aamulla käymään. Älä lähde ennen sitä!” Maukaisin hymyillen hiukan. Storm vain virnisti.

Odotan sinua.” Hän sanoi. Katsahdin hölmistyneesti, tai hermostuneesti, en ole varma- Stormia. Lähdin Minttulehden perässä ulos luolasta. Tassuni värähti astuessani lumeen. Ulkona Stormia. Tuijotimme hetken toisiamme merkitsevin katsein, kunnes käänsin selkäni. oli kylmempi kuin muistin. Ilta oli jo hämärtynyt, ja tähdet tuikkivat taivaalla luoden metsään varjoja.

Luminen maisena jatkui silmänkantamattomiin. Laahustavin askelein kuljin väsähtäneen näköisen Minttulehden perässä. En vaivautunut nostamaan tassuja yhtään enempää, joten kaatumismahdollisuuteni olivat korkealla, paksun lumikerroksen takia.

Kauankohan olemme olleet poissa?” Kysyin. Minttulehti vastasi jotain mumisten, mutta olin niin omissa maailmoissani, etten oikein tajunnut.

Ai mitäh?” kysyin viidensekunnin murto-osan jälkeen. Minttulehti pyöritteli silmiään.

Joillakin taitaa olla vähän hidas sytytys.” Hän tuumasi. Hymyilin viattomasti.

Ehkä..” Vastastin.

 

Palasimme leiriin uupuneina. Lumessa tarpominen oli saanut tassut kipeiksi. Leiri oli hiljainen, ja kaikki olivat luultavasti nukkumassa.

Vaihdoimme pikaisesti katseita Minttulehden kanssa. Hiippailimme kohti soturien pesää.

Säpsähdin Minttulehden astuessa oksan päälle, joka räksähti rikkoen hiljaisuuden. Samassa paikalle asteli harmaavalkoinen kissa. Nielaisin.

Missä ihmeessä olette olleet?” Saniaistähti kysyi kireään säyyn.

Irvistin. Myös Minttulehden kasvot kalpenivat, ja niskakarvat nousivat lähes huomaamattomasti pystyyn.

Saalistamassa!” keksin nopeasti. Saniaistähti kohotti kulmiaan.

Ja missä ovat saaliinne? Melkein lähetin partion peräänne kun teistä ei kuulunut mitään. Kai te siinä ajassa olisitte löytäneet edes JOTAIN.” Saniaistähti maukaisi. Tekosyyn keksiminen ei ollut helppoa. Tunnelma oli jännittynyt.

Törmäsimme kulkukissaan saalistusretkellä. Se varasti saaliimme.” Minttulehti tokaisi. Olihan se OSITTAIN totta.. lukuunottamatta takaa-ajoa ja saalistusretkeä.

Saniaistähti katsahti Minttulehteen epäuskoisena, mutta Minttulehden ilme oli sen verran rauhallinen, että melkein itsekin uskoin häntä.

Ja lähdimme takaa-ajoon, mutta se oli liian nopea.” Jatkoin.

Ajoimme sen hieman Myrskyklaanin rajaa kauemmas.” Minttulehti sanoi. Saniaistähti oli hiljaa, ja katsoi vuorotellen minua ja Minttulehteä.

Hyvä on. Saatte mennä nukkumaan.” Hän huokaisi lopulta. Helpotuksen tunne valtasi minut. Kumarsin pikaisesti, ja olin lähdössä Minttulehden kanssa.

Minttulehti. Minulla on sinulle asiaa.” Saniaistähti sanoi. Minttulehti katsoi vihreät silmät suurentuen päälikköä, ja kohautti lapojaan minulle. Astelin pesään, vilkaisten taakseni kerran.

Mitäköhän he puhuivat? Pesässä olevat kissat tuhisivat hiljaa, ja joku maukui unissaan. Vilkuilin ympärilleni. Minulla kesti aina hetki, ennen kun erotin Tihkuviiksen kissojen joukosta. En ollut vielä ollut kauaa soturi, joten muistin sammalvuoteeni sijainnin vain siitä, että se sijaitsi Tihkuviiksen vieressä.

Lähdin pujottelemaan nukkuvien soturien lävitse pedilleni, ja lösähdin siihen väsähtäneenä. En jaksanut odottaa Minttulehteä kysyäkseni mitä Saniaistähti oli sanonut, vaan suljin silmäni.

 

Näin unta:

 

Istuin kylmällä ja kostealla nurmikolla, jossain täysin vieraassa paikassa. Tuuli heilutteli korkeiden puiden oksia kevyesti, ja taivas oli täynnä tummia pilviä.

Oli hiljaista lukuunottamatta tuulen ujellusta.

Seisoin paikoillani. Ukkonen jyrähtää taivaalla, ja salama valaisee koko ympäristön sekunninmurto-osaksi.

Hetken jo epäilin ettet tulisi.” Joku sanoi takaani. Käännähdin nopeasti, ja huomasin tutun kissan. Koivutähti? Ja miten niin en tulisi?

Katsoin näkyä silmät suurina. Koivutähden hahmo oli sumea, ja hohti kuin hopeahäntä öisin. Siltin kaikki piirteet näkyivät selvästi, ja kissasta ei olisi voinut erehtyä.

... Eikö vain parantaja ja päälikkö voi nähdä Tähtiklaanin kissoja?” Möläytin. Muutakaan minulle ei mieleen tullut. Koivutähti katsoi minua vetäen syvään henkeä. En välittänyt päälikön huolestuneesta ilmeestä.

Kyllä voivat. Mutta se on harvinaista. Minulla on kuitenkin varoitus.” Koivutähti sanoi hiljaa silmiä räpäyttämättä. Tuntui oudolta, ja jännittyneeltä puhua Koivutähdelle, nyt kun tiesin hänen olevan isäni.

Sano se Tammilehdelle. Hänhän on parantaja, joten miksi puhut MINULLE?” Sanoin. Koivutähti- tai hänen aaveensa tai mikä sitten onkaan, näytti hermostuvan.

Meillä ei ole paljoa aikaa. Kuuntele. Sinun on oltava varovainen, et voi luottaa heihin, heissä on pahaa verta!” Koivutähden hahmo alkoi haihtua hiljalleen tuulen mukana. Katsoin kummastuneena ja hiljaa päälikköä.

Lupaa se minulle Taivastuuli- pysy erossa -” Koivutähden puhe katkesi ukkosen jyrinään, ennen kuin hän ehti sanoa kissan nimeä. Jähmetyin hätääntyneenä paikoilleni, ja salama valaisi taivaan vielä kerran, enne kuin kaikki ympärilläni katosi.

 

Havahduin hereille. Pesässä nukkui vielä moni kissa, joten olin herönnyt juuri hyvissä ajoin tavatakseni Stormin. Olin hiukan säikähtänyt unen jäljiltä. Sehän olisi ihan hullua, kuka nyt olisi vaarallinen? Ja mitä MINUN uneni muka merkitsisi. Päätin jättää asian sikseen. Se oli vain typerä uni.

Nousin venytellen pystyyn.

Lähdin harppomaan kohti pesäaukkoa. Loikin nopeasti pihalle, ja värähdin kylmästä ilmasta. Yöllä oli satanut lisää lunta, jota muutama soturi raivasi pois leiristä, jotta liikkuminen olisi helpompaa. Lunta oli tosiaan satanut paljon yhden yön aikana.

Vautsi.. Näyttää siltä että lehtikadonaika olisi puolivälissä.” Maukaisin Tuliturkille, joka oli raivaamassa suuribta osaa lunta leirin reunoille Ratamohännän ja Tomuturkin kanssa.

Vanha mestarini irvisti vilkuillen ympärillään.

Saa nähdä onko leiri silloin puunlatvojen korkeudella lumen tulon vuoksi..” Hän totesi virnistäen. Ratamohäntä oli ahkerasti työn touhussa ja työnsi lunta syrjään vikkelästi kuin mikäkin tehokone.

Niinpä.” Tomuturkki huokaisi.

Kohautin lapojani ja kävelin kohti leiriaukkoa.

Minne matka?” Tuliturkki kysyi. En edes vaivautunut kääntämään päätäni vastatessa.

Saalistamaan..!” Vastasin pikaisesti ja luikin äkkiä karhunvatukkaryteikön lävitse.

Nyt ei ollut aikaa jäädä rupattelemaan lumesta. Ja luultavasti minut olisi passitettu erikseen metsästyspartioon jos olisin jäänyt kauemmaksi aikaa.

Kuljin ripeää juoksua paksun lumen pöllytessä tassujeni alla.

Oloni oli hiukan haikea. Tapaisin Stormin viimeistä kertaa. Hänen oli määrä lähteä tänään. Olin oikeastaan harmissani siitä, ettei hänen perhettään löytynyt täältä. Mutta toisaalta, mitä siitäkään olisi tullut?

Jos hänen sisaruksensa olisivat eläneet esimerkiksi Varjoklaanissa ja Storm olisi muuttanut sinne. Olisinko joutunut kohtaamaan hänet taistelussa. Hänestä olisi tullut ystävän sijasta vihollinen.

 

Vihdoinkin saavuin metsän reunalle, paikkaan jossa Storm majaili. Tuijotin hetken kalliota. Luola-aukon edessä oli lunta, ja se oli hyvin piilossa. Siltin sieltä pääsi helposti unta, sillä aukosta oltiin jo selvästi kuljettu.

Hätäännyin. Entä jos hän olikin lähtenyt jo?

Juoksin pikaisesti aukolle häntä pystyssä, ja juuri kun olin astumassa sisään, Storm tuli ulos ja törmäsi minuun. Minä lensin selälleni lumeen, ja Storm takaisin luolaan.

Tulithan sinä!” Storm huudahti kavuten pystyyn. Virnstin noustessani, ja ravistin turkistani ylimääräiset lumet.

Tottakai tulin.. Etkai luullut että päästäisin sinut lähtemään ilman hyvästejä?” Maukaisin topakasti. Storm hymyili.

En vain voi uskoa sinun lähtevän. Se tuntuu oudolta.” Sanoin huokaisten.

Tiedän. ” Hän sanoi.

No.. Tahdon tehdä tämän nopeasti. En tykkää hyvästeistä.” Sanoin katsoen haikeana maata. Nielaisin Stormin kävellessä lähemmäs. Hän veti syvään henkeä.

Älä nyt näytä noin surkealta.” Hän pyysi. Se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Katsoin Stormia ilottomasti.

Surkea olo minulla onkin. En näe sinua enään koskaan!” Maukaisin polkien turhaantuneena maata kynsilläni.

Storm muuttui punaiseksi. Kohitin kulmiani kummastuneena.

Heh.. Siitä pitikin mainita. Minä palaan vielä. En tiedä milloin, mutta palaan kuitenkin.”

Silmäni muuttuivat suuriksi, ja ihmettelin etteivät ne tipahtaneet päästäni. Niin yllättynyt olin. Ja kiukkuinen. Ja riemuissani. Kaikkea sitä samaanaikaan.

Palaat! Ja kerrot vasta nyt!” Sekoan. Stom nyökkää, hymyillen varovasti.

Voihkaisen äänekkäästi. Kaikki ei olisikaan ohitse! Storm tulisi takaisin. En voinut pidätellä hymyä.

Tuo perheesikin mukaan! Tahdon tavata heidät.” Maukaisin paljon piristyneempänä.

Storm virnisti.

En tiedä uskallanko. Tuota menoa nitistät heidät, koska oli heidän vikansa että lähdin.” Hän sanoi totisena. Oransseissa silmissä oli siltin ilkikurinen pilke.

Oli myös heidän vikansa että tulit tänne ja tapasin sinut.” Huomautin.

Storm kehräsi ja puski minua. Hänen lämmin kehonsa tuntui mukavalta turkkiani vasten. Seurasi hiljaisuus, jolloin kumpikaan ei liikahtanut, tai puhunut. Tunnelta oli jännittynyt.

Minun tulee ikävä..” Hän maukui lopulta. Huokaisin syvään.

Minun myös..” Sanoin hiljaa. Tiesin jo valmiiksi, että Storm lähtisi pian. Tottakai hän oli lähdössä kokoajan, mutta hän lähtisi nyt. Sitten minulla ei olisi aavistustakaan milloin näkisin hänet seuraavaksi.

Onnea etsintään.” Sanoin. Storm vain nyökkäsi, ja perääntyi pari askelta. Hän vilkaisi kukkulalle, jonnepäin hänen oli taroitus lähteä. Se kulkisi kaksijalkalan reunamilla, joten lähellä ei olisi ainakaan paljon kaksijalkoja ka hirviöitä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä kauempana oli. Eipä tuntunut olevan Stormillakaan.

Nähdään sitten.” Sanoi Storm hiljaa. Aurinko valaisi aukiota jolla seisoimme, ja pian aamu olisi ohitse, ja minun pitäisi palata leiriin saalista mukanani, tekosyynä poissaolooni.

Odotan sinua.” Sanoin itkua pidätellen. Silmäni alkoivat kostua, mutta yritin silti hymyillä.

Storm..” Maukaisin. Storm katsoi minua kysyvästi.

Niin?” Hän kysyi.

Miksi sinä palaat? Eikö olisi helpompaa asettua kunnolla aloilleen..?” Maukaisin katsoen häntä silmiin. Storm kohautti lapojaan.

Minulla on omat syyni.” Hän vastasi ja käänsi selkänsä, oli lähdössä.

Storm asteli vielä äkkiä lähemmäs, hiukan vaivaantuneen näköisenä, ja nuolaisi poskeani hyvästiksi. Jähmetyin paikoilleni. Storm kääntyi, ja käveli kukkulan reunustaa pisin, ja ylhäällä hän vielä vilkaisi minua kohti, ja katosi sen taakse.

Seisoin kankeana paikoillani. Katsoin Stormin tassunjälkiä maassa, ja pillahdin itkuun.

 

Palasin leiriin noin keskipäivällä, kaksi oravaa hampaissani. Olin saalistanut ne matkalla leiriin. Ne painoivat aika paljon, mutta kannoin ne valittamatta tuoresaaliskasalle. Laskin ne siihen, ja päätin keksiä jotain tekemistä. En saisi näyttää suruani millään tavoin muiden edessä. Kukaan muu kuin Minttulehti ja Tammilehti eivät tienneet Stormista.

Etsin ystäviäni leiristä, mutta heitä ei näkynyt soturienpesässä, oppilaidenpesässä, pentutarhassa eikä klaaninvanhimpien pesässä. He olivat varmasti saalistamassa, tai partiokierroksella. Lähdin tallustamaan leiriaukkoa kohti, aikeenani mennä metsään. Samassa kuulin huudon takaani.

Taivastuuli!”

Kolme ystävääni viilettivät luokseni. He näyttivät innostuneilta, ja aikoivat puhua samaanaikaan, mutten saanut kenenkään puheesta mitään selvää.

Yksi kerrallaan..” Maukaisin. He vilkuilivat haastavasti toisiaan, ikäänkuin heillä olisi kisa kuka sai puhua ensimmäiseksi. Odotin kiinnostuneena mitä asiaa heillä olisi.

Minä saan oppilaan!” Nokiturkki sanoi ylpeänä.

Minäpäs!” Tihkuviiksi huudahti ja heilautti lunta veljensä naamalle. Nokiturkki alkoi sylkeä lunta närkästyneenä. Virnistin, ja vaistomaisena käännyin katsomaan Minttulehteä. Häneltä saisin kaikista selvimmän vastauksen, jos näistä kolmesta välkystä olisi kysymys.

Saniaistähti pääti antaa meille kaikille oppilaat. Huomenaamulla on nimitystilaisuus!” Hän intoili silmät sädehtien.

Hienoa! Sitten voimme kouluttaa oppilaita yhdessä, ja en ole ainoa klaanin kokematon mestari.” Nauroin.

Sitten meitä on neljä.” Tihkuviiksi maukui. Nyökkäsin.

Oppilaistamme saa luvan tulla parhaita ystäviä, sillä he saavat luvan kulkea joka päivä samojen kissojen kanssa partiossa!” Minttuturkki jatkoi.

Hymyilin. Vaikka yksi olikin lähtenyt, kiitin Tähtiklaania siitä, että minulla oli vielä kolme ystävää jäljellä.

 

Seuraavana aamuna olin metsästyspartiossa Minttulehden, Nokiturkin, Tihkuviiksen ja Aamutassun kanssa. Hiivin hiiren perässä pusikossa. Tassu kerrallaan lähestyin sitä, lumen keventäessäni askeleitani. Oksat raapivat kylkiäni, mutten antanut sen haitata. Vielä pari askelta niin..

Nokiturkki, Taivastuuli! Tulkaa katsomaan!” Tihkuviiksi huudahti kauhuissaan. Hiiri säikähti. Yritin saada sen vielä kiinni, mutta se ehti luikkia kivenkoloon. Kirosin mielessäni Tihkuviistä. Hänellä täytyi olla hyvä syy keskeyttää saalistamisemme. Lehtikadonaikana ei ollut ylimmääräsitä riistaa, ja jokainen hiiri oli tärkeä.

Kävelin ärtyneenä pois karhunvatukkapensaan luota, Tihkuviiksen luo.

Myös Nokiturkki tuli kiukkuisena toisesta suunnasta.

Olisin voinut saada sen jäniksen, jos et olisi pitänyt niin kovaa mekkalaa. Olen aina tiennyt sinun olevan kaheli, ja tämä vain lisää luulojani.” Nokiturkki mumisi ärtyneenä.

Tihkuviiksi mulkaisi veljeään.

En minä seonnut ole, mutta Minttulehti. Hän vain kupsahti tajuttomana maahan!” Tihkuviiksi sähisi Nokiturkille, vilkaisten hermostuneena Minttulehteä. Aikaisemmin en ollut huomannut koivun vierellä makaavaa kissa- tai oikeastaan kahta.

Ja vielä lisäksi täysin samaanaikaan kuin Aamutassu..” Tihkuviiksi jatkoi hätääntyneenä. Karvani nousivat pystyyn.

Mitä ihmettä...” Jupisin, ja säntäsin ystäväni luo. Minttulehti ja Aamutassu makasivat pienen välimatkan päässä toisistaan. Molemmilla oli vintti pimeänä.

Aloin ravistella Minttulehteä. Niin ei luultavasti olisi saanut tehdä, mutta tahdoin hänet takaisin elävien kirjaan. Ravistelin lujempaa, että hän heräisi.

Minttulehti! ELÄVÖIDY! Et sinä NYT AINAKAAN saa kuolla!” Kiljuin hurjistuneena. Nokiturkki tuli vierelleni, ja töni minut irti ystävästäni.

Huoh.. Sinä sentään olet parantajan sisar, ja et tiedä mitään elvytyksestä..” Hän pudisteli päätään, ja katsoi hetken Minttulehteä, ja kumartui lähemmäs korvat höröllä. Sitten päättäväisenä hän tarrasi hampaillaan Minttulehden niskaan. Paljastin kynteni.

Mitä hittoa luulet tekeväsi!?” Kiljuin silmät selällään.

Senkin kahjo.... Vien hänet parantajan luo.” Hän jupisi, ja ilmeestä pitäen hän ei pitänyt minua tällä hetkellä järin viisaana.

Tihkuviiksi päätti toimia samoin kuin veljensä- se oli kyllä harvinaista, ja alkoi raahata Aamutassua leiriä kohti.

Ovatko he elossa?” Tiedustelin matkalla. Nokiturkki olisi voinut lyödä tassullansa itseään naamaan, ja valuttaa tassunsa alas, niinkuin aina kaikki tekivät jos joku kysyi tyhmän kysymyksen.

No ovat.. En kai miiten raahaisi tätä syöppöä leiriin asti. Hakisin muut siihen hommaan. Ties kuinka paljon hiiriä ja vesimyyriä Minttulehti on hotkinut eilen.” Nokiturkki vitsaili. Vaikka se ei ollut mikään vitsi, että Minttulehti oli syöppö..

 

Pyörryitte tismalleen samaanaikaan, ette kumpikaan tunne vanhempianne, ja näitte oudon unen. Ja lisäksi rakenteeltanne olette aika samanlaisia, ja kasvonpiirteenne muistuttavat toisiaan- ainakin toistaiseksi. Onneksi olkoon. Veikkaisin teidän olevan sisaruksia!”

Niin Tammilehti oli sanonut. Minttulehti ja Aamutassu olivat kuunnelleet ällistyneenä veljeni arvauksen. Kumpikin oli seonnut, ja alkanut puhua pälpättää toisilleen. Tammilehti ei ollut varma, mistä he olivat kotoisin, muttei sillä näyttänyt olevan paljoa merkitystä sillä hetkellä. Nyt samaanaikaankin Minttulehti ja Aamutassu juttelivat innoissaan.

Katselin heitä hymyillen sivulta. Hymyni oli tosin heikko. He kaksi toivat mieleeni Stormin. Ja kysymyksen: Milloin hän palaisi?

Niin ei kävisi varmasti pitkään aikaan, mutta aina kannatti toivoa.

Saniaistähti kutsui klaanin koolle.

Kissat kerääntyivät nopeasti suurkiven luokse, jonka päällä Saniaistähti seisoi. Istuin Tihkuviiksen ja Nokiturkin välissä, vähän kun oppilasaikoina. Ennen Minttulehden tuloa, he olivat olleet ainoat ystäväni. Olimme olleet terävä kolmikko, pelkkiä hermaita kissoja.

Saatoin aistia heidän jännityksensensä, vähän kuin ensimmäisenä kokoontumisena, johon emme kukaan päässyt, ja lähdimme vakoilemaan kokoontumista. Nyt he saisivat oppilaat. Myös Minttulehti saisi uuden oppilaan.Nyt hän ei kiinnittänyt siihen niin paljoa huomiota, koska oli saanut tietää siskostaan.

Oli pakko myöntää, mutta saatoin myöntää tuntevani pientä kateutta, sillä Minttulehti oli ollut minulle kuin sisko, mutta nyt hänellä itsellään olikin ihan biologinen sisar.

Olemme kokoontuneet nimittämään kolmesta pennusta oppilaita.” Päälikkö aloitti. Kolme pentua lähtivät hyppelehtimään täpinöissään suurkiveä kohti.

Kolmikko loikkasi kivelle hiukan vaivaloisesti. Kaikki pennut olivat kolleja, ja tunnistin kaksi niistä.

Lukkipentu, Pihkapentu ja Karpalopentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän, ja ovat valmiita nousemaan soturioppilaiksi.”

Tönäisin Tihkuviikseä lapaan, kiinnittääkseen hänen huomionsa.

Kuka Karpalopentu oikein on?” Kysyin ihmeissäni. Tihkuviiksi viittoi mustavalkoiseen kollipentuun, joka katseli ympärilleen jännittyneenä. Täältä kaukaa en nähnyt kunnolla pentuja, sillä olimme lähes takarivissä.

Etkö muka tiedä?” Tihkuviiksi kysyi kuiskien. Pudistin kummissani päätäni. Minulla ei ollut aavistustakaan kenen pentu hän oli.

En.. Kuka hänen emonsa on?” Kysyin, kuuntelematta päälikön puhetta.

Hän tuli Jokiklaanista pari viikkoa sitten. Etkö tosiaan ole tavannut häntä..” Tihkuviiksi maukui. Jokiklaanista?

En ollut kuullut pennusta mitään aikaisemmin.

Nyt muistin! Olin viettänyt niin paljon aikaa silloin Stormin seurassa, etten ollut paljoa leirissä. Minulta oli mennyt monta juttua ohitse.

Kai tutustuisin uuteen kissaan, kun hänestä tulisi Nokiturkin, Tihkuviiksen tai Minttulehden oppilas.

Samassa Saniaistähti kuulutti mestarit:

Tihkuviiksi, sinusta tulee Lukkitassun mestari, Nokiturkista Pihkatassun mestari, ja Minttulehdestä Karpalotassun.” Saniaistähti maukui, ja Nokiturkki, ja Tihkuviiksi lähtivät viereltäni, kohti suurkiveä, ja uusia oppilaitaan.

Kolme ystävääni johdattivat oppilaansa pois suurkiveltä, ja kissat kerääntyivät onnittelemaan heitä.

Päätin mennä mukaan, ja kävelin hymyillen heidän luokseen.

Onnea Minttulehti ja Karpalotassu!” Huudahdin iloisesti. Molemmat olivat parhaillaan kääntyneet Vatukkakynnen puoleen, ja olin aivan varma, että sydämeni jätti lyönnin välistä, ja jähmetyin lamaantuneena siihen paikkaan, kun Karpalotassu kääntyi minua kohti.

Kiitos.” Hän maukui. Haukoin henkeä kauhistuneena, ja räpäytin epäuskoisena silmiäni. Karpalotassulla oli kirkkaat, liekehtivänoranssihtavat silmät.

Noista silmistä ei olisi voinut erehtyä. Ne silmät olivat täydellisen identtiset Stormin silmien kanssa.. Ja se ei ollut hyvä asia.

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com