Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 10- Salasuhteitako?:

 

Päiväpartio palaili parhaillaan leiriin. Mukana oli ollut minun lisäkseni Tuliturkki, Aamutuuli sekä Soratassu.

Onneksi Tuuliklaanilaiset ja Jokiklaanilaiset vihdoin pysyivät omalla reviirillään.” Tuliturkki maukui tavallista pirteämpänä. Soratassu maukaisi olevansa samaa mieltä.

Muut palasivat juttelemaan ystävilleen, tai hakivat itselleen tuoresaalista pitkän päivän jälkeen. Seisoin paikoillani leiriaukon vieressä. Katselin ympärilleni.

Tihkuviiksi, Nokiturkki ja Minttulehti juttelivat keskenään

soturien pesän edustalla. Minttulehti osoitti minua huomattuaan paluumme.

Hän yritti kutsua minua heidän luokseen, mutta esitin etten kuullut.

Itsekin toisaalta olin juttuseuran puutteessa, mutta en tiennyt tahdoinko jutella juuri heille. Edelleen minulla oli hieman huonot välit Tihkuviiksen kanssa.

Ja sitten kaiken kukkuraksi Minttulehdellä ja Nokiturkilla näytti ainakin päällepäin olevan jotain säpinää keskenään. Tai sitten vain luulin, saisi nähdä.

Silloin sain idean. Lähdin pesäaukosta ulos, ja suuntasin käärmekiviä kohti.

Olin eilen tavannut kissan metsässä. Hänen nimensä oli Storm.

Ehkä löytäisin hänet täältä. Toivo pilkehti silmissäni.

Haistelin ilmaa.

Täällä ei kyllä haissut kissa. Pettymys valtasi minut. Etsisin Stormia siltin. Hän saattaisi olla vielä lähistöllä. Etsin Stormia vielä pitkän tovin, kunnes en tiennyt pitäisiköhän jo luovuttaa. Olinhan tavannut hänet ainoastaan kerran aikaisemmin.

 

Olihan tämä aika outoa. Etsin metsästä kissaa, jonka olin tavannut kerran.

Kissaa joka etsi perhettään, ja ei välttämättä viipyisi kuin pari päivää.

Kissaa jonka tapasin hyökätessä hänen kimppuunsa.

Mutta tiesin, että se kissa voisi auttaa minua. Kenellekään muulle en voisi jutella. Minttulehti tuntui pyörivän kokoajan Nokiturkin ympärillä, ja toisaalta Tihkuviiksen seurassa. Mikä ihme häneen oli mennyt? Nyt voisin siis jutella ainoastaan Stormille. Hän ei ainakaan voisi juoruta muille.

Toinen vaihtoehto olisi Tammilehti, mutta veljeni tuntuin olevan niin kiireinen lähiaikoina, että ihmettelin miksei hän ollut jo palanut loppuun. Kärähtänyt oikein todenteolla.

Jatkoin kävelyä aina korkeamännyille asti.

Sitten pysähdyin. Silmäni suurenivat pelkästä ilosta.

Katselin sivuille. Storm oli lähistöllä. Turkkiani kihelmöi jännityksestä. Sain hirveän sätkyn ruskean kollin loikatessa aivan naamani eteen. Kirjaimellisesti.

Hän oli loikannut aivan eteeni, niin että kuonomme lähes koskettivat toisiaan. Toljotimme hetken toisiamme ennen kun tajusin sanoa jotain.

Ööm.. Hei.” Muuta en keksinyt. Storm kiersi katseellaan minua, ja istahti maahan.

Mitä sinä täällä taas yksin puuhaat?” Hän ihmetteli. Väänsin naamalleni hieman nolostuneen hymyn.

Eh.. Oikeastaan etsin sinua.” Tokaisin. Stormin ilme muuttui kummastuneeksi. Hän nousi seisomaan, ja käveli minun ympäritseni ja katsoi minuun tarkkaavaisena pelottavien näköisillä oransseilla silmillään.

Tottapuhuen tunsin oloni juuri nyt melko kiusaantuneeksi. Storm loikkasi takaisin eteeni ja katsoi minuun tuhahtaen.

Miksi ihmeessä? Juuri eilenhän olin täysin kaistapää.” Hän hymyili omahyväinen pilke silmäkulmassa. Tönäisin häntä lapaan ärsyyntyneenä.

Niin olit ja olet edelleen. Kukaan täysjärkinen ei hyppelehdi Myrskyklaanin reviirillä keskellä kirkasta päivää.” Huomautin tietävänä. ”Mutta siltin tahdon jutella juuri sinulle.” Totesin hymähtäen. Storm tuijotti minua hetken hämillisenä, ja heilautti häntäänsä.

Minulle?” Hän toisti. Nyökkäsin katsoen Stormin silmiä ilmeettömänä hymyillen. Storm kohautti lapojaan, ja katsoi minuun viattomana hymyillen.

Saamasi pitää. Juttele minulle- muttei täällä. Voimme törmätä muihin kissoihin ja se ei nähtävästi olisi tarkoituksena.” Hän murahti. Kasvoilleni levisi hymynpilkahdus.

Mennään sitten syrjempään.” Maukaisin. Samassa Storm lähti kävelemään. Vasta silloin huomasin hänen takajalassaan olevat suuret arvet, jotka näyttivät tuoreilta. Ne eivät enään vuotaneet verta, mutta Storm ontui hieman kävellessään.

Seurasin kollia syrjemmälle metsään, kaksijalkalan lähistölle. Sitten istahdimme läheisille sammalten peittämille kiville. Sitten Storm katsoi minua odottavana.

Tuijotin tassujani hetken irvistäen.

Tiedän että juttu kuulostaa oudolta, mutta tarvitsen siltin jonkun jolle puhua.” Maukaisin. Storm näytti uteliaalta.

Vakuutan, olen hyvä kuuntelija.” Hän virnisti. Huokaisin aluksi, ja aloin selittämään koko juttua. Aina siitä asti kun Nokiturkki huomasi vain Minttulehden- siihen saakka kunnes tuntui siltä kun koko maailma romahtaa päälleni.

Katsoin maata hiukan surullisena, tai vihaisena oikeastaan. Storm asteli lähemmäs. Kolli katsoi minuun hellästi.

Me voimme olla ystäviä. Itsekin olen kuin yksinäinen susi.” Hän maukui lohduttavana.

Painoin pääni kollin lapaan ja kehräsin hiljaa.

Kiitos..” maukaisin.

 

Juteltuamme vielä pitkän ajan, näin parhaaksi palata leiriin. Aurinko oli laskemassa.

Nähdäänkö huomenna?” Kysyin toiveikkaana. Storm virnisti.
”Täällä?” Hän varmisti. Nyökkäsin vilkaisten häntä hymyillen.

Jep.” Maukaisin. Storm nousi seisaalleen, ja venytteli.

Nähdään sitten huomenna.” Hän totesi kehräten.

Huomiseen.” Maukaisin kääntäen selkäni, ja lähtien kävelemään takaisin päin. Myös Storm katosi metsän sekaan. Huokaisin pirteänä.

 

Lähdin juoksemaan kohti leiriä. Mutta sitten hoksasin, että ehkä pitäisi saalistaa jotain. Suuntasin Aurinkokiviä kohti. Se oli paikka josta saalista pitäisi ainakin löytyä.

Etsin katseellani jotain riistaeläintä. Täällä tuoksui kyllä vahvasti vesimyyrä.

Mutta juuri vesimyyriä en tuntunut koskaan saavan kiinni.

Siksi en päättänyt tuhlata aikaa sen nappaamisyrityksiin.

Onnekseni haistoin myös hiiren, ja jotain muuta. Karvani nousivat pystyyn.

Se oli lähes tuore tuoksu, joka kuului kahdelle kissalle. Heidän hajustaan en voinut erehtyä! Nokiturkki ja Minttulehti olivat käyneet täällä aivan äskettäin!

Kiukkuisena saalistin hiiren, ja lähdin leiriä kohti närkästynyt ilme kasvoillani.

Siinä samassa viereeni käveli toinenkin kissa.

Tammilehti virnisti minulle ilkikurisena, pilke silmäkulmassa.

Luulin jo että pidät Nokiturkista.” Hän totesi. Hetken tuijotin Tammilehteä tajuamatta mistä oli kysymys.

Enpäs!” Kiljaisin. Käänsin päätäni toisaalle. ”Ja mitä se tähän liittyy.” Jatkoin sarkastisesti. Tammilehti kohautti tietävänä lapojaan.

Näin kyllä kaiken. Aina siitä saakka kun tapasitte salaa. Enpä olisi uskonut että ensimmäinen rakkautesi tulisi olemaan kulkukissa.” Hän kiusoitteli. Jokaikinen karvani nousivat pystyyn, ja muutuin vitivalkoiseksi- tai punaiseksi. Eihän sitä päällepäin näkisi.

HULLUKO OLET!” Huudahdin veljelleni. Tammilehti vaan nauroi hysteerisenä vieressäni. Heiluatin nyrpeänä häntääni.

Sitäpaitsi. Mitä minun rakkausjuttuni kuuluisivat sinulle.” Tuhahdin. Oloni oli kiusaantunut puheenaiheen vuoksi. Mitä Tammilehti ”rakkaudesta” tietäisi. Olihan hän parantaja. Ei heillä saanut olla suhteita...

Uu. Myönsit sen siis! Olet ihastunut tuohon kulkukissaan.” Tammilehti huudahti voitonriemuisesti hymyillen. Läimäisin Tammilehteä päähän.

Senkin kahjo! En todellakaan.. ja hänellä on nimikin, Storm.” Vastastin närkästyneenä.

Kylläpäs. Näkyy päällepäin, olet kuin hiiri joka on lääpällään juustoon!” Hän säesti virnuillen. Jatkoimme vielä pitkän tovin asiasta väittelyä.

Sitten Tammilehti sanoi jotain yllättävää.

Jos myönnät, voin kertoa sinulle yhden valtavan salaisuuden. Kukaan muu ei tiedä sitä. Se on HYVIN SALAINEN.” Hän sanoi. Tuhahdin.

Niin varmaan. Sinun salaisuutesi liittyy varmaan siihen että joskus olet syönyt kissanminttua noutaessasi yrttejä. Tai sitten siihen kun olet astunut koiranjätösten päälle. Kiintoisaa.” Jupisin. Tammilehti vakavoitui.

Ei liity. Se liittyy.. Varjoklaaniin!” Hän julisti salaperäisenä. Uteliaisuuteni heräsi.

Ehkä tämä ei olisikaan Tammilehden iankaikkinen päästäänkeksitty urvelo juttu. Niitä olin saanut kuunnella loputtomiin.

No kerro.” Maukaisin odottavana. Tammilehti pysähtyi paikoilleen.

Minulla tuotanoin..” Hän empi aluksi. ”on kumppani ja kolme pentua Varjoklaanissa.” Hän paljasti irvistäen leveästi. Silmäni muuttuivat niin suurkisi että varmaan tippuisivat hetkenä minä hyvänsä. Kumppani olisi vielä ihan kohtalaisesti helppo sulatella, mutta se että hänellä olisi vielä pentujakin!

Tuijotin ällistyneenä veljeäni.

Kuka! Mikset aikaisemmin ole kertonut heistä!” Huudahdin pöllähtäneenä.

Keltaturkki. Voisin esitellä teidät toisillenne, vaikkapa.. Tänään?” Hän virnisti.

Katsoin Tammilehteä kauhistuneena.

TÄNÄÄN? Nyt hetikö?” Ihmettelin. Tammilehti nyökkäsi juhlallisena.

No eikun eilen senkin kajahtanut murmeli. Tulehan etanoija.” Hän käski ja hoputti minut liikkeelle.

Otimme suunnaksi varjoklaanin reviirin. Mihin kaikkee minäkin olin mennyt mukaan.

Oliko kaikilla nykyään joku salasuhde. Tammilehdellä ja Keltaturkilla, Nokiturkilla ja Minttulehdellä, ja sitten vielä Tammilehti uskoi vahvasti minun olevan pihkassa Stormiin.

Matka eteni nopeaa tahtia. Tammilehti kertoi matkalla pentujensa nimetkin. Ne olivat Aamuhuurre, Korppikatse sekä Pähkinäkynsi. Kaiken lisäksi he olivat jo sotureitakin! Keltahäntä oli kuulemma tutustunut Tammilehteen, ollessaan vielä Myrskyklaanissa. Sitten kaiken kukkuraksi he kaksi rakastuivat!

Vilkaisin Tammilehteen saapuessamme Ukkospolulle.

Äsken mieleeni tuli yksi juttu.. Meillä taitaa olla sukulaisia kaikista klaaneista, paitsi Taivasklaanista.” Tokaisin. Tammilehti näytti mietteliäältä, ja nyökkäsi.

Minun kumppanini ja pentuni Varjoklaanista, Emomme ja jotain muita sukulaisia Tuuliklaanissa, Myrskyklaanista isämme ja muut, Jokiklaanissa on tätimme ja serkkumme.” Tammilehti luetteli.

Enpä ottanut aiemmun huomioon Jokiklaanilaisia. Suvussamme on paljon pääliköitä tai varapääliköitä..” Jupisin. Tammilehti naurahti.

Katsoimme tarkkaavaisina Ukkospolkua. Ohitsemme viiletti kaksi hirviötä kovalla metelillä. Kunnes hirviöitä ei näkynyt lähimailla, säntäsimme juoksuun. Ukkospolkua pitkin oli kamala juosta, sillä sen kova pinta sattui tassujen alla.

 

Katselimme selät kyyryssä pusikossa, miten Korppikatse asteli varjoklaanin syksyisessä metsässä. Kolli ei näyttänyt huomaavan läsnäoloamme, mutta Tammilehti päätti jo tulla esiin. Veljeni käveli esiin puskasta, ja kohtasi Korppikatseen yllättyneen ilmeen. Tulin myös hieman jälkeenpäin Tammilehden vierelle.

Isä? Mitä sinä täällä teet. Eikö päiväsiakaan täällä ole aika vaarallista liikkua.” Hän maukaisi ja kääntyi sitten tuijottamaan minua.

Ja kuka sinulla mukanasi on? Joku hiirenaivoko?” Korppikatse ihmetteli.

Tammilehti vilkaisi minuun ilkikurisena.

Kyllä. Hän on hiirenaivo. Ja minun ihka oma pikkusiskoni.” Tammilehti maukui. Korppikatseen silmät kiersivät minussa. Kolli kohautti lapojaan.

Hei..” Mumisin. Sitten Tammilehti käski Korppikatseen hakea Keltaturkki tänne myös.

Pian Korppikatse palasi mukanaan kilpikonnakuvioinen naaras.

Keltaturkki ilahtui Tammilehden nähdessä.

Katsoin vierestä, kun Keltaturkki meni puskemaan Tammilehteä.

Keltaturkki, tämä on Taivastuuli.” Tammilehti esitteli minut.

Keltaturkki nyökkäsi. Katsoimme siinä hetken toisiamme. Tuli tovin hiljaisuus.

Oletteko koskaan miettineet sitä, jos jäätte kiinni?” Järkeilin. Keltaturkki kohautti lapojaan.

Olemme. Tapaamme normaalisti vain öisin. -ja joskus harvoin päivisin.” hän maukaisi.

Jos joku saisi tietää niin tulisi tuperrapinat.” Tammilehti jatkoi.

Jeps.” Maukaisin. Jotenkin oli outoa edes ajatella Tammilehden tapailevan Varjoklaanilaista. Vielä parhaan ystäväni- tai oikeastaan ei tällähetkellä kyllä parhaanystävän, ”ex-mestarin” siskoa.

 

Kauaa emme ehtineet jutella. Sain myös tavata Aamuhuurteen, mutta Pähkinäkynsi oli kuulemma iltapartiossa. Palasimme Tammilehden kanssa leiriin.

Tammilehti suuntasi takaisin parantajanpesälle katsastamaan Okakynnen tilan. Hän oli saanut viheryskän, ja siksi parantajanpesään ei saanut mennä muita. Ainoastaan pesäaukolta sai hakea Tammilehteä. Muuten Okakynsi saattaisi tartuttaa viheryskän muihinkin. Varsinkin nyt se oli vaarallista koska tulisi lehtikadonaika.

Suurinosa kissoista oli jo nukkumassa. Ainoastaan Minttulehti asteli luokseni.

Hänen ilmeensä oli vaativa. Tuhahdin pelkästään hänen näkemisestään.

Nyt saat kyllä selittää.” Minttulehti vaati.

Selittää mitä?” Kysyin ivalliseen sävyyn. Minttulehti katsoi minuun ärtyneenä.

Tiedät aivan varmasti mitä. Ennen olimme parhaat ystävät! Mikä sinulle on tullut?” Hän maukaisi turhautuneena.

Nyt välttelet minua jatkuvasti!” Hän lisäsi. Katsoin Minttulehteä ilmeettömänä, vaikka olin kiukkuinen jokaista karvaa myöden.

Nytkö tämä johtuu minusta!” Huudahdin korvat luimussa. Minttulehti kohotti kulmiaan. Hänen häntänsä heilui puolelta toiselle ärsyyntyneenä.

Johtuu! Olenko muka tehnyt sinulle jotain?” Hän sähähti kysyvänä. Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään soturien pesää kohden.

Olet. Tehnyt jotain mikä sattuu.” Totesin taakseni vilkaisematta. Astelin sisään pesään. Miten Minttulehti edes kehtasi esittää ettei tietäisi! Kiukkuisen epätoivoisena lösähdin Tihkuviiksen viereen, ja suljin silmäni. Tahdoin nukkua. Silloin ei tarvitsisi murehtia mitään. Mutta olihan minulla jotain piristystä huomiseksi. Huomenna saisin nähdä Stormin.

 

Aamulla klaani kutsuttiin koolle. Saniaistähti seisoi suurkivellä, kissojen kokoontuessa kiven ympärille. Istahdin Hiiriturkin viereen istumaan.

Kun kissat olivat kaikki paikalla, Saniaistähti aloitti puheensa.

Olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturioppilaan Myrskyklaaniin.” Hän kertoi. Pienikokoinen täplikäs naaraspentu asteli Lehväpilven viereltä innostuneena Suurkivelle, ja loikkasi sen päälle. Aluksi pentu oli pudota, mutta pääsi lopulta Saniaistähden vierelle.

Aamupentu on nyt kuusikuuta vanha, ja valmis nousemaan oppilaaksi. Aamupentu, sinut tunnetaan täten nimellä Aamutassu, aina siihenpäivään asti kunnes saat soturinimesi!

Koska meillä on niin paljon oppilaita tällähetkellä, joten meidän on nimitettävä myös hieman vähemmänkokeneempia mestareita.” Saniaistähti katsoi minua päin.

Aamutassu, mestarinasi toimikoon Taivastuuli!” Saniaistähti julisti. Silmäni suurenivat. Olin ollut soturi vasta TODELLA lyhyen ajan, ja nyt sain jo itsekin oppilaan. Minulle näytti käyvän samanlaisesti kun Tuliturkillekin silloin. Hymyilin innostuneena. Kissat tekivät tietä minulle, että pääsin joukon lävitse suurkiven luokse.

Loikkasin kivelle, ja kosketin uuden oppilaani kuonoa kömpelösti. Saniaistähti julisti kokouksen päättyneeksi, ja loikkasi alas suunnaten pentutarhalle Sadekukan luokse.

Loikkasimme alas, takaisin maantasalle.

Samassa istahdin maahan, Aamutassun katsoen minua silmät säihkyen.

Mitä teemme?” Hän kysyi. Silloin hiljennyin hetkeksi. Pitäisi miettiä. En osannut yhtään kouluttaa oppilaita- ja lisäksi minulla ei ollut paljoakaan kokemusta mitä mestarin tehtäviin kuului. Päätin siis tehdä jotain mitä Tuliturkki oli minulle aikoinaan opettanut. Katsahdin Aamutassua ja pompahdin takaisin seisomaan.

Mennään.. Ööm. Katsotaan klaanirajat nyt ainakin ensiksi.” Sanoin.

Eikai oppilaiden kouluttaminen voinut olla kovinkaan vaikeaa.

Höääh. Miksei saalisteta? Tai harjoitella taistelua?” Aamutassu marisi.

Koska et voi saalistaa jos et tiedä missä olet. Silloin sinulla ei ole aavistustakaan jos vaikka pöllön pesä olisi puussa jonka vieressä näit oravan. Sillon nähtäisiin kenet tänään syötäisiin.” Maukaisin.

Mutta taistella voi.” Aamutassu vihjaili.

Niin voikin, mutta tänään katsomme klaaninrajat. Sinulla on PALJON aikaa vielä oppia taistelemaan.” Sanoin. Aamutassu nyökkäsi tylsistyneenä.

Tönäisin hänet liikkeelle.

Mennään.”

 

Ensiksi näytin Aamutassulle Korkeamännyt ja kaksijalkalan.

Sitten päätin kulkea järjestyksessä Varjoklaanin reviirille asti. Nyt oli siis vuorossa Aurinkokivet. Kuljimme syksyisen metsän lävitse, kunnes tulimme aukealle paikalle.

Edessäpäin Aurinkokivet komeilivat houkuttelevan lämpimien näköisinä. Vaikka lehtisateen aika oli jo lopuillaan, oli tänään tullut hieno ilma. Ja lämmin ennenkaikkea.

Nuo ovat aurinkokivet. Täällä liikkuu usein paljon riistaa.” Kerroin. Aamutassu katseli paikkoja uteliaasti. Hän säntäsi suoraan joen luokse, ja kosketti vettä tassullaan.

Astelin oppilaani luokse.

Ja se on Joki. Me emme ole oikein hyviä uimaan. Ainakaan minä. Olen joskus tippunutkin sinne.” Katsoin jokea. Juuri silloin Jokiklaanin varapäälikkö, Pimeävirta oli kiskonut minut ylös. Lisää kohtaamisia hänen kanssaan.. Saisin pian Pimeävirta-bakteereja.

Saanko koittaa kalastamista?” Aamutassu intoili tuijottaen pieniä vedessä temmeltäviä kaloja. Naurahdin kuivasti.

Kalastaa? Olet Myrskyklaanilainen, et Jokiklaanilainen.” Sanoin kulmia kohottaen.

Aamutassu kääntyi uhmaavana minua kohti.

Mitä haittaa siitä on? Voinhan minäkin oppia kalastamaan.” Hän totesi itsevarmana.

Pyöritin silmiäni.

Yhtä todennäköisesti, kuin se, että taivaalta tipahtaisi tänne sateenkaarilammas-armeija.” Jupisin. Aamutassu tuijotti minua silmät pyöreinä.

Mikä on lammas?” Hän kysyi.

Joku villainen otus vaan. Mutta tuon joen toiselle puolelle et saa mennä. Muuten saat selkääsi Jokiklaanilaisilta.” Mau'uin. Sitten jatkoimme matkaa.

 

Kävimme pöllöpuun luona, Nelipuulla jossa kerroin kokoontumisten pidettävän, näytin Tuuliklaanin rajan. Ja sitten oli aika sunnata Varjoklaanin rajalle. Aamutassu saisi nähdä ukkospolun jo ensimmäisenä oppilaspäivänä.

Tiesin jo kaukaa, milloin olimme päässeet lähelle. Tukala haju tunkeutui suoraan kuonooni. Ukkospolku tuoksui kyllä hirveälle.

Aamutassu höristi korviaan kuullakseen paremmin hirviöiden äänet kauempana. Pian puut alkoivat harveta, ja tuoksu ja äänet voimistuivat.

Olimme saapuneet ukkospolulle.

Tämä on Ukkospolku. Älä KOSKAAN edes ajattele meneväsi tutkimaan sitä. Se ei ole muuta kuin kova harmaa ja pitkä- ja vaarallinen. Sen ylitse kulkee hirviöitä.” Selitin.

Aamutassu oli juuri kysymässä hirviöistä, kun ohitsemme viiletti kirkkaankeltainen hirviö.

Aamutassun karvat olivat nousseet pystyyn säikähdyksestä.

Tuo on hirviö.” Sanoin huvittuneena.

 

Palattuamme leiriin muistin jotain. Minun piti tavata Storm tänään. Silloin minulle tuli kiire. Aamutassu palasi oppilaiden pesälle juttelemaan ystävilleen ja intoilemaan Ukkospolusta. Minulla oli hirmukova nälkä, ja kaiken lisäksi Minttulehti oli juuri tulossa minua kohti Tihkuviiksi kintereillään.

Menen saalistamaan.” Huikkasin vikkelästi ja juoksin äkkiä metsään. Välien selvittelyt saisivat jäädä myöhemmäksi. Olisi hauskempaakin tekemistä.

Suuntasin Korkeamäntyjen ohi paikkaan, jossa eilen tapasin Stormin.

Istahdin odottavasti maahan. Hetken odotettuani, Storm saapuikin paikalle kantaen hiirtä. Vesi kohosi kielelleni ajatuksestakin.

Hän laski saaliin maahan ja näytti yllättyneeltä.

Luulin että olit jo unohtanut.” Hän maukui painostavasti.

Tipalla oli.” Hymyilin. Storm vain virnisti hiukan ja vilkaisi sitten hiirtä.

Tahdotko syödä?” Hän kysyi. Pudistin päätäni.

En voi.. se koskaa soturilakia. Siis klaanien sääntöjä selvemmin.” Selitin harmistuneena. Ruoka kyllä olisi maistunut. Storm kohautti lapojaan, nosti hiiren suuhunsa ja viskasi sen pusikkoon.

En anna sen sitten kiusata sinua. Syön itse myöhemmin.” Storm virnisti.

Mmh..” vastasin. ”Eipä se nälkääni paranna.”

Loin kasvoilleni leveän hymyn. Katseemme kohtasivat hetkeksi hetken hiljaisuuden aikana. Minulla oli jännittynyt tunne.

Se oli vähän samankaltainen kuin silloin kun odotti vaikkapa nyt esimerkkinä saavansa kuulla kunniansa päälikön puheilla. Mutta toisaalta tämä jännitys oli erillaista. Olinko sittenkin ihastunut Stormiin? En tiennyt.

Ehkä hiukan. Ihan pikkuisen. Toisaalta olin ollut yhdessä vaiheessa pihkassa jopa Tihkuviikseenkin.. Mutta se ihastus jäi siihen. Ja se tapahtuikin ennen Minttulehteen tutustumistani.

Mitä tehdään.” Töksäytin. Muuta sanottavaa en oikeastaan keksinyt. Storm mittaili minua hetken katseellaan, ja kohautti lapojaan.

En minä vaan tiedä.” Storm julisti. Kolli näytti mietteliäältä. Olin itsekin vaipunut ajatuksiini. Olisi hauskempaakin tekemistä kuin paikoillaan istuminen. Se ei ollut minun juttuni. Lähdin astelemaan kaksijalkalaa kohti ja viitoin Stormia seuraamaan.

Taisin keksiä yhden jutun.” Sanoin. Storm tallusteli vierelleni uteliaana.

Kerro.” Hän vaati kehräten. Pysähdyin ja katsoin jännittyneenä Stormia.

Autan sinua etsimään perheesi.” Maukaisin. Storm katsoi minua silmiä pyöräyttäen.

Miten muka. Sinunhan pitää palata iltaan mennessä leiriin. Kaiken lisäksi minulla ei ole aavistustakaan mistä heidät löydän. Heidän oli tarkoitus asua täältä paljon kauempana.” Storm empi. Heilautin häntääni päättäväisenä.

Juurihan yhdessä vaiheessa sanoit heidän asuvan täälläpäin.” Tokaisin.

Storm katsoi minuun itsevarmana.

Niin sanoinkin.” Hän maukaisi. ”Mutta olen saanut selville etteivät asu. Olen kysynyt monelta kissalta.” Storm virnisti tietävänä. Silmäni suurenivat ihmetyksestä.

Klaanikissoiltako?” Ihmettelin ääneen. Storm vinkkasi silmää hymyillen.

Tietysti. Tai en oikeastaan Myrskyklaanilta, mutta kerro sitten jos joku klaanistasi ei ole kotoisin Myrskyklaanista. Sitäpaitsi.. Ei minua kukaan muu pois reviiriltään ajanut, paitsi Jokiklaani. Se oli kyllä aika menoa. Onneksi satun omistamaan uintitaidon. Muuten olisin ollut pulassa.” Storm kehräsi itsetyytyväisenä. Kummastuneena istahdin takaisin maahan.

Jokiklaanilaiset ovat kyllä vähän omahyväisiä jotkut.” Virnistin.

Huomasin.” Storm naurahti kulmiaan kohottaen.

 

Nyt oli kulunut jo pari päivää. Joka päivä olin ehtiessäni kiiruhtanut Stormin luokse.

Oli keskiyö. Leirissä oli hiirenhiljaista hiippaillessani sisään. Kuunsäteet osuivat suurkiven, ja värjäsivät sen pinnan hopeiseksi. Jos kuunteli tarkkaan, saattoi havaita nukkuvien kissojen tuhinaa. Stormin tapaaminen oli venynyt pitkäksi, sillä Storm oli vienyt minut tutkimaan kaksijalkalaa. Se oli aika mielenkiintoinen paikka.

Lisäksi sain nähdä ensimmäistä kertaa elämässäni koiran.

Siniset silmäni kiiluivat pimeässä. Suuntasin soturien pesälle, mutta pysähdyin kuullessani askelia parantajanpesältä. Tammilehti asteli paikalle, ja katsoi minua tuimasti.

Olitko taas tapaamassa sitä kulkukissaa?” Hän vaati tietää.

Hänen nimensä on edelleen Storm.” Maukaisin. Tammilehti huokaisi.

Sinun perääsi lähetettiin jo partiokin! Mitä oikein ajattelit ollessasi noin kauan kateissa. Ystäväsi olivat huolestuneita sinusta.” Tammilehti sanoi kireästi. En edes yrittänyt keventää tunnelmaa.

Eivät he ole mitään ystäviä. Pärjään paljon paremmin ilman heitä.” Sanoin topakasti.

Tammilehti sihahti hiljaa ja hänen häntänsä heilui hitaasti puolelta toiselle.

Etkä pärjää! Olet unohtanut kokonaan soturinvelvollisuutesi alkaessasi tapailemaan sitä 'Stormia'. Milloin viimeksi olet edes tuonut saalista leiirin?” Tammilehti maukui.

Olin väittämässä jo vastaan, mutta tyydyin vain olemaan hiljaa ja tuojottamaan Tammilehteä uhmakkaasti. Olihan hän osittain oikeassa, harvaan olivat jääneet soturintehtävät.

..Menen nukkumaan.” Sanoin hiljaa. Tammilehti katsoi minua vielä hetken kunnes nyökkäsi, käänsi selkänsä, ja katosi parantajanpesään.

 

Aamulla päätin ryhdistäytyä, ja ilmottautua vapaaehtoisena metsästyspartioon.

Pentujaan hoitavan Sadekukan sijasta varapäälikön hommaa tuuraava Tomuturkki määräsi kuitenkin partioon lisäkseni myös Nokiturkin, ja Minttulehden. Lisäksi mukaan tuli Hiiriturkki. Keräännyimme leiriaukolle, ja lähdimme matkaan. Metsässä oli hämärää. Puut loivat niin paljon varjoja, että valo tunkeutui metsään vain muutamista aukeista paikoista.

Matkalla kukaan ei puhunut mitään. Huomasin oravan vilistävän muutaman metrin päässä. Kauempaa ajattelematta syöksähdin sen kimppuun, ja tarrasin kynsilläni sen nahkaan. Nuolin vielä pikaisesti sen veret tassuiltani, ja hautasin sen letien sekaan maahan.

Metsästyspartionkissat alkoivat hajaantua. Tunsin helpotusta siitä, etteivät Nokiturkki tai Minttulehti olleet puhuneet sanaakaan minulle- ainakaan vielä.

Kävelin syvemmälle metsään. Etsin riistatuoksuja. Kesti kauan ennen kun erotin jonkun uudenlaisen linnun tuoksun. Riista oli nyt harvassa.

Lintu oli kaunis ja täysin puhtaanvalkoinen, mutta tavalliseksi linnuksi se oli tavallista suurempi. Se oli lähes minun kokoiseni, ja sen silmät olivat kammottavan punaiset. Katsoin sitä kauhistuneena hetkenaikaa. Sitten se avasi siipensä.

Hetken ehdin jo luulla linnun syöksyvän minua päin, ja olin jo väistövalmiudessa. Lintu juoksi minua kohti painautuessani alemmas. Juuri minun kohdallani, se lehahti lentoon, ja loikkasin ylöspäin saadakseni sen kiinni. Kuitenkin tassuni osui siihen. Ei tapahtunut mitään. Tassuni meni lähes sen lävitse. Se oli kuin olisi ilmaa huitonut.

Suuri lintu liisi kuitenkin jo taivaalle, kunnes katosi kauas pilvien uumeniin.

 

Katsoin vielä hetkenaikaa näkyä. Olin poissa tolaltani. Tuosta täytyisi kyllä kertoa Tammilehdelle. Joko lintu oli joku täysin yliluonnollinen, tai sitten olin sekoamassa täysin. Molemmat vaihtoehdot olivat lähes yhtä todennäköisiä.

Hetken mietittyäni päätin jatkaa saaliin etsimistä.

Turhaan minä nyt jotain taivasta jäisin tuijottamaan.

Katseeni pysyi maassa kävellessäni saniaisten seassa. En aluksi huomannut mitään, mutta tunsin törmääväni johonkin pehmeään. Olin kellahtaa kumoon.

Nostin päätäni tunnistaakseni tulijan. Silloin väri naamaltani haihtui. Tajusin tuijottavani juuri tuttuihin vihreisiin silmiin.

Olisi tehnyt mieli voihkaista kuuluvasti, mutta vaikenin.

Minttulehti..” Mumisin. Minttulehti katsoi minua loukkaantuneen oloisena, ja sen verran hyvin tunsin hänet, että tiesin ettei ilme johtunut törmäyksestä.

Seisoimme vastakkain siinä tovin, ennen kun kumpikaan sanoi jotain. Oli suorastaan painostava hiljaisuus.

Joko nyt kerrot mistä olet suuttunut minulle?” Minttulehti maukui hiljaa.

Mulkaisin häntä.

Kyllä sinun PITÄISI tietää, niinkuin aiemmin jo sanoin.” Sanoin. Minttulehti kohotti kulmiaan, ja lausui juuri ne sanat jota en missään nimessä tahtonut kuulla.

Mutta en vain tiedä!” Hän väitti. Varsin hyvinhän Minttulehti tiesi.

Nokiturkin..” Vastasin esittäen huoletonta. Minttulehden silmät lensivät selälleen.

MITÄ=?” Minttulehti oli kuin yksi suuri kysymysmerkki. Loin ystävääni terävän silmäyksen. Parasta olisi kai sanoa kaikki kerralla.

Kuulit kyllä.. Nokiturkin, ja tiedät hyvin mitä tarkoitan.. Ensin viet minulta molemmat ystäväni! Sitten alat liikkua jatkuvasti Nokiturkin seurassa. Kahdestaan, ja lisäksi useimmiten salaa! Etkä edes voinut kertoa että teillä on jotein säpinää! Sain sen itse selville, mutta sillä ei enään ole mitään väliä.. Ja olisi sinun luullut tietävän, että minulla oli juuri sillä hetkellä huonommat välit Tihkuviikseen! Sitten aloit vielä viettää aikaa Tihkuviiksen kanssa.

Puolet päivästä roikut Nokiturkin seurassa ja puolet Tihkuviiksen! Unohditko että minäkin olin olemassa!” Sähisin.

Tiedätkö kuinka yksinäinen olin..” Mau'uin hiljaa nieleskellen itkua. Minttulehti sulatteli hetken sanojani, ja näytti lähes siltä että pusrahtaisi itkuun ja nauruun samaanaikaan.

Jos siihen viittaat, että minulla ja Nokiturkilla olisi jotain, niin olet täysin väärässä. Välillämme on vain ja AINOASTAAN ystävyyttä. Tämä tulee melkoisena takaiskuna, mutta ollessani Nokiturkin kanssa kahdestaan, hän kysyi neuvoja. Hän pyysi minua auttamaan, että saisi SINUT rakastumaan itseensä!” Minttulehti parkaisi varovasti hymyillen. Suuni loksahti auki. Olinko ollut niin tyly Minttulehdelle ja Nokiturkille tuollaisen syyn takia! Oloni oli samaanaikaan hämmentynyt, iloinen ja surullinen.

Tunsin itseni täysi idiootiksi. Samalla olin haljeta onnesta. Oliko Nokiturkki ihastunut minuun? Ja minä kun olin luullut hänen ja Minttulehden olevan pari..

Sitäpaitsi, tykkään Tihkuviiksestä.” Minttulehti kertoi edellään hiukan hämillisenä.

Katsoin Minttulehteä, ja puskin ystävääni.

Ääh.. Olen ollut kamala.. Ollaanko taas ystäviä? Olen paljon velkaa sinulle.” Kehräsin. Minttulehti vaan hymähti helpottuneena.

Ollaan, aina.” Hän julisti.

Hienoa.”

Nyt se oli tehty, kaikki oli selvitetty! Jotenkin oli outoa ajatella, että tämä oli ollut niin yksinkertaista. Lapsellista riitelyä. Mutta nyt se oli ohi, ja siitä olin helpottunut.

Seuraavaksi suurin ongelmani olisi se, miten juttelisin Nokiturkille... Se vaatisi ajattelua. Paljon.

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com