Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 9 -Taistelu & Draamaa:

 

Saavuimme hengästyneinä leiriin. Koko matkan juokseminen ei ollut mikään piku juttu. Henkeäsalpaava näky oli suorastaan hirveä. Verta oli siellä täällä. Muutama kissa makasi pahasti loukkaantuneena- ja jotkut jopa kuolleina maassa. Karhu riehui puolisokeana kissojen hyökkäyksen kohteena.

Sen kasvoissa oli lukuisia kissan kynsistä aiheutuneita arpia, ja sen toinen silmä oli jo sokaistu. Jähmetyin kauhusta.

Se on valtava!” Kiljaisin niskakarvat pystyssä. Minttutassu ei vastannut, vaan tuijotti sanattomana näkyä. Tihkuviiksi tönäisi meidät liikkeelle.

Mitä te kuhnitte? Meidän on autettava!” Hän käski. Nykkäsin hitaasti.

Olet oikeassa!” Nokitassu maukui ja syöksyi karhua kohti.

Seuraavaksi sen kimppuun hyökkäsi Tihkuviiksi, ja vasta viimeisinä minä ja Minttutassu tajusimme liikkua. Hyppäsin kiinni karhun niskaan, ja upotin kynteni sen paksuun nahkaan. Karhu karjaisi, joka sai minut säpsähtämään rajusti. Se huitoi valtavaa käpäläänsä sinne tänne, osuen kynsillään Tihkuviiksen kylkeen.

Tihkuviiksi!” Kiljaisi Minttutassu. Tummanharmaa kolli lensi selälleen maahan. Hän vilkaisi nopeasti verta tihkuvaa haavaa, mutta jatkoi taistelua tarraten karhun jalkaan. Huokaisin helpotuksesta. Vaikka väsymys kolotti paikkoja, oli taisteltava.

Yrittäkää iskeä päähän!” Pilvihäntä huusi karhun jalkaa raapien.

Vaihdoin pikaiset katseet Nokitassun kanssa. Karhu heilui paljon, ja sen niskassa oli vaikea kieppua. Minttutassu puraisi karhun kaulaan ja roikkui siinä kynsineen, varoen karhun käpälän osumaa. Loikkasimme Nokitassun kanssa karhun pään puolelle, jota Saniaistähti parhaillaan raapi.

Upotin kyntenni siihen myös. Karhu ulvoi, karjui ja kaatui neljälle jalalle. Sen seurauksena minulle tapahtui jotain harvinaisen noloa. Lensin suoraan päin Tihkuviikseä. Siinä me makasimme pöllähtäneenä hetken aikaa päällekkäin, ennen kun loikkasin salamana kauemmas.

Irvistin nolostuksesta. Tihkuviiksi vain virnisti.

Anteeksi.” Kimitin nolostuneena, loikaten takaisin karhun kimppuun mahdollisimman nopeasti.Olinhan minä ennenkin lentänyt Tihkuviikseä tai Nokitassua päin- oikeastaan en edes osannut laskea montako kertaa. Mutta miksi se nyt tuntui niin nololta?

 

Karhu heilui ja karhui kahta kauheammin. Joukkovoimalla, varmaan lähes jokainen taistelukykyinen soturi oli hyökännyt karhun kimppuun. Lopulta karhun voimat olivat hiipuneet , ja tuo riuhtoi jokaisen kissan irti, ja pakeni rikkoen leiriaukon, Karhun kadotessa metsään, kuului monen kissan helpottunut hyuokaisu.

Puuskutin Minttutassun vierellä. Selässäni oli pari verta vuotavaa haavaa.

Vilkaisin niihin väliinpitämättömästi. Leirin oli vallannut täysi hiljaisuus.

Tihkuviiksi ja Nokitassu astelivat hitaasti lähemmäs Minttutassua ja minua.

Tuijotimme leiriä äänettöminä.

Saniaistähti järjesti hautaamismenoja. Ainoat kuolleet kissat olivat kaksi Lehväpilven pentua, sekä yksi soturi.

Muut olivat selvinneet pelkillä naarmuilla- tai sitten vakavimmilla haavoilla.

Tammilehdellä näytti olevan paljon hommia edessä. Kirjavaturkkinen parantaja sittoi juuri hämähäkinseitillä Tuliturkin takajalassa olevaa haavaa. Kävelin nopeasti veljeni luokse. Katsoin Tammilehteä huolestuneena.

Oletko kunnossa?” Kysyin. Tammilehti kohotti päätänsä ja nyökkäsi.

Enköhän. Karhu ei osunut minuun. Olen pelkästään pois tolaltani.” Hän vakuutti.

Mmh..” Mumisin.

 

Illan koittaessa, leiriä kunnostettiin vieläkin urakalla, mutta suurinosa valmistautui jo nukkumaan. Päivä oli ollut raskas kaikille. Suurimmat vahingot leiristä oltiin jo saatu korjattua, mutta paljon aikaa menisi, että leiri palaisi entiselleen.

Saniaistähti hyppäsi suurkivelle- jo neljännen kerran karhun hyökkäyksen jälkeen.

Jokainen omanriistansa metsästämään kykenevä saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen!”

Myrskyklaanilaiset kokoontuivat suurkiven edustalle. Tassujani kihelmöi jännityksestä. Nyt meistä pitäisi tulla sotureita.

Olemme kokoontuneet nimittämään kolme uutta soturia.” Päälikkö aloitti vilkaisten minua, Nokitassua ja Minttutassua. Jännittyneinä loikimme kiven luo.

Pyydän Tähtiklaania kääntämään katseensa näihin kolmeen oppilaaseen. He ovat harjoitelleet ahkerasti mestariensa opastuksella, jotta heistä voisi tulla Myrskyklaanin sotureita. Lupaatteko noudattaa soturilakia ja kunnioittaa sitä vaikeissakin tilanteissa?”

Lupaan.” Mau'uimme peräkkäin. Siniset silmäni säteilivät ylpeydestä.

Nokitassu, sinut tunnetaan täten nimellä Nokiturkki! Tähtiklaani kunnioittaa urheuttasi ja uskollisuuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi jäseneksi!” Nokiturkki nyökkäsi kehräten itsekseen, ja nuolaisi päälikön lapaa.

Sitten Saniaistähti jatkoi puhettaan.

Minttutassu, sinut tunnetaan täten nimellä Minttulehti! Tähtiklaani kunnioittaa viisauttasi ja ystävällisyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi jäseneksi!”

Viisaus-kohdassa minun oli vaikeaa olla nauramatta, mutta nielaisin hillitäkseni nauruni.

Minttulehti nuolaisi päälikön lapaa, ja näytti niin innostuneelta, että voisin kuvitella hänen tipahtavan Suurkiveltä pian alas.

Taivastassu, sinut tunnetaan täten nimellä Taivastuuli! Tähtiklaani kunnioittaa uteliaisuuttasi ja rohkeuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi jäseneksi!”

Miten niin uteliasuutta?

Närkästyneenä nuolaisin päälikön lapaa. Sitten kissajoukko alkoi huutaa uusia nimiämme. Olin niin kovasti odottanut tätä päivää- olin vihdoin soturi!

Nokiturkki, Minttulehti, Taivastuuli! Nokiturkki, Minttulehti, Taivastuuli!” Kissat kailottivat. Loikkasimme alas vastaanottamaan onnitteluja soturiksi nousemisesta.

Saniaistähti muistutti vielä meidän valvomisestamme yön yli.

Hetkonen? Toinen yö valvomista putkeen! Hulluksihan siinä tuli!

En ollut nukkunut kahteen yöhön, ja olin jo nyt aivan poikki.

 

Siinä sitä istuskelimme. Syksyinen maa oli lehtien peitossa, ja oli alkanut hämärtyä.

Tähdet tuikkivat taivaalla, luoden edes hieman valoa yöhön. Hiljaa oleminen ei todellakaan ollut minun juttuni. Se oli oikeastaan vaikeampaa mitä kuvittelin. Nokiturkki ja Minttulehti istuivat parin metrin päässä vieretysten. Vilkuilin kaksikkoa. Tunsin oikeastaan hieman mustasukkaisuutta.

Olin tuntenut Nokiturkin jo kauan. Meillä oli luja ystävyysside, ja ehkäpä tunsin häntä kohtaan jotain muutakin. Jotain suurempaa. Mutta eihän se käynyt päinsä.

Nokiturkki oli jopa sanonut Minttulehteä kauniiksi matkalla! Ehkä hän tykkäsikin Minttulehdestä?

Huokaisin potkien kiviä maasta kauemmas.

Koko yö täytyisi vain istua sanomatta sanaakaan. Katselin taivaalle mietteliäänä.

Olikohan Koivutähtikin tuolla jossain? Kuollut päälikkö oli varmasti päätynyt Tähtiklaaniin. Myös klaaniin oli tullut uusi kissa. Hän sanoi olevansa Kaislakäpälän pentu! Mutteihan se voinut olla mahdollista. Kaislakäpälä pentuineen oli menehtynyt Varjoklaanin hyökätessä. Itse en asiasta paljoa tiennyt.

Oliko tummanharmaa kolli oikeasti minun veljeni, tai oikeastaan velipuoli? Sukua olisimme kuitenkin. Ja toisaalta. Hän oli minun ikäiseni- oikeastaan ehkä jopa hieman vanhempi. Hänet oltiin nimetty Soratassuksi, ja hän näytti tietävän klaanikissojen asioista enemmänkin. Ehkä hän olikin tosiaan Koivutähden ja Kaislakäpälän pentu?

Huomenna juttelisin hänelle. Tahdoin tietää asiasta lisää.

 

Aamuaurinko alkoi jo sarastaa. Puiden kasteiset lehdet loivat leiriin raikkaan tunnelman. Minulla oli kuitenkin kylmä. Huurteinen nurmikko ei tuntunut hirveän mukavalta tassujen alla.

Silmäni olivat painua jatkuvasti kiinni, mutta onneksi Minttulehti- joka oli valtava yllätys, oli jotenkuten pirteänä. Hän tökkäsi minua jatkuvasti lapaan että pysyisin hereillä. Nokitassu keskittyi hiipimään leirissä sinne tänne.

Yhtäkkiä silmäni painuivatkin kiinni. Sen jälkeen tökkäisyt loppuivat. Tunsin lämpimän kehin vierelläni. Minttulehtikin taisi nukahtaa viimein.

Nukkuminen oli ihanaa! En olisi koskaan odottanut, että minä olisin väsynyt! Se oli ihmeellistä. Yleensä olin joukon yökyöpeli.

Hengitin kosteaa syysilmaa uupuneena. Kaaduin hitaasti maahan makuulle, Minttulehti kyljessäni. Hetken ajan nukuttuani, joku alkoi potkia minua ylös rajusti. Avasin nyrpeänä silmäni ja sihahdin jotain epämääräistä nousten pystyyn.

Senkin kahjo! Tahdon nukkua.” Mumisin Nokiturkille. Minttulehtikin oli äkkiä aivan hereillä.

Sinä puhuit!” Hän maukui kauhistuneena. Nokiturkki katsoi meitä päin.

Sinä myös.” Hän huomautti Minttulehdelle. Hetken päästä vaaleanharmaa kolli tajusi itse puhuvansa, ja tuon keltaise silmät suurenivat. Olimme pahassa jamassa. Tähtiklaani varmaan vihastuisi meille!

Onneksemme Sadekukka, Myrskyklaanin varapäälikkö, sattui juuri kävelemään soturien pesästä luoksemme.

Saatte palata pesään nukkumaan. Olette varmasti väsyneitä.” Naaras naukui. Helpottuneena en jäänyt vastaamaan mitään, vaan suorastaan raahauduin soturien pesään. Minttulehti ja Nokiturkki katselivat vapaita sammalpetejä.

Mennään tuonne!” Nokiturkki ehdotti meille. Vilkaisin nurkkaan. Tila oli aika pieni.

Mmh.. menkää te vain.” Maukaisin hieman katkerana. ”Siellä on vähän tilaa kolmelle.” Lisäsin. Sitten etsin katseellani Tihkuviiksen, ja lösähdin tummanharmaan kollin vierelle silmäni sulkien. Antaisi noiden kahden olla yhdessä. Olihan minulla muitakin ystäviä..

 

Astelin parantajanpesään herättyäni.

Tuletko metsälle?” Kysyin Tammilehdeltä. Veljeni vilkaisi minuun epäilevästi.

Sinun kanssasiko? Enhän minä osaa saalistaa toope.” Hän maukui pilke silmäkulmassa.

Mutta voin auttaa sinua etsimään marjoja.. Niitähän ei löydy helposti lehtikadonaikana?” Mau'uin kysyvästi. Tammilehti pudisti päätään.

No mennään sitten.” Hän haukotteli.

Hymyilin, Aioin pyytää jos Soratassu tulisi mukaamme. Voisimme jutella keskenään.

Lähdimme vierekkäin Tammilehden kanssa, ulos pesästä. Aurinkoinen aamu näytti yllättävän valoisalta.

Soratassu sattui juuri sopivasti kävelemään ohitse. Hyppelehdin salamana tuon luokse.

Soratassu! Tule mukaamme.” Ehdotin leveästi hymyillen. Hämillään oppilas tuijotti minua ja Tammilehteä. Myös Tammilehti näytti kummastuneelta.

Tule nyt vaan. Emme me pure.” Hoputin. Soratassu kohautti lapojaan.

Miksi? Hyödynkö siitä jotain.” Hän mumisi. Kolli vilkaisi leirin reunalla loikoilevaan Vatukkakynteen. Hän kohotti kulmiaan.

Toisaalta.. Vatukkakynsi ei näytä hirveän innokkaalta metsään lähtijältä. Mutta mitä minä TEIDÄN kanssanne tekisin? Minua eivät marjat kiinnosta.”

Loin Soratassuun anovan katseen.

Mutta minä tahdon puhua!” Intin. Lopulta Soratassu suostui mukaamme.

Oletko sinä ihan oikeasti sukua Koivutähdelle?” Kysyin matkalla hiljaa. Kävelimme juuri parhaillaan Korkeamäntyjen lähistöllä. Soratassu nyökkäsi vilkaisten minuun.

Hän oli isäni.Kaksijalat kaappasivat minut metsästä Varjoklaanin hyökkäyksen jälkeen. Olin paennut metsään.” Soratassu selitti.

Muttaaaah sitten..!” Tammilehti oli juuri puhumassa. Tämä tuli hänelle yllätyksenä.

Koivutähti on myös meidän kahden isä. Siitä tahdoinkin puhua.” Maukaisin.

Soratassun silmät laajenivat. Myös kollin niskakarvat nousivat.

Mutta minä luulin sisaruksieni kuolleen!” Hän huudahti.

Olemmekin sisarpuolia. Meillä on eri emot.” Kerroin hiljaa. Soratassu nyökkäsi hieman pettyneenä. Hän olisi varmaan kysynyt emostamme lisää, ellei Tammilehti olisi luonut minuun varoittavaa katsetta, joka vaiensi minut.

 

Illemmalla palasimme takaisin marjojen kera. Lähdin etsimään Minttulehteä.

Oli omituista olla soturi. Enään ei ollut mestaria vahtimassa, olo oli paljon vapaampi.

Minttulehti näkyi olevan juttelemassa Saniaistähdelle leirin reunalla. Kermanvaalean naaraan silmät säteilivät. Ennen kun ehdin kävellä heidän luokseen, Minttulehti ehtikin jo sännätä luokseni.

Taivastass- eikun tuuli!” Hän huudahti. Kummastuneena katsoin Minttulehteä.

Saan johtaa iltapartiota!” Minttulehti hihkaisi innostuneena.

Älä minua unohda! Tulen mukaasi.” Ilmoitin.

Ketä muita otamme mukaan?” Hän mietti ääneen. Vaihdoimme katseita. Kohautin lapojani ja katsahdin soturien pesälle. Sieltä tassutteli esiin kaksi kissaa, Nokiturkki ja Tihkuviiksi. He knastelivat taas jostain. Sisarusrakkautta.

Heidät!” Minttulehti julisti osoittaen soturien pesälle. Kohotin kulmiani.

Okei.” Maukaisin. Kävelimme Tihkuviiksen ja Nokiturkin luo ripeästi.

Kaksikko tuijotti meitä kysyvästi.

Mitä nyt?” Tihkuviiksi kysyi. Hymyilin hiukan.

Tulkaa partioon. MINÄ saan johtaa sitä!” Minttulehti maukui tyytyväisenä. Virnistin. Nokiturkki nyökkäsi ja maukaisi:

Nyt hetikö?”

Jeps.” Sanoin. Katsoin Nokiturkkia. Hetken kuluttua lähdimme matkaan.

 

Jokiklaanin rajan kohdalla pysähdyimme. Katsoimme hiljaa toiselle puolelle. Puut olivat lehdettömiä, ja mustia. Ruohokin oli joistain kohdin palanut pahasti. Koko reviiri oli suorastaan kamalan näköinen-edelleen. Miten he pärjäisivät lehtikadonaikana noilla riistamäärillä?

En odottanut sen olevan noin pahassa kunnossa.” Minttulehti myönsi.

Minä tiesin sen olevan noin paha. Olen käynyt usein täällä saalistamassa sen jälkeen. Pelkästä uteliaisuudesta välillä.” Hän naukui pilke silmäkulmassa.

Jokiklaania meidän vähiten kuuluu murehtia! Se aivovammainen nalle-puh on käynyt täälläpäin hajusta päätellen. Se voi edelleen olla reviirillämme.” Kauhistuin.

Muut haistelivat hetken ilmaa.

Minä suojelen teitä!” Nokiturkki julisti loikaten 'ritarillisesti' aurinkokivien suurimman kiven päälle. Tihkuviiksi yskäisi.

Sinä vai? Joskus hyppäsit varmaan metrin ilmaan kun hiiri tupsahti eteesi aurinkokivien koloista.” Tihkuviiksi virnuili veljelleen.

Hiiret.. Ne ovat kyllä todella pelottavia. Nokiturkille niiden torahampaat ovat liikaa.” Minttulehti säesti sarkastisella äänensävyllä.

Ole hiljaa hiirenaivo.” Mumisi Nokiturkki heittäen Minttulehteä pikkukivellä. Minttulehti sai kuitenkin täpärästi väistettyä iskun loikkaamalla sivuun vikkelästi.

Hän näytti Nokiturkille kieltä.

 

Matka jatkui. Auringonlasku sai taivaan oranssiksi. Tassu toisensa eteen, päädyimme vihdoin ja viimein Varjoklaanin reviirin rajalle asti. Ukkospolku oli hiljaisempi nyt, kun ilta oli tulossa. Varjoklaanin kissoista ei ollut jälkeäkään reviirillämme.

Palataanko kotiin. Olen ihan poikki.” Minttulehti haukotteli. Vilkaisin ystävääni.

Senkin laiskiainen. Minua ei väsytä yhtään!” Julistin. Ainoastaan tassujani särki hieman kävelystä.

No jää saalistamaan.” Tihkuviiksi ehdotti katsoen ukkospolkua. Kohautin lapojani.

En, tulen ennemmin leiriin.” Vastasin. Vaihdoin katsita Tihkuviiksen kanssa.

Minttulehti ehti siinä ajassa närkästyä enemmän.

Mitä te siinä pällitätte. Mennään jo!” Hän hoputti. Huokaisin venytellen hetken.

Minttuleti tarvitsee kauneus-uniaan.” Nokiturkki maukaisi matkalla.

 

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin. Soturien pesässa kissat nukkuivat vielä sikeästi. Nousin pirteästi ylös Tihkuviiksen vierestä, varoen etten herättäisi häntä. Katselin ympärilleni. Nokiturkki oli jo hereillä, ja poistunut näköjään jo pesästä. Niinkuin myös Minttulehti. Karvani nousivat pystyyn.

Oliko heillä meneillään joku salasuhde? Säntäsin hiukan kiukkuisena pesästä ulos.

Kumpaakaan ei näkynyt lähimaillakaan. Turhautuneena potkaisin ensimmäiseksi vastaan tulevaa kiveä. Loikkasin suurkivelle istumaan- kuten minulla aamuisin välillä oli tapana. Suurkiveltä oli hyvä näkymä leirin tapahtumiin- vaikka toisaalta nyt ei mitään tapahtunutkaan. Kävin makuulle kiven päälle.

Vilkuilin ympärilleni. Oli täysin hiljaista. Puiden lehdet olivat ruskeita, vihreitä, oransseja ja keltaisia. Puissa jäljellä olevat lehdet olivat kuihtuneita, ja tippuisivat vielä aikanaan pois. Pian tulisi lehtikadonaika.

 

Päätin lähteä saalistamaan lopulta. Kaikki nukkuivat, ja päätin tyytyä yksinoloon, ettei tarvitsisi herättää ketään. Muutenkin minun oli aika turhaa istua suurkivellä koko aamua, oli muutakin tekemistä. Loikkasin alas, ja suuntasin metsään.

Astelin käärmekiville päin. Siellä Minttulehti ja Nokiturkki todennäköisimmin eivät olisi. Täällä voisi olla käärmeitä, mutta kiertäisinkin kauempaa.

Ajatuksissani meinasin kompastua puunjuureen, mutta sain tasapainoni kuriin.

Havahduin outoon ääneen, askelia. Joku oli lähellä.

Olivatko Nokiturkki ja Minttulehti sittenkin juuri täällä?

Hivin saniaisryteikköön uteliaana. Kurkistin sen juurelta askelten aiheuttajaa kohden.

Se oli kissa. En ollut ennen nähnyt häntä, mutta klaanikissa tuo ei näyttänyt olevan.

Tummanruskea kolli havahtui, ja pysähtyi niille sijoilleen. Se haisteli ilmaa, ja näytti huomaavan läsnäoloni.

Sen oranssien silmien katse kiersi tarkkaavaisena ympäriinsä.

Päätin loikata esiin. Kurtin hiukan päätäni katsoakseni tarkemmin.

Sitten ponnistin vauhtia jaloillani, ja syöksähdin vain hetken ajateltuani kissan kimppuun. Ruskea kissa oli kuitenkin paljon vahvempi kuin minä, ja varautuneena se tönäisi minut kauemmas sähähtäen kynnet esillä. Lensin pienen matkan päähän jaloilleni. Käännyin takaisin kollin puoleen.

Yritin loikata uudestaan sitä kohti, ja tällä kertaa osuinkin. Raapaisin kissaa kylkeen, ja kierähdin painaen vieraan kissan maata vasten.

Kiinni jäit tunkeilija!” Huudahdin voitonriemuisena. Kissa katsoi minuun hetken viattomana oransseilla silmillään, kunnes loi naamalleen itsevarman virneen. Siinä samassa hän potkaisi minut pois päältään. Lensin selälleni iskun voimasta. Toinen kissa loikkasi luokseni, painaen minut ovelasti maata vasten. Yritin rimpuilla närkästyneenä.

Enpä tainnutkaan jäädä.” Kissa virnisti kohottaen kulmiaan itsevarmana. ”Harmillista sinulle?” Hän lisäsi ja hymyili. Hän naurahti omahyväisenä.

Päästä irtiih!” Kiljuin yrittäen päästä pois hänen otteestaan, mutta turhaan.

Miksi ihmeessä? Kerro ensin arvon neiti missä oikein olen?” Hän maukui vilkuillen ympärilleen. Topakasti käänsin päätäni.

Enpäs. Sen kerron että sinun pitää painua hiiteen täältä senkin ketunraato. En edes tunne sinua.” Mau'uin nyrpeänä. Kissa katsoi minuun hymyillen rentona.

Sano minua Stormiksi.” Kissa maukaisi edelleen irrottamatta otettaan, vaikka kuinka yritin rimpuilla itseni vapaaksi. Lopulta luovutin ja huokaisin äkäinen ilme naamallani.

Tulin etsimään perhettäni. He asuvat jossain kauempana täällä- tai sitten lähellä. En ole varma.” Storm kertoi. Kohotin kulmiani.

Mistä oikein tulet? Olet parhaillaan erään klaanin- siis kissalauman reviirillä. Klaaneja on metsässä neljä. Ja sitten Tähtiklaani, siellä on kuolleet kissat, tai pahat päätyvät pimeyden metsään.” Kerroin kollille. Storm päästi minut vihdoin irti. Hypähdin pystyyn ravistaen turkkiani, mutta sen sijaan että olisin juossut leiriin kertomaan tunkeilijasta, istahdin kuuntelemaan Stormia.

Tiedän kyllä klaaneista, vaikken klaanikissa olekaan.” Storm tokaisi. Kohotin kulmiani.

Kuinka?” Tivasin tuijottaen Stormia silmiin.

Kuulen paljon kaikenlaista. Harvemmin vietän kauaa samassa paikassa.” Hän sanoi kietoen häntänsä tassujen ympärille siististi.

Olisi joskus hauska matkustaa jonnekkin kauas.” Mau'uin unelmoivasti. Koko elämäni olin elänyt samassa metsässä. Jokin uusi paikka voisi olla kiehtova.

Storm loi minuun kysyvän katseen.

Miksi sitten et lähde jonnekkin?” Hän kysyi. Hymähdin.

En voisi jättääkään tätä paikkaa. Kaikki ystäväni ovat täällä- sekä perheeni.” Maukaisin. Muuten kyllä olisin lähtenyt mielelläni tutkimaan paikkoja.

Alkoi kuulua lähestyviä ääniä. Käännyin salamannopeasti ääntä kohden, ja vilkaisin hätääntyneenä Stormia.

Joku on tulossa! Se on varmaan aamupartio, juokse jonnekkin piiloon, tai olet pulassa!” Huudahdin. Storm nyökkäsi nousten seisomaan.

Näkyillään.” Hän hymyili ja loikki matkoihinsa salamana.

Jäin siihen seisomaan ja huokaisin. Hän oli oikeastaan ollut ihan okei. Hymähdin itsekseni.

 

Takaani käveli kolme kissaa. Aamupartio luultavasti.

Siihen kuului Minttulehti, Nokiturkki sekä Tihkuviiksi. Olin seusahtanut paikoilleni.

Nokiturkki asteli vierelleni muiden kanssa. Vaaleanharmaa kolli haisteli ilmaa.

Täällä tuoksuu oudolta.” Hän sanoi. En vastannut. Olin jäänyt tuijottamaan Stormin perään mietteliäänä. Tihkuviiksi katseli tarkkaavaisena ympärilleen.

Elätkö sinä?” Minttulehti huusi korvaani. Säpsähdin. Loin ystävääni äkäisen katseen.

Tässä ollaan..” Mau'uin hiljaa. Vaikka tarkoitukseni ei ollut näyttääkään sitä Minttulehdelle, olin siltin ärtynyt aamun tapahtumista. Jos heillä ei jotain juttua olisi, he olisivat muuten varmaan herättäneet minut.. En tiennyt.

Eiväthän nuo kaksi niin hirveän hyvin aina toimeenkaan tullut? Tai sitten tulivat- mutten minä tiennyt siitä. Mutta ottaisin asiasta kyllä selvää.

Oliko täällä joku?” Tihkuviiksi kysyi korvat luimussa. Katsahdin häneen.

Ei ainakin tietääkseni.. Seurasin outoa hajua tänne.” Valehtelin.

Käännyin ympäri lähtien kävelemään.

Palaan leiriin.” Sanoin jatkaen matkaa. Loikin kasviryteikköön, ja suuntasin kohti leiriä, jättäen kummastuneen kolmikon taakseni.

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com