Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 8 -Korkokiville:

 

Suuntasin soturien pesälle. Vilkuilin pesän perälle, jossa Tihkuviiksi nukkui.
Lähdin kävelemään kollin sammalvuodetta kohti. Yritin olla niin hiljaa, etteivät muut kissat heräisi. Täällä minäkin pian nukkuisin.
Ylpeys kupli sisälläni, minusta tulisi pian Myrskyklaanin soturi! Oli kulunut vasta yksi yö, siitä kun sain tietää emoni olevan Tuuliklaanin varapäälikkö.
Ajatuksissani en huomannut astuvani jonkun hännänpäälle. Kissa sähähti, ja loikkasin vikkelästi sivulle. Onnekseni kukaan muu ei herännyt. Kissa jonka hännälle olin astunut oli Hiekkamyrsky, joka vain käänsi äreänä kylkeä. Huokaisin helpottuneena, ja tönäisin Tihkuviikseä lapaan.
Kolli mumisi jotain, ja avasi siniset silmänsä. Tuo vilkaisi minuun.
”Anna minun nukkua.” Hän huokaisi. Tönäisin kollia uudestaan lapaan.
”Nyt ylös siitä!” Mau'uin. Tihkuviiksi katsoi minuun kohottaen kulmiaan.
”Ja miksi?” Hän murahti.
”Koska tahdon jutella!!” Sihisin tönien Tihkuviiksen pystyyn. Kolli nousi jaloilleen, ja ravisti tummanharmaata turkkiaan. Hoputin hänet pesästä pois. Tällä kertaa selvisin ulos, astumatta kenenkään hännälle. Ulkona oli hieman sumuinen ilma. Toisaalta Jokiklaanin puoleinen metsä-alue oli edelleen pelkästään kuolleita kasveja ja tuhkaa, mutta he olivat saaneet Tuuliklaanilta hieman saalistusmaita, kunnes riista palaisi heidän reviirilleen takaisin. Myös Aurinkokiviltä riista oli karannut joksikin aikaa.
”Tahdotko jutella taas siitä kuinka idiootti olen?” Tihkuviiksi sanoi happamasti. Pyöritin silmiäni.
”Olin säikähtänyt!”
”Niin juuri.. Minä sitten en tietystikään välittäisi veljestäni.” Hän ärisi. Tuhahdin.
”No et siltä näyttänyt.” Tokaisin korvat luimussa. Tihkuviiksi loi minuun merkitsevän katseen, joka ei kuvannut vihaa eikä kyllä mitään huvittuneisuuteen päin. Sitten tummanharmaa kolli käänsi selkänsä ja lähti kävelemään leiriaukkoa kohti. Tihkuviiksi pysähtyi hetkeksi leiriaukolle vilkaisten minuun.
”Kuule. En jaksa riidellä- en edes jaksa puhua kanssasi, joten jätä minut rauhaan!”
Sitten Tihkuviiksi katosi metsään.

Katsoin epätoivoisena metsään hetkenaikaa, ja istahdin maahan turhautuneena. Huokaisin.
Taas olin onnistunut pilaamaan välini ystävääni. Tihkuviiksi tuntui olevan minulle tavallista kiukkuisempi. Eihän hän toisaalta mitään väärää ollut tehnyt, vaan minä. Hän oli ajatellut minun parastani yittäen viedä minut leiriin, kun taas itse en ollut arvostanut sitä tippaakaan. Kyllä itsekin olisin vihainen..
Vilkaisin pilviselle taivaalle. Tänään alkaisi varmaan sataa.
Aloin kuumeisesti pohtia miten voittaisin Tihkuviiksen ystävyyden takaisin.
Olin vähällä kiljaista jonkun tarttuessani häntääni. Kissa ehti kuitenkin viime hetkellä tunkea ruskean tassunsa suuni eteen. Karvani nousivat pystyyn säikähdyksestä.
”Senkin hiirenaivo! Pelästytät minut vielä kuoliaaksi!” Kihisin Tammilehdelle. Tammilehti virnisti ilkikurisena.
”Mitäs haahuilet täällä aamuyöllä.” Hän maukui nuolaisten tassuaan.
”No mitä sitten itse siinä puuhailet aamuyöllä senkin nuijapää?” Kehräsin. Tammilehden kasvoilla oli salaperäinen hymy. Uteliaisuuteni heräsi.
”Tulin vain ilmoittamaan.” Hän maukui. Sitten hän vilkuili ympärilleen. ”Tai tule sittenkin pesääni. Siellä ketään ei kuule. Saniaistähti tahtoi kertoa itse, mutta eikai se haittaa jos minä vihjaisen. Okakynsi nukkuu sikeämmin kuin harmaantuneet majavat.”

Seurasin Tammilehteä pimeään parantajanpesään. Istuimme vastakkain sammalille, joista hieman kauempana nukkui oranssinruskea Okakynsi. Vilkaisin Okakynttä.
”Mikä hänellä on?” Kysyin Tammilehdeltä.
”Valkoyskä. Hän tuli keskellä yötä valittamaan kovasta kurkkukivusta. Hän voi pahimmassa tapauksessa saada viheryskän.” Tammilehti kertoi. Nyökkäsin totisena.
”Mutta se asiani.” Tammilehti haukotteli. Silmäni siristyivät uteliaasti.
”Hähää.. Asiani oli ainoastaan se, että saat kunniatehtävän- herättää Minttutassun.” Tammilehti kehräsi. Minttutassun! Häntä en saisi koskaan ylös sammalpediltään. Mokoma laiskiainen kun sattui olemaan. ”Ja Nokitassunkin.” Tammilehti lisäsi huvittuneena kehräten.
”Miksi?” Tuhisin. ”Mikä luo minulle tämän kunniallisen tehtävän?” Irvailin.
Tammilehden ilme muuttui voitonriemuiseksi, ikäänkuin hän olisi saanut syödä koko tuoresaaliskasan. Sitten kolli osoitti tassullaan yrttikasaa täynnä äklönnäköisiä yrttejä.
”Noita varten!” Hän julisti hymyillen leveästi. Ravistin samantien päätäni.
”Ei kiitos.” Mau'uin. ”Jätän väliin.”
Tammilehti tönäisi minua leikkisästi kylkeen.
”Matkoihisi siitä. Jos Minttutassu ja Nokitassu eivät ole tässä pesässä viiden minuutin kuluttua, sanon Saniaistähdelle, että jättää sinun nimitysmenosi väliin, kun Minttutassusta ja Nokitassusta tulee sotureita!” Tammilehti kehräsi. Silmäni muuttuivat varmasti Jokiklaanin leirin pentutarhan suuaukon-kokoisiksi!
”TULEEKO MINUSTA SOTURI!” Kiljaisin loikaten pystyyn niskakarvat innostuksesta pystyssä. Jännitys kupli sisälläni.
”Naama umpeen tolvana! Älä taas herätä koko leiriä!” Tammilehti sihisi. Vaikenin samantien. Sitten vilkutin hyvästit hännälläni ja käänsin selkäni veljelleni.

Lähdin hyppelehtimään tuhatta ja sataa oppilaiden pesälle. En välittänyt vaikka rymistelylläni olisin herättänyt vaikka joka ikisen oppilaan.
Säntäsin tuhisevan Minttutassun vierelle. Katsoin kermanvaaleaa ystävääni mietteliäänä. Minttutassun herättäminen- se oli yksi vaikeimmista asioista jonka tiesin. Sitten hoksasin Nokitassun joka makasi MINUN paikallani.
Minun viereiseni paikka- siis se jossa ei nukkunut Minttutassu, vaan se toinen jolla Nokitassun kuuluisi nukkua- oli tyhjillään. Eli Minttutassun vieressä oli Nokitassu. Siitä sain hienon idean. Tassuttelin heidän päidensä vierelle, ja kolautin kaksikon päät yhteen. ”YLÖS ULOS JA LENKILLE!”
Minttutassun ja Nokitassun silmät revähtivät auki säikähtäneinä.
Nauroin ilkikurisena ystävieni loikaten pystyyn kuin tuli hännänalla.
”Heräsittehän.” Totesin nuolaisten huulia. Minttutassu ja Nokitassu vaihtoivat närkästyneinä katseita kunnes suuntasivat murhaavan katseensa minuun.
”Mikä herätys tuo oli?” Nokitassu parkaisi hieroen päätään tassullansa.
”Saan valtavan kuhmun..” Minttutassu jupisi haukotellen. Silmäni säkennöivät.
”Meistä tulee sotureita!” Huudahdin.
Molemmat hiljenivät hetkeksi tajutakseen mistä oli kysymys.
”Meistäkö! Sotureita?” Henkäisi Nokitassu. Nyökkäsin.
”SOTUREITAA!!” Kailotin riemuissani hyppien tasajalkaa.

Kiiruhdimme peräkanaa kohti parantajanpesää. Pesään astellessamme, huomasimme muutkin kissat. Okakynsi oli herännyt ja katsoi nyt Saniaistähteä ja Tuliturkkia, jotka istuivat vieretysten pesässä. Okakynsi näytti väsyneeltä.
”Sinun ei ole turvallista matkustaa. Joudut valitettavasti jäämään tänne.” Tammilehti maukui vilkaisten Saniaistähteä ja Tuliturkkia. Saniaistähti huokaisi.
”Olen ihan kunnossa..” Okakynsi yritti vakuutella, ja nousi seisomaan kömpelösti. Tammilehti kuitenkin täräytti Okakynttä päähän, niin että kullanruskea kolli kaatui takaisin mahalleen.
”Aloillasi! Et lähde minnekkään.”
Tassuttelimme Minttutassun ja Nokitassun kanssa yrttien vierelle. Nokitassu hotkaisi ne hetkessä, vääntäen naamalleen kuvottuneen irvistyksen. Sitten kolli tassutteli huolestuneena mestarinsa vierelle.
”Entä missä Vatukkakynsi on?” Minttutassu kysyi. ”Eikai hänkin ole sairaana?”
Tammilehti kehräsi osoittaen hännällään ulos saniaistunnelista.
”Vatukkakynsi on vain nukkumassa. Herätämme hänet kohta.” Tammilehti sanoi.
Vaihdoimme Minttutassun kanssa katseita. Tökkäsin yrttikasaa tassullani.
Ei kai auttanut muuta kuin syödä. Kurottauduin yrttikasaa kohden, ja nappasin ne suuhuni. Pureskelin ne vasten tahtoani. Nielin yrtit kuvottunut ilme kasvoillani.
”Mikseivät yrtit voisi joskus edes olla paremman makuisia..” Jupisin Tuliturkille.
”Voisi melkeimpä sanoa, että olen onnekas kun en joudu syömään niitä. Silloin täytyy kuitenkin odottaa iltaan asti että saa syödä.” Tuliturkki sanoi.
”Olisit voinut syödä nuo minun puolestani!” Kehotin haukotellen.
Tuliturkki kohautti lapojaan.
”Niin.. Kestän kyllä ehkä ennemmin iltaan asti syömättä, kun tunkisin noita yrttejä enään toista kertaa suuhuni.” Hän vitsaili. Kehräsin.
Minttutassi loikkasi kärsimättömästi pystyyn.
”Joko mennääänh?” Hän kysyi Saniaistähdeltä. Päälikkö nousi seisomaan.
”Jep. Lähdetään nyt heti.” Hän sanoi. Päälikkö vilkaisi vielä Tuliturkkia.
”Käy herättämässä Vatukkakynsi. Odotamme leiriaukolla.”
Tuliturkki teki työtä käskettyä, ja lähti juosten soturien pesään.
Käänsin vielä päätäni ulos mennessä.
”Nähdään.” Mau'uin Tammilehdelle. Isoveljeni nyökkäsi.
Nokitassu tassutteli kiireesti peräämme. ”Odottakaa minuakin!”

Heti Tuliturkin palattua Vatukkakynsi kintereillään, lähdimme matkaan.
Kostea metsä tuoksui hyvältä. Puiden lehdet olivat värjäytyneet punertaviksi, keltaisiksi ja ruskeiksi Lehtisateen ajan tultua.
Hiivin polunreunaan, ja katsoin marjoja edessäni sinisillä silmilläni.
”Mustikoita.” Totesin. Nokitassu hyppelehti vierelleni. Haukkasin kaksi mustikkaa suuhuni. Omituisen makuisia.
”Minä löysin puolukoita! Ja..” Minttutassu huusi ääni hiljentyen lauseen lopussa.. Käänsin päätäni. Minttutassu tuijotti Puolukoita vihreät silmät suurina. Eiväthän puolukat niin ihmeellisiä olleet.
Minttutassun pää nousi pystyyn salamannopeasti.
Myös Saniaistähti, Tuliturkki ja Vatukkakynsi pysähtyivät.
”Mitä siellä nyt on?” Vatukkakynsi ihmetteli, ja käveli oppilaansa viereen.
Kollin ruskeat karvat nousivat pystyyn.
”Voi pyhäjysäys! Karhunjälkiä!” Vatukkakynsi katsoi näkyä kauhistuneena. Saniaistähti ja Tuliturkkikin ryntäsivät katsomaan. Minä ja Nokitassu vaihdoimme katseita.
Hetkeksi aikaa syntyi hiljaisuus. Saniaistähti näytti kauhistuneelta. Hänen katse oli kuitenkin mietteliäs. Harmaa kolli vilkaisi Tuliturkkiin.
”Tuliturkki! Palaa sinä klaaniin niin nopeasti kuin pystyt. Mene kertomaan klaanille uutiset karhusta. Minun on pakko matkustaa korkokiville, Tähtiklaanilla saattaa olla jotain suunnitelmia. Voit tulla perässämme. Jos karhu hyökkää sitä ennen, lähettäkää joku hälyttämään meidät takaisin. Ainiin, sano Sadekukalle että järjestää mahdollisimman paljon partioita.” Saniaistähti puuskahti. Kollin katse oli epäröivä.
Tuliturkki kuitenkin vain nyökkäsi, pinkaisten juoksuun.
”Jatketaan matkaa..” Saniaistähti maukaisi. Minttutassu asteli hitaasti luoksemme säikähtäneen näköisenä.

Matka jatkui hiljaa. Vatukkakynsi jutteli hiljaisella äänellä Saniaistähdelle muutaman metrin edellä meitä. En kuullut puheesta paljoa, mutta se liittyi johonkin ennustukseen. Uteliaisuus heräsi sisälläni. Tammilehti oli kertonut minulle vain yhden ennustuksen. Olikohan heidän puheenaiheenaan sama ennustus?
Kohta Myrskyklaanin reviiri olisi lopussa, ja vastaan tulisi Nelipuu. Suuri tammi pilkisti jo puiden välistä. Purin hammasta yhteen. Turhaa murehtisimme koko matkaa karhua. Tahdoin iloita soturiksi noususta. Piti keventää vähän tunnelmaa.
”Viimeinen nelipuun luona on ketunläjä!” Sanoin leikkisästi Nokitassulle ja Minttutassulle. Kaksikko vaihtoi haastavana katseita.
Sitten samalla sekunnille pinkaisimme kaikki juoksuun. Meno oli tasaista, ja oli lähes mahdotonta kertoa kuka oli nyt johdossa. Tuuli humisi korvissa. Jokaisen tavoite oli voittaa juoksu kilpailu. Siitä syntyikin totinen kisa. Minttutassu kamppasi nauraen hysteerisen, Nokitassun, joka tömpsähtää kaatui maahan naamalleen sylkien kaikenmaailman kasvillisuutta suustaan närkästyneenä. Nokitassu karjui peräämme uhkauksia. Siinä oli hauska näky.
Minä ja Minttutassu vaihdoimme haastavia katseita.
”Minäkun en ketunläjäksi jää!” Minttutassu kiljui. Nelipuu alkoi jo lähestyä.
Juoksuaskeleet kaikuivat ilmassa.
”En minäkään! Teen sinusta vielä..” Mietin hetken. ”NAKKIKASTIKETTAAH!!”
Huusimme toisillemme vuorotellen kaikkea outoa, katsomatta eteemme. Lopulta upea juoksukisa päättyi siihen, että saavutimme nelipuun samaanaikaan, juosten niin lujaa sitä päin, että taju oli vähällä lähteä. Hetken siinä viirasikin päässä, mutta muuten olimme täysin kunnossa. Paremmassa kuin koskaan. Pian olimme SOTUREITA.
”Voitin!” Minttutassu läähätti.
”Etpäs! Minä voitin!” lösähdin maahan nauraen hysteerisenä.
”Ensikerralla säännöissä kielletään kamppaaminen.” Nokitassu jupisi rynnäten luoksemme. Myös Vatukkakynsi ja Saniaistähti tulivat vähänajan päästä.
Päälikkö kehotti meitä rauhoittumaan hieman.
Se ei ollut juttumme. Riehuminen oli paljon hauskempaa puuhaa.

Ylitimme Tuuliklaanin reviiriä. Malttamattoman hiljaisuuden rikkoi Nokitassun pitkä haukotus. Minä kun olin luullut Minttutassun olevan se voittamaton unikeko. Vilkaisin Nokitassua. Kolli tuijotti taivaalle.
Sitten vilkaisin Minttutassua. Hän taas tuijotti tassujaan.
”Mietitte selvästi minua.” Totesin ilkikurisena. Molemmat tuijottivat minua hämillään.
”Täh?” Minttutassu maukui.
”Nokun toinen katsoo Taivasta ja toinen tassuja. TAIVASTASSUUH!” Julistin kovaäänisesti. Nokitassu mumisi jotain epämääräistä.
”Senkin toope.” Hän totesi kehräten. Minttutassu vilkuili ympärilleen.
”Jos näette Tuuliklaanilaisia, kertokaa siitä minullekkin!” Hän möläytti uhkaava katse silmissään. Vaihdoin Nokitassun kanssa kummastuneita katseita.
”Jaaaaaaa miksi?” Ihmettelin. Minttutassu loikkasi kahdelle tassulle.
”Että liiskaan ne kuin hyttyset!” Hän julisti vähällä kaatua, mutta säilyti tasapainonsa ja laskeutui neljälle jalalle maahan kömpelösti.
”Ööm.. Okei.” Nokitassu jupisi. Vähänajan päästä Nokitassu alkoi nauraa yksinään.
”Sinä liiskaamassa Tuuliklaanilaisia.. ja pah!” Hän käkätti. ”Ehkä niissä Gangsteri-pupu unissasi!”
Minttutassu mottasi Nokitassua tassullaan otsaan. ”Ole hiljaa!”

Pian pääsimme Ukkospolulle. Ensin polun ylitti Vatukkakynsi, sitten Saniaistähti, Nokitassu, Minttutassu, ja viimeisenä minä. Kiidätin nopeasti harmaan pinnan ylitse. Yhtään Hirviötä ei onneksi sattunut tulemaan vastaan. Lopulta olimme kaikki päässeet turvallisesti Korkokivien edustalle.
”Jokiklaanilaisia?” Saniaistähti kuiskasi. Katselimme vähän matkan päässä, kun yksi Jokiklaanin sotureista istui emonsuun edessä.
Kävelimme lähemmäs, ja huomasin tunnistavani kollin.
”EI TAAS!” Parkaisin. Musta kolli vilkaisi minuun ja virnisti.
”Onko sinulla pakkomielle vainota minua joka paikkaan.” Sanoin Pimeävirralle tukahtuneena. Pimeävirta nuolaisi tassuaan.
”Älä nyt, minä olin täällä ensin. Sinä se minua varjostat.” Hän maukui.
Saniaistähti asteli lähemmäs Jokiklaanin varapäälikköä, ja tarkkaili tuota katseellaan.
”Aiotteko yöpyä täällä?” Hän kysyi. Pimeävirta pudisti päätään.
”Emme. Usvatähti ja Leijonatassu ovat vain saalistamassa. Lähdemme sen jälkeen takaisin, nimittämään Leijonatassusta soturi.”
Pimeävirta ilmoitti.Saniaistähti nyökkäsi.
”Hienoa.” Hän maukui.

Kesti pitkän ajan, kunnes oli tullut yö. Saniaistähti meni Kuukiven luoksi, ottaen mukaansa ainoastaan Vatukkakynnen. Johtuu varmaan siitä, että meillä meni vähän överiksi riita siitä kuka pääsisi mukaan kuukivelle. Ja nyt jouduimme kaikki jäämään ulos. Vahtisimme emonsuuta kolmestaan.
”Aiommeko tosiaan istua tässä koko yön?” Nokitassu valitti. Vilkaisin kolliin tietävänä ja hymyilin voitonriemuisena.
”Emme tietenkään. Kuka tänne muka tulisi? Teemme tutkimusmatkan!” Mau'uin. Minttutassu kohautti lapojaan.
”Minne?” Hän ihmetteli. Hiljenin hetkeksi. Täällä olisi aivan uusia paikkoja.
”Jonnekkin. No, tuletteko te?” Kysyin. Molemmat nyökkäsivät.
Kuu värjäsi turkkimme hopeisiksi. Taivas oli aivan pilvetön. Ei edes tuullut. Oli suorastaan aavemaisen hiljaista.
Kävelimme varuillamme hämärässä yössä. Korkokivien valtavat kalliot koskettivat varmaan tähtiäkin! Hypähdin ensimmäiselle kielekkeelle, ja aloin jännittyneenä kiivetä sitä ylös.
”Oletko nyt aivan varma tämän turvallisuudesta. Voimme tippua.” Minttutasssu järkeili epävarmasti. Katsahdin jääräpäisenä ystävääni.
”Olen aina varma.” Huikkasin pirteänä, ja aloin hyppiä kielekkeeltä toiselle.
Lopulta pääsimme ylös- lukuunottamatta etanoivaa Minttutassua jolla kesti ainakin tovi päästä ylös liian varovaisuuden tähden.

Kimmeltävä hopeahäntä ei valaissut kamalan paljoa korkokivien selustaa.
Täältä näki varmaan kaksijalkalaan saakka!
Onneksi en sattunut olemaan korkeanpaikan kammoinen. Alapuolella oli metsää, ja täällä ylhäälläkin näkyi pari puuta, mutta loput olivat vasta kaukana. Oikeastaan täällä oli melko kaunista. Katselin ympärilleni uteliaana. Kanervankukkia!
Pompahdin pystyyn ja hyppäsin niiden keskelle.
”Voisin nukkua.” Haukottelin.
”Minä myös, vaikka kuun!” Minttutassu maukui. Nokitassu näytti kaikista pirteimmältä.
”No siinä ei olisi mitään uutta.” Hän tiedusti. ”Mutta nyt ylös sieltä. Meidn piti tutkia paikkoja eikä nukkua kukkien seassa.” Nokitassu julisti. Puuskahdin väsyneenä, mutta nousin siltinreippaasti pystyyn.
Alkoi kuulua juoksu askelia lähistöltä.
Kaikkien meidän päämme kääntyivät tulijaa kohden. Karvani nousivat hämmästyksestä pystyyn. TIHKUVIIKSI? Ei, ei, ei! Juuri Tihkuviiksen tahdoin tällä hetkellä nähdä viimeiseksi, sillä välimme eivät olleet missään parhaassa kunnossa.
”Mitä SINÄ täällä teet!” Nokitassu huudahti yllättyneenä. Tihkuviiksi puuskutti niinkuin olisi juossut maratonin.
”Karhu! Se hyökkäsei leiriin! Saniaistähti raivostuu teille leirissä! He lähtivät jo hetki sitten kun juoksin suoraan kuukivelle! Teidän löytämisessä kesti ikuisuus!” Hän maukui hengästyneenä. Tihkuviiksen kyljessä oli pieni haava, joka vuosi verta. Se kieli suoraan siitä, että taistelusta tulisi verinen.
Paniikki sai minut valtaansa. Entä jos jollekin olisi sattunut jotain. Tammilehdelle?
”Nyt vipinää kinttuihin!” Minttutassu kiljaisi. Pingoimme matkaan kuin pillastunut hevoslauma. Oli kiire palata leiriin.
”Miksi kaikki menee aina pieleen!” Murahdin matkalla. Koko korkokiville matkan oli täytynyt päättyä taas katastrofiin. Meillä oli nyt kiire -taas.

 

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com