Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 22- Kuun pimennys:

 

Kuu valaisi tähtitaivasta. Istuin valkean kimaltelevan lumen päällä, uppoamatta siihen. Mitän jälkiä ei jäänyt kohtiin, joihin astuin. Tuuli viskasi lunta päälleni, ja pilvet pimittivät tähdet. Tuli hiljaista.

Ihmetellen katselin ympärilleni. Missään ei näkynyt metsää, ei vuoria, ei MITÄÄN -paitsi lunta.

Haloo?” Kutsuin. Sain odottaa kauan vastausta, jota lopulta ei edes tullut. Lähdin kävelemään, uppoamatta silti vieläkään lumeen. Käveltyäni jonkun aikaa, edessäpäin näkyi sama hohtava muuri. Se oli niin korkea, ettei sen yli näynyt, ja se tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin. Minun oli katsottava muurin sijasta maata, koska muuri hohti niin kirkkaasti.

Astelin lälemmäs. Vieläkään ei kuulunut inahdustakaan. Menin muurin juurelle, ja katsoin sitä silmät sirillään. Yhtäkkiä tunsin jonkun koskettavan kylkeäni. Säpsähdin, ja huomasin vierelleni ilmestyneen kissan. Valonliekki katsoi minua hohtavankeltaisilla silmillään.

Olet edistynyt. Pääsit luokseni ilman kuukiveä.” Hän maukaisi.

Miten? Enhän ole edes yrittänyt nähdä Tähtiklaania.” Sanoin. ”Joten miksi nyt?” Valonliekki hymyili salaperäisesti.

Tähtiklaani antaa vain vihjeitä. Kissojen on selvitettävä itse polkunsa, ja se, mitä sen päästä löytää.” Hän maukui.

Mutta entä Tammilehti? Pystyykö hän tähän. Hän on sentään parantaja?” Jatkoin kyselemistä.

En tiedä. Melko varmasti, mutta on myös mahdollista, että hänen Tähtiklaanin oppaansa on hylännyt hänet rikkeidensä vuoksi. Silloin ei pysty kommunikoimaan Pimeyden metsässä, ellei ole erikoisen taitava. Se vaatii harjoittelua vahvimmaltakin kissalta.” Valonliekki selitti mietteliäänä.

Mutta sinä pystyt tähän soturina muita helpommin koska isäsi oli päälikkö, ja samoin tätisi, joten sukusi on ollut paljon yhteydessä Tähtiklaanin kanssa.”

Heilautin hermostuneena häntääni. Vilkaisin epäröiden muuria, ja sitten Valonliekkiä.

Menemmekö taas tuonne..?” Kysyin. Minua ei houkutellut muurin läpäiseminen.

Sinä menet. Ja nyt heti. Unissa aika kulkee paljon nopeammin, joten aikaa ei ole tarpeeksi seisomiseen ja kyselemiseen.” Valkoinen naaras totesi.

Yksinkö?” Huudahdin.

Niin. Se auttaa sinua keskittymään siellä. Uskon sinun olevan jo tarpeeksi vahva siihen.” Valonliekki sanoi tyynesti.

Mutta pääsenkö takaisin yksin?” Kysyin.

Löydät kyllä muurin.” Valonliekki tokaisi.

Hyvä on...” Huokaisin syvään ja astuin varovasti muuria kohti. Valonliekki katsahti minuun nopeasti, ennen kuin astelin muurin sisään.

Tällä kertaa oloni ei ollut niin kamala. Kipu kesti niin vähän aikaa, että ehdin unohtaa sen kaatuessani tummalle maalle. Kipusin jaloilleni.

Maa tuntui kovalta ja kylmältä.

Jostain kuului naurua. Ei iloista, vaan ennemminkin seonneen kissan naurua. Eksyneen. Valonliekkiä ei näkynyt missään. Yksinäisyys tuntui karmivalta täällä. Lähdin kulkemaan äänen suuntaan varovaisin askelin.

Suljin silmäni. Yritin rentouttaa mieleni. Minun oli rauhoituttava.

Hengitin syvään, ja ajattelin ensimmäiseksi Jäkälää. Pimeyden metsään eivät päätyneet ainoastaan klaanikissat, vaan jokainen paha kissa. Tähtiklaani oli toinen juttu.

Jostain syystä vaikka keskityin kuinka paljon, en löytänyt mitään jälkeä Jäkälästä. En ollut varma halusinko edes..

Turhutuneena ajattelin huvin vuoksi kaikkia kuolleita sukulaisiani, joista olin tietoinen.

Ketään ei löytynyt. Sitten palasin taas asiaan.

Saniaistähteä en ollut vielä valmis kohtaamaan- vasta kun tietäisin mitä tahdoin saada selville. Muita pahoja kissoja mieleeni ei juurikaan tullut.

Jouduin ajattelemaan kauan, ennen kun muistin Tiikeritähden tarinoiden perusteelta. Hän oli ollut päälikkönä samoihin aikoihin Koivutähden kanssa, ja asettanut metsän suureen vaaraan. Hän oli myös Vatukkatähden isä. Enempää en tiennyt.

Yllätyksekseni haistoin pian kissantuoksua läheltäni. Avasin silmät. Kauempana erottui kolme kissaa. He keskustelivat kiihkeästi jostain.

Hiivin läheisen kiven taakse, kuuloetäisyydelle ja katsoin varovasti kissoja. He olivat selkäpäin minuun. Yksi kissoista, suuri tummanruskea, oli varmastikin Tiikeritähti.

Toinen oli myös tummanruskea, ja kolmas oli oranssi. Äänistä ja koosta päätellen kaikki olivat kolleja.

Et ole tosissasi! Et voi kohdella minua näin.” Pienempi ruskea sähisi oranssille. Oranssi kissa virnisti pahanenteisesti.

Itsehän tätä halusit.” Hän maukui. Ruskea kolli kaatoi oranssin kissan. Oranssi kissa rääkäisi ja huitaisi ruskeaa kollia naamaan, saaden tuon irroittamaan otteensa.

Riittää!” Karjaisi Tiikeritähti. Molemmat kääntyivät entistä päälikköä kohti. Silloin heidän kasvonsa paljastuivat. Minun oli laitettava tassut suuni eteen, etten olisi hutanut. Katsin näkyä järkyttyneenä. Vatukkatähti seisoi silmieni edessä otsa verta vuotaen tuijottaen uhmakkaana isäänsä.

Tiikeritähti havahtui ja kohotti päätänsä. Hän katsoi ympärilleen niin tarkkaavaisena, että pelkäsin hänen kuulevan jopa hengitykseni.

Meillä on seuraa.” Tiikeritähti maukaisi kaksikolle. Henkäisin jännittyneenä, ja karvani sojottivat pystyssä. En pelännyt Tiikeritähden tai orannssin kollin näkevän minua. Vaan Vatukkatähden.

Päätin ottaa jalat alleni, enne kuin olisi liian myöhäistä.

Singahdin täyttä vauhtia satunnaisesti valittuun suuntaan. Minulla ei ollut aavistustakaan missäpäin muuri olisi.

TUOLLA!” Tiikeritähti huudahti. Kolme kissaa lähti juoksemaan perääni. Paniikissa lisäsin vauhtia. He olivat jääneet jo 20 metrin päähän minusta. Kiitin mielessäni Tähtiklaania siitä, että olin perinyt emoni puolelta ainakin nopeuden.

Kissat huusivat takanani jotain. Välimatka oli sen verran suuri, etten uskonut Vatukkatähden tunnistavan minua.

Suljin silmäni juostessani, ja ajattelin muuria. Seuraavassa hetkessä olin hohtavan muurin edessä. Se tuli niin äkkiä vastaan, että en ehtinyt hidastaa vauhtia, vaan juoksin täyttä vauhtia sen läpi.

 

 

 

Katselin puiden latvoja yläpuolellani. Lehdissä erottui lehtisateenajan värejä jo. Metsä oli värjäytynyt vihreästä, oranssiksi, punaiseksi, keltaiseksi ja ruskeaksi. Uni vaivasi minua vielä aamullakin. Onneksi olin päässyt karkuun, mutta tahdoin palavasti tietää, mitä VATUKKATÄHTI teki Pimeyden metsässä?

Eikai hänkin ollut tulossa sekopäiseksi murhaajaksi kuten isänsä?

Oliko se Varjoklaani joka oli klaaneista ilkein? Entä Jokiklaani ja Tuuliklaani? Kyllähän heissäkin jotain pahaa pitäisi olla..” Havutassu kysyi. Vilkaisin vaaleanruskeaa oppilasta, joka katsoi minua vastausta odottaen.

No, Jokiklaani on ylimieninen ja Tuuliklaani on aika teräväsuinen ja epäluuloinen.” Sanoin haukotellen. Aamu oli aikainen, ja Tuliturkki patisti minut näyttämään klaanien rajoja oppilaalleen, koska hän hoiti varapäälikön tehtäviä Tihkuviiksen sijaan. Tihkuviiksi taas oli väliaikaisesti päälikön tehtävissä, koska Vatukkatähti oli korkokivillä Lukkitassun kanssa. Olimme juuri kulkemassa Tuuliklaanin ja Jokiklaanin rajan välillä, ja pian saavuttaisimme nelipuun.

Varjoklaanilaisetko ilkeitä? En kannata.” Joku maukui takaamme. Käänsin päätäni tunnistaen kissan Korppikatseeksi. Mustavalkoinen kolli kantoi hampaissaan myyrää.

No, itse muutitte tänne Veritähden vallanhimon takia.” Totesin. ”Onko emosi kunnossa?” Jatkoin. Tammilehti oli muutenkin hermona hänen poikansa tupsahdettua leiriin, puhumattakaan siitä, jos hänen kumppaninsa olisi vaarassa. Varjoklaanista ei ikinä tiennyt mitä siellä oli menossa..

Hän on kunnossa. Samoin sisarukseni ja Kermasulka. Ainakin niin kauan kunnes eivät auo päätänsä Veritähdelle.” Korppikatse sanoi. Hän näytti itsekin vähän huolestuneelta.

Onko Veritähti metsän ilkein päälikkö???” Havutassu tokaisi väliin. Mulkaisin oppilasta varoittavasti.

Tällä hetkellä on vaikea sanoa. Mutta ei hän mikään kevytkenkäinenkään ole, jos Varjoklaani on tällä hetkellä parhaimmassa kunnossa.” Maukaisin.

Mmh...” Korppikatse mumisi olevansa samaa mieltä.

Havutassu olisi selvästi halunnut tietää enemmänkin, ja katsoi meitä tovin uteliiana. Tönäisin kollin kuitenkin liikkeelle.

Meidän on jatkettava jos haluat vielä tehdä jotain muutakin kuin katsella rajoja.” Maukaisin. Korppikatse seurasi meitä.

Voinko tulla mukaanne. Olen saalistanut koko aamun, ja partiot ovat jo lähteneet, joten minulla ei ole erityisemmin tekemistä. Vilkaisin soturia ja nyökkäsin.

Ihan rauhassa.” Sanoin lähtiessämme liikkeelle.

 

Emme ehtineet kymmentä metriä pidemmälle, kun Havutassu jo oivalsi Tuuliklaanin ja Myrskyklaanin rajalla olevan rotkon.

Ooh. Onpas vaarallisen näköinen rotko.” Havutassu juoksi sitä kohti innoissaan, mutta tarrasin parin metrin päässä oppilasta niskasta.

EI liian lähelle. Sinne on kuollut jo tarpeeksi kissoja.” Sihahdin. Oppilas oli ärsyttävän innostunut. Olihan se kuitenkin vaihtelua Aamukasteen kyllästyneisyyteen.

Miksi? Oppilaitako? Eihän järkevä kissa mene kurkoittelemaan rotkolle.” Havutassu ihmetteli pää kallellaan.

Ei niin. Mutta toisen henkeä pelastaessa on pakko. Joten pysy kaukana, ettei kenenkään tarvitse kuolla ainakaan SINUN takiasi. Tuonne on oppilaiden lisäksi kuollut myös pentuja, klaaninvanhimpia, sotureita, jopa pääliköitä ja parantajia. Joten paikka on vaarallinen oikesti. Korppikatse puttui puheeseen.

Havutassu näytti ymmärtävän, että olemme tosissamme ja asteli pari askelta kauemmas. Vilkaisin kiitollisena Korppikatseeseen.

Havutassun ollessa vihdoinkin hiljaa tovin, päätin vuorostani avata suuni.

Nyt kun meillä on aikaa, niin voimme opettaa sinulle pari yksinkertaista taisteluliikettä, joita muut klaanit eivät yleensä käytä. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, ja Myrskyklaanilla se on osittain taistelutekniikka.” Mau'uin. Havutassun ilme kirkastui taas.

Voin myös paljastaa pari Varjoklaanin liikettä, jota Ruosteturkki näytti minulle ollessaan mestarini.

Todellako! Mahtavaa.” Havutassu hihkui. ”Aloitetaanko nyt heti?” Hän uteli.

Mennään ensin hiekkakuopalle.” Mau'uin. Oppilas lähti innostunena loikkimaan perässämme.

 

 

Palasimme vasta illemmalla, kun olimme harjoitelleet tarpeeksi taistelua, ja Havutassun turkki oli tomuinen kuin kasa hiekkaa. Olimme kaikki väsyneitä harjoitusten jälkeen. Joka paikkaan koski.

Havutassu läähätti päästyämme leiriin. Hän lähti vaikeroiden oppilaiden pesää kohti. Siellä Minttulehden pennut juttelivat Norppatassun kanssa. Korppikatse jatkoi iloisena Riekkoturkin luokse tuoresaaliskasan luokse.

Tuliturkki kipitti luokseni.

Kiitos kun autoit.” Hän maukaisi.

Eipä mitään. Oppilaasi osaa kyllä olla ärsyttävän innostunut.” Huomautin. Tuliturkki virnisti.

Tiedän. Johtuu varmaan kaikesta uudesta. Klaanien tavat ovat varmasti ulkopuolisille kissoille mielenkiintoisia. Klaanisyntyiset eivät taas ajattele niitä niin kummoisina, koska ovat eläneet niiden kanssa koko ikänsä.” Sitten oranssi kolli viitoi hännällään muutamia entisiä kulkukissoja kohti. ”Heille tämä taas on uutta.” Kolli jatkoi.

Tiedän.” Jupisin. Mestarini tönäisi minua leikkisästi lapaan, enne kuin meni vastaan juuri palannutta partiota vastaan.

Itse raahauduin soturien pesään ja lösähdin sammalvuoteelleni, lepäämään.

 

Kauaa en sitten ehtinytkään maata, kunnes klaani kutsuttiin koolle.

Ähkäisin ja nousin laiskasti ylös.

Astellessani pois pesästä, meinasin törmätä Nokiturkkiin.

Älä nyt päin kävele..” Mumisin.

Kuulostatpa sinä pirteältä.” Hän sanoi.

Uskon, näytänkin varmaan siltä.” Vastasin yhtä väsyneenä.

Joooooo...” Nokiturkki virnuili.

Onko sinulla hetki aikaa?” Kolli kysyi. Kohautin lapojani.

Klaanikokous viiden minuutin kuluttua.” Vastasin.

Eli ei mitään tärkeää, koska Vatukkatähti ilmoittaa ainoastaan kokoontumiseen lähtevät. Ja se hiirenaivo ei huomaa kuitenkaan mitään. Joten seura.” Nokiturkki maukui. Hän ei jäänyt odottamaan vastaustani, vaan loikki pesäaukolle, ja en vastustellut sen enempää, vaan seurasin Nokiturkkia. Piti ninjailla itsemme muiden huomaamatta

Juuri kun olimme melkein livahtaneet kasvillisuuden sekaan huomaamatta, Vatukkatähden huuto pysäytti meidät.

NOKITURKKI JA TAIVASTUULI. Kuulitte varmasi meidän pitävän klaanikokouksen, ja tapana on silloin saapua paikalle ja kuunnella EIKÄ lähteä kapinallisena leiristä puuhailemaan jotain aivan muuta- ehkäpä jotain mistä en edes haluaisi lisätietoa, vaikka oltaisikin rakastavaisia.” Vatukkatähti huusi. Koko klaanin päät käänyivät meitä kohti. Oppilaat tirskuivat keskenään. Irvistin nolostuneena.

ÖÄH, etkö huomannut, että olimme tulossa metsästä.” Nokiturkki sepitti jotain selvästi päästä keksittyä. Potkaisin huomaamattomasti kollia olemaan hiljaa.

Vatukkatähti tuijotti meitä viileästi.

Sattumoisin näytätte olevanne lähdössä.” Hän sanoi. Nokiturkki jatkoi vastaanväittämistä:

Olimme vain hakemassa saaliit aamulta.” Hän huomautti.

Niin, paljon saalista.” Sanoin perään. Vatukkatähti näytti nyrpeältä.

Missäs ne saaliit ovat?” Päälikkö kysyi kiusaten tahallaan.

Kettu vei ne!!” Huudahdin 'kauhistuneena'.

Ketuista ei ole mitään havaintoja, ja ketut harvemmin kaivavat HYVIN PIILOTETUT saaliit ylös ja vievät niitä.”

Mutta se olikin erikoinen kettu.” Jupisin. Tällä kertaa Nokiturkki potkaisi minua.

Erikoisista ketuista huolimatta jäätte molemmat leiriin täksi illaksi, ja ette pääse kokoontumiseen- vaikka se saattaakin olla mielenkiintoisin moniin kuihin.” Vatukkatähti maukui.

MUTTA-”

Hiljaa. Ethän väitä vastaan pääliköllesi?” Vatukkatähti sanoi silmiään siristäen. Kissat seurasivat tapahtumaa odottavina, hiljaa sivusta. Erityisesti uudet klaanilaset katsoivat tarkkaavaisina sivusta.

En toki. Tyydyn vain ajattelemaan kuinka idiootti olet.” Hymyilin maireasti.

Vatukkatähti murahti ja loikkasi alas suurkiveltä.

Soturina sinulla ei ole mitään oikeutta uhmata minua. Kunnioitus sinulla ei ainakaan ole paikoillaan.” Vatukkatähti asteli uhmakkaana eteeni, odottaen minun alistuvan. Sen sijaan kohotin päätä ihan vaan ärsyttääkseni.

Onhan minulla. Hyviä ja lojaaleja päälikköjä kohtaan. Kuten isääni, tai oikeastaan ketä tahansa sinua lukuunottamatta.” Murahdin. Nokiturkki virnisti Vatukkatähdelle.

Isääsi? Ketä?” Vatukkatähti kysyi yhä ivallisena, vaikka vaihtoikin aihetta.

Ei ole sinun asiasi.” Tokaisin ärtyneenä.

KAIKKI klaanissa tapahtuva on minun asiani.” Vatukkatähti sihisi. ”Tule pesääni.” Päälikkö komensi ärsyyntyneenä. Kohautin lapojani ja seurasin piittaamattomana. Valkotäplä ja Riekkoturkki kuiskivat jotain toisilleen.

Vatukkatähti kääntyi vielä ennen kuin astui pesäänsä.

Tuliturkki, määrää iltapartioon menijät, ja metsästyspartiot, kissoista jotka eivät tule kokoontumiseen. Ja kokoontumiseen lähtevät kokoontukaa leiriaukon ulkopuolelle, tulen heten kuluttua.” Päälikkö komensi. Tuliturkki nyökkäsi kunnioittavasti, ja kissat katosivat leiriaukiolta metsälle, lukuunottamatta kuningattaria sekä Ruskajalkaa ja Pilvihäntää jotka jäivät vartioimaan leiriä.

 

Vatukkatähti seisoi häntä pystyssä edessäni. Hän tuijotti minua ärtyneenä. Tuijotin takaisin. Istuin häntä tassujen ympäri kiedottuna sammalilla.

Päälikkönäsi minulla ei olisi mitään syytä edes pitää sinua enään klaanin sisällä. ET muuta tee kun auo päätäsi. Mutta koska olet Minttulehden ystävä, saat vielä yhden mahdollisuuden. Joten ole kunnolla.” Vatukkatähti maukui. Hänen äänensävynsä ärsytti minua suunnattomasti.

Mahdollisuus? Mitä SINÄ alat puhua viimeisistä mahdollisuuksista ja kunnioituksesta. Miten ylipäätään päädyit pääliköksi?” Tuhahdin.

Minut valitsi Tähtiklaani. Siihen päätökseen et edes sinä voi vaikuttaa. Se antoi minulle mahdollisuuden.” Vatukkatähti sanoi töykeästi.

Nousin seisomaan ja tuijotin Vatukkatähteä halveksuen.

Tähtiklaani ei anna toista mahdollisuutta- ei tuollaisessa asiassa. Sinulla on jotain tekemistä pimeyden metsän kissojen kanssa.” Maukaisin. Vatukkatähden uhmakas ilme hälveni hetkeksi. ”Kyllä, minä tiedän.” Sanoin hievahtamatta.

Samassa kolli teki äkillisen liikkeen, syöksähti minua kohti, ja paiskasi minut voimakkaasti pesän reunaan, päin kiviseinämää. Ähkäisin tuntiessani veren valuvan poskestani, ja lavastani, joita kiviseinä oli raapinut.

Ilmat menivät pihalle, ja maisema sumeni sekunnin murto-osaksi. Vatukkatähti asteli lähemmäs. Hän kurotti päätänsä lähemmäs ja tuijotti minua viileästi.

Kerro mitä tiedät. -Ei, kerro pikemminkin MITEN tiedät?” Vatukkatähti sihisi.

Tiedän sinun olevan liitoutunut isäsi kanssa.” Ärähdin. ”Olet samanlainen kuin hän.” sihisin.

Vatukkatähti sähähti äänekkästi, ja riuhtaisi minut uudestaan päin seinää, ja jätti minut roikkumaan kynsiensä varaan seinämää vastaan. Ulvaisin.

Peru sanasi.” Vatukkatähti sanoi silmiään räpäyttämättä.

En kiellä tosiasioita!” Sanoin vaivaloisesti, kynnet kurkullani. Näin suuttumuksen kollin kasvoilta. Vatukkatähti oli iskemässä uudestaan, mutta ehdin ensin. Potkaisin raivokaasti päälikköä vatsaan, ja tuo lennähti pesän nurkkaan.

Tassuttelin lähemmäs.

Älä enään IKINÄ koske minuun!” Sähähdin ja kävelin pesäaukosta ulos ennen kun päälikkö ehtisi nousta jaloilleen.

 

Leiriaukiolla ei näkynyt ketään. Kaikki olivat kokoontuneet leiriaukon luo odottamaan ohjeita. Sieltä en siis päässyt ulos ilman kauheaa hälinää. Menin pentutarhan ohitse, ja pujahdin piikkihernepensaikon läpi. Oksat raapivat turkkiini lisää naarmuja, mutten antanut sen haitata. Tahdoin vain kauas Vatukkatähdestä- kauas kaikesta.

Ravistin turkkiani ja lähdin juoksemaan aurinkokiviä kohti. Menin sinne, sillä tiesin ehtiväni enne metsästyspartiota, ja muut lähtisivät kokoontumiseen. Onneksi Vatukkatähden oli mentävä kokoontumiseen., joten hänellä ei ollut mahdollisuutta seurata minua.

Hidastin vauhtia kävelyksi, päästessäni korkeamäntyjen ohitse. Hengästyneenä saavuin vihdoin aurinkokiville. Ensimmäiseksi loikkasin jokeen, sen kummemmin uintitaitoa ajattelematta. Viileä vesi tuntui hyvältä haavoja vasten.

Uin takaisin rantaa kohti, ja nousin ylös.

Ravistelin turkistani ylimääräiset veden, ja asetuin makaamaan kiven juureen. Minun olisi levättävä hetki. Haavoihini sattui, ja olin huojentunut.

 

Makasin siinä pitkän tovin, koska metsästyspartiota ei näkynyt missään. Aurinko oli kokonaan laskenut, ja oli pimeää.

Raivostuneena mietin Vatukkatähteä. Miten hänestä oli voitu tehdä päälikkö? Miten TÄHTIKLAANI oli sallinut sen?

En kuitenkaan tahtonut muiden saavan selville hänen teoistaan. Klaanissa oli muutenkin vaikeaa, ja kissat olivat vasta päässeet yli kaikesta muusta. Se ei aiheuttaisi muuta kuin katastrofin, ja sitä tässä vähiten kaivattiin.

Kaipasin jotain jolle puhua. Ei Nokiturkkia- ei myöskään Tihkuviistä. Eikä Tammilehteäkään. Ei, ei edes Tuliturkkia tai Kuunkajoa. Mikä ongelma minulla oli? Kaikki ystäväni Minttulehden lisäksi olivat kolleja.....

Olivathan tietysti Ratamohäntä ja Lehväpilvi ystäviäni, mutteivat erityisen läheisiä. Pelkkiä klaanitovereita- ei kissoje joiden kanssa voisi jakaa salaisuuksia.

Kuinka onnellinen olisinkaan ollut, jos minulla olisi sisko. Emokin riittäisi, mutta Katajahäntä oli Tuuliklaanilainen ja varapäälikkö. Ei sellaiselle voisi puhua luottamuksellisia asioita. Tuskin tunsin hänet...

Ikävöin Minttulehteä kamalasti. En halunnut hänen joutuvan kestämään Vatukkatähteä. Tahdoin etsiä hänet ja karata loppuelämäksi kauas Myrskyklaanista. Se olisi loistava vaihtoehto, jos minulla ei olisi kaikkia ystäviä ja velvotteita täällä- unohtamatta ongelmia..

Huokaisin. Nousin ylös. Vatukkatähti oli puhunut kokoontumisen olevan tärkeä. Siellä voitaisiin puhua siis ennustuksista. Tai Jäkälästä. Jos Nokiturkki tai Tihkuviiksikään ei mennyt kokoontumiseen, en saisi tietoa nopeasti, jos aion pysyä pois klaanista toistaiseksi. Kyllä vielä palaisin- mutten vielä..

 

Tämä oli tyhmä idea. Olin kyyristyneenä pusikossa. Nelipuun suuret tammmet kohosivat ylleni. Olin yhden tammen takana piilossa. Onneksi kokoontumisen vakoileminen ei ollut vaikeaa, sillä hajun perusteella kukaan ei huomaisi läsnäoloani, koska kaikkien klaanien kissoja oli paikalla. Katsoin varovaisesti kissoja nelipuulla.

Vatukkatähti istui pää pystyssä puhujankivellä. Hänen vieressään istui Veritähti, ja Pajutähti. Pimeätähti istui Pajutähden toisella puolella, ja vältti katsomasta Vatukkatähteen. Ihmettelin, miksei Jokiklaani ollut vielä hyökännyt Myrskyklaaniin muuten kuin pari kertaa rajapartiot olivat taistelleet.

Eri klaanien kissat keskustelivat iloisina toisiensa kanssa- lukuunottamatta Myrskyklaania ja Jokiklaania.

Huomasin kauempana Korppikatseen ja Riekkoturkin puhumassa Keltaturkille ja Pähkinäkynnelle. Korppikatse selitti jotain emolleen ja veljelleen.

Vaikka Kermasulka ja Hunajatassu olivat molemmat paikalla, eivät he siltin olleet huomaavinaan toisiansa. En ollut varma johtuiko se Veritähden läsnäolosta. Oranssi päälikkö vilkuili Hunajatassua vähänväliä. Hunajatassu istui Pihkasilmän ja Aamukasteen luona. Eniten ihmettelin sitä, miksei Aamukastekaan ollut juttelemassa emolleen. Karpalokynsi oli etääntynyt ystävistään, ja kävi vaihtamassa pari sanaa Kimallekorvan kanssa. En kuullut heidän juttujansa, koska he olivat liian kaukana.

Lähimpänä minua olivat parantajat. Heidän keskustelunsa oli selvästi vakava. Muut eivät kiinittäneet heihin huomiota nyt, kun kaikilla oli seuraa. Tammilehti katsoi Yöhämärää totsena. Yöhämärä heilautti häntäänsä.

Meillä ei ole aikaa odottaa puolikuuta!” Hän sanoi. Pikkupilvi nyökkäsi.

Olen samaa mieltä.” Hän maukaisi hetken emmittyään. ”Mitä jos tavattaisiin huomenna nelipuulla?” Apilaloimu pudisti päätänsä ja katsoi Tammilehteä tukea hakien.

Emme voi. Jos joku huomaa poissaolomme? Pimeätähti suuttuisi, vaikka kyseessä olisikin parantajien tapaaminen. Hän ei haluaisi olla missään tekemisissä Myrskyklaanin kanssa, ja leiriä vartioidaan entistä tarkemmin yön ylitse hyökkäysten varalta...” Naaras sanoi. Tammilehti katsoi Apilaloimua myötätuntoisena.

Veikkaan ettei Vatukkatähtikään ilahtuisi. Mutta asialla on siltin kiire.” Tammilehti tokaisi. Yöhämärä kohautti lapojansa.

Entä jos kokoonnumme Jokiklaanin reviirillä. Apilaloimu voisi sanoa etsivänsä hämähäkinseittiä, koska se löytyy kuunvalossa paremmin tähänvuodenaikaan.” Naaras ehdotti.

Idea on muuten hyvä, mutta äskeisen perusteella Pimeätähti varmasti käskee jonkun soturin mukaan.” Tammilehti maukaisi. Apilaloimu huokaisi ensin, mutta näytti saavan idean.

Voin käskeä Vesikynnen mukaani. Hän varmasti ymmärtää.” Apilaloimu maukaisi. Vesikynsi oli hänen veljensä, ja klaanissa arvostettu soturi, vaikka olikin nuori. Idea sopisi varmasti Pimeätähdelle.

Hiljaisuutta klaanien kissat.” Pajutähti aloitti kokoontumisen. Kissat hiljenivät, ja alkoivat parveilla puhujankiven ympärille.

Asia on siis sovittu.” Pikkupilvi kuiskasi. ”Huomenna nähdään.” Hän jatkoi, ja muut nyökkäilivät, ja lähtivät lähemmäs.

 

Tuijotin heidän peräänsä, ja hiivin vähän lähemmäs. Mitäköhän parantajilla oli mielessä? Se koski varmasti ennustuksia!

Pääliköt aloittivat kertomalla klaanien kuulumisia.

Tuuliklaanissa asiat ovat täysin normaalit. Kulkutaudista ei ole jälkeäkään, ja uusia pentuja on syntynyt. Klaani on voimissaan Lehtikadonaikaa varten.” Pajutähti kertoi lyhyesti. Pajutähti astui pari askelta taaemmas, ja puheenvuoron sai Veritähti. Oranssi kolli asteli eteenpäin.
”Varjoklaani on kunnossa, meillä ei ole mitään ongelmia. Pentuja on riittävästi, ja vointimme on loistava ottaen huomioon myös vuodenajan.” Päälikkö sanoi ylimielisesti. Muiden klaanien kissat tuhahtelivat.

Seuraavaksi Vatukkatähti oli astumassa puhuman, mutta Pimeätähti loikkasi nopeasti eteenpäin.

Meidän klaanimme on toipunut Jäkälän jälkeisistä seurauksista hyvin. Riistatilanne meillä on kuitenkin vähän huonompi, koska kaksijalkojen pennut metelöivät joen luona ja kalastavat omituisella tavalla kalaa, ajaen ne enemmän alavirtaan. Lisäksi olemme havainneet kulkukissoja reviirillämme. En epäile asian olevan vakavaa, koska Jäkälän joukot kuulemma tietojen mukaan hajosivat hänen kuoltuaan.

Jokiklaani tahtoo muistuttaa myös Myrskyklaania pysymään omalla puolellamme. Teillä ei nähtävin ole oikein vahva tilanne.” Pimeätähti sanoi luoden pitkän viileän katseen Vatukkatähteen. Jokiklaanilaiset virnuilivat.

En ollut varma kumman puolella heistä olin. Ainakin Pimeätähti näytti olevan hyvä päälikkö, lukuunottamatta myrskyklaanilaisten kanssa riitelemistä. Olihan Vatukkatähtikin arvostettu klaanin keskuudessa- mutta he eivätkään tietäneet mitä hän oli tehnyt Minttulehdelle... Mikä oli myöskään niin järkyttävän salaista, että hän oli varmasti valmis tappamaan minut vaientaakseni minut hänen touhuistaan Pimeyden metsässä?

 

Vatukkatähti vilautti hampaitaan ja murahti ärtyneenä mustalle kollille, astuessaan puhumaan.

Tahdon ensiksi kumota Pimeätähden väitteitä. Myrskyklaani voi loistavasti. Klaanissamme on uutta verta, ja olemme saaneet joukkoihimme kymmenen uutta jäsentä. Osa on kulkukissoja, jotka ovat uskollisia henkeen ja vereen, ja toiset ovat kotoisin toisesta klaanista. -”

KYMMENEN?!” Joku sähähti kauhistuneena. Kissat alkoivat huudella Vatukkatähdelle epäuskoisina.

Onko Myrskyklaani seonnut!”

Kulkukissoja.....”

TOISEN klaanin kissoja?”

Oletteko hiirenaivoisia?”

Mitä oikein ajattelit!”

Päälikkö on yhtä sekaisin kuin edellinenkin...”

HILJAISUUTTA!” Karjaisi joku kissajoukon keskeltä katkaisten paheksuvan puheensorinan. Kissat mulkoilivat ympärilleen etsien karjaisijaa.

Yllätyksekseni- ja myös monen muun, oli puhujankivlle loikannut Mäntykuono. Kolli oli Tuuliklaanin soturi, ja myös Pajutähden veljen poika. Mitä HÄN tuolla teki?

Klaanien kissat hiljenivät ainakin toistaiseksi kuuntelemaan, mitä soturilla oli sanottavana.

Veritähti katsahti kolliin halveksuen, ikäänkuin puhujankivi olisi ainoastaan pääliköille.

Rauhoittukaa Tähtiklaani sentään! Meillä ei ole oikeutta keskeyttää klaaninpäälikön puheenvuoroa. Oletteko kuulleet koskaan soturilaista?” Mäntykuono kysyi painostavasti. Kukaan ei vastannut. Osa kissoista vilkuilivat toisiaan tai katsoivat tassuihinsa, kun taas toiset nyrpistelivät kuonojaa, mutta tyyytyivät siltin olemaan hiljaa.

Sitä minäkin..” Mäntykuono maukui. Katajahäntä katsoi soturia tarkkaavaisena. Ruskea kolli loikkasi alas, ja sai joukon ihailevia oppilaita ympärilleen.

Muiden klaanien kissat murahtelivat ärtyneesti ja katsoivat Vatukkatähteä odottavina.

Niin tuota. Myrskyklaanin uusien kissojen lisäksy tahdon ilmoittaa jostain vakavammasta. Eräs klaanimme soturi tunnisti kulkukissoja Jäkälän entisiksi laumalaisiksi, vastoin Pimeätähden väitöksiä. Olemme jututtaneet tämän vuoksi kotikissoja, ja saimme lisätietoa heidän aikeistaan. He ovat kasvattamassa laumaansa, ja sen vuoksi he kidnappaavat hyväkuntoisia naaraskissoja- sekä kulkukissoja, että kotikisuja, saadakseen laumaansa lisää pentuja ja uusia jäseniä.

Voimme vain odottaa, että milloin he käyvät käsiksi klaanikissoihin. Emme tiedä heidän aikeitansa, mutta kannatan klaanien ottavan siitä selvää. Meidän on yhdistettävä voimamme ja näytettävä kenen metsä tämä on.” Vatukkatähti maukui. Päälikkö oli varmasti olettanut saavansa klaanit puolelleen, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta. Kissat, erityisesti Jokiklaani, alkoivat karjua vastaväitteitä.

Pimeätähti paljasti hampaansa Myrskyklaanin päälikölle, ja katsoi sitten kissajoukkoa.

Menettekö te todella tuohon! Viimeksi kun Myrskyklaani tahtoi apuamme kulkukissoja vastaan, menetin puolet klaanistani, ja heidän päälikkönsä ja varapäälikkönsä olivat liitossa vihollisia vastaan. Selvempää ei voisi olla. Heidän klaaniinsa liittyy yhtäkkiä kymmenkunta kulkukissaa ja sitten he tahtovat meidät taisteluun rinnalleen! Tämä on lavastettua! He tahtovat valloittaa itse klaanit!”

 

Kuinka Pimeätähti kehtasi! Räpäytin epäuskoisena silmiäni. Tästä ei seuraisi hyvää...

Pilvet alkoivat peittää kuuta, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, koska kaikki olivat alkaneet mellakoida ja tuijottivat paheksuen Vatukkatähteä.

Vatukkatähti näytti hermostuvan entisestään. Kissat alkoivat taas huudella mielenosoituksiaan.

Lähtekää te vain klaanittomien hylkiöiden sekaan! Sinne te kuuluttekin!”

Petätte meidät!”

Luuletteko todella, että meidän pitäisi uskoa tuo!”

Emme kaipaa teidän ongelmianne!”

Emme kaipaa koko Myrskyklaania!” Sähähti valkoinen naaras muiden päälle, ja lause sai paljon kannustushuutoja Jokiklaanin puolelta.

Haha, olen jopa melkein surullinen naaraan puolesta, joka lähti matkalle- ja varmasti juonittelemaan kulkukissojen kanssa. Olisi harmillista jos Myrskyklaanikin menettäisi vaihteeksi OMIA joukkojaan taistelussa.” Tuhahti puolestaan Varjoklaanin Huuhkajasilmä puoliksi naurahtaen.

Kuinka kehtaat!” Vatukkatähti raivostui. Jokiklaanin Tilhisulka- Pimeätähden vanhin tytär, loikkasi vuorostaan puhujankivelle, ja uhkaavasti karvat pystyssä lähestyi Vatukkatähteä, niin että kahden kissan kuonot melkein koskettivat.

Jos itse olisit menettänyt pentusi Myrskyklaanin PÄÄLIKÖN kynsiin, tietäisit tarkalleen mistä puhuisimme. Voit olla varma, että jos lähdemme oikeasti taisteluun, sinun pentusi on ensimmäisenä kuolleena hampaissani!” Naaras sähisi kynnet esillä.

 

NYT RIITTÄÄ! Et koske viiksikarvoillasikaan heihin!” Karjaisi Aamukaste. Raivosta kihisten kilpikonnakuvioinen naaras hyökkäsi Jokiklaanin naarasta kohti kynnet ojolla. Hän tarttui kynsillään Tilhisulan selkään, ja kynnet raastoivat jokiklaanilaisen kylkiä, niin että veripisarat tipahtelivat myös Aamukasteen kasvoille. Naaras rääkäisi, ja tippui puhujankiveltä Aamukasteen painon alle.

Hän kierähti ja puri Aamukastetta niskaan.

Karpalokynsi ja Pihkasilmä loikkasivat samantien ystävänsä apuun, ja samassa myös jokiklaanilaiset hyökkäsivät puolustamaan päälikön tytärtä. Vatukkatähden syöksyessä auttamaan myrskyklaanilaisia, Pimeätähti loikkasi kynnet paljaana Myrskyklaaninpäälikön kimppuun.

Et koske tyttäreeni petturi!” Kolli sähähti ja puri Vatukkatähteä niskasta. Pääliköt paiskautuivat maahan ja heitä syöksyi auttamaan myös ystävät muista klaaneista, ja seuraavassa hetkessä näky oli yhtä sekasortoa.

Kuin tyhjästä, kuu alkoi menettää valoa. Hämmästyneenä katsoin tummien pilvien peittämälle hopeahännälle. Tähtitaivaan kirkkain tähti alkoi peittyä mustalla. Vain minä ja muutama kissa huomasimme sen ennen kuin tuli pimeää. Myös ukkonen jyrähti kuin tyhjästä.

Kuunpimennys!” Yöhämärä huudahti korvat luimussa. Parantajat katsoivat äimistyneenä taivaalle yrittäen varoittaa kissoja. Kukaan ei kuunnellut.

Nelipuu oli täysin kaaoksen vallassa. Raivostuneet klaanikissat eivät varmaan edes tienneet kenen puolella taistelivat, kunhan jonkun kimppuun oli hyökättävä. Pajutähti ja Ruosteturkki yrittivät turhaan saada mellakkaa rauhoittumaan. Osa kissoista pakeni omalle reviirilleen.

Vaikka en olisi tahtonut, minun oli lähdettävä heti. Jos jäisin odottamaan taistelua, Myrskyklaani varmasti huomaisi minut, tai pahimmassa tapauksessa joku hyökäisi kimppuuni. Ja nyt en tosiaan ollut taistelukunnossa...

Katsoin vielä epäilevänä taistelua nelipuulla, ennen kun ampaisin matkaan. Tulossa olisi varmasti vielä jotain pahempaa.. sen täytyi nyt odottaa.

 

Olin juossut lähes koko matkan kaksijalkalaan asti. Tassujani särki juoksusta, haavoihini sattui, mutta en voinut hidastaa. Minun oli tavattava Papu. Hän tiesi varmasti jotain kulkukissoista. Pahimmassa tapauksessa heillä voisi oikeasti olla Minttulehti! Minun oli saatava selville missä he majailivat.

Huohotin saapuessani kaksijalkalan kujille.

Katuvalot valaisivat kovaa ukkospulun reunaa pimeässä yössä. Jossain kauempana haukkui koira. Kaksijalkoja täällä ei tähänaikaan näkynyt. Ne liikkuivat mielummin päivisin.

Käveltyäni hetken, Papun koti alkoi jo tulla näkyviin. Talossa paloi valot. Kiihdytin vauhtiani saavuttaakseni aidan pesän ympärillä. Loikkasin tiiliaidan päälle, ja tähyilin puutarhaan nähdäkseni tutun kollin. Papu ei kuitenkaan näyttänyt olevan ulkona. Hypähden kuihtuneelle nurmelle puutarhan puolelle. Täällä oli eri näköistä yöaikaan.

Papuuu?” Kutsuin. Ei vastausta.

Huokaisin turhautuneena, ja katsoin kaksijalkojen pesän sisäänkäyntiä. Siinä oli neliön muotoinen pieni luukku kissoja varten. Hetken epäröinnin jälkeen tökkäsin sitä varovasti tassullani, ja luukku heilahti. Varmistettuani sen olevan turvallinen, änkeydyin sisään. Pesä oli kummallisen näköinen sisältäpäin.

Kiersin ensimmäistä huonetta ympäri hetken tarkkaillen paikkoja. Toisen huoneen ovi oli auki. Menin sisään. Kaksijalat nukkuivat jossain kummallisessa kapistuksessa vierekkäin. Huoneen nurkalla oli myös kissannukkumapaikka. Helpottuneena menin sen luokse. Pedillä ei kuitenkaan nukkunut Papu, vaan mustavalkoinen naaras. Hänen turkissaan oli paljon enemmän mustaa kuin veljensä. Naaraas nukkui kerällä ja hurisi unissaan. En viitsinyt herättää kissaa, etteivät kaksijalat heräisi, ja jos Papu ei kuitenkaan olisi talossa. Hän saattoi olla kauempana kaksijalkalan kujilla. Sisältä häntä ei ainakaan löytynyt.

 

Mentyäni ulos jatkoin matkaa pimeää kujaa pitkin. Katuvalot himmenivät kuljettuani kauemmas. Näin tienreunassa keltaiset silmät tuijottamassa minua yössä. Katse oli viileä. Lihakseni jännittyivät.

Nokiturkki...” Maukaisen hitaasti.

Täälläkö olit kokoajan? Ymmärrätkö kuinka huolissani olin! Olen etsinyt sinua koko illan! Katosit noin vain leiristä kertomatta kellekään. Luulin Vatukkatähden tehneen sinulle jotain hirveää kun lähdi niin kiireellä. Ja tulit tapaamaan PAPUA! Mikä on niin tärkeää sinun ja sen kulkukissan välillä, että uhmaat soturilakia nuodattamatta päälikön käskyä tavataksesi hänet salaa yöllä? Luulin todella meidän välillämme olevan jotain!” Nokiturkki sähähti loukkaantuneena.

Katsoin häntä järkyttyneenä.

Valetta! Minun ja Papun välillä ei ole mitään!” Huudahdin.

Ja minunko pitäisi uskoa tuo?” Nokiturkki sanoi katkerana. Nielaisin.

Mutta-”

Älä huoli, en ole vihainen. Olen pettynyt. Sinuun.” Nokiturkki maukui korvat luimussa. Kolli kääntyi ympäri ja lähti juosten poispäin. Pinkaisin vaaleanharmaan kollin perään, mutta haavoihini sattui jo ennestään, puhutammatkaan juoksusta, joten kaaduin maahan jo ensimmäisten metrien jälkeen. Noustessani ylös, näin Nokiturkin hahmon katoavan aina vain kauemmas, ja lopulta hän katosi näkökentästäni kokonaan.

NOKITURKKI!” Huusin hänen peräänsä. Ääneni jäi kaikumaan ilmaan.

En estänyt kyyneliä tulvimasta silmistäni. Oloni oli suunnattoman turhautunut. Koko päivä oli mennyt päin mäntyä.

Olin vihainen itselleni. Miksen ollut hakenut Nokiturkkia mukaani kun olin lähtenyt? Uskoinko todella ettei hän ymmärtäisi? Hän jos joku oli aina ollut minun tukenani.

 

Lopulta en edes jaksanut yrittää lähteä hänen peräänsä. En uskaltanut palata vielä leiriin, ja jokatapauksessa minun olisi jossain vaiheessa puhuttava Papulle. Ehtisin selvittää asiat Nokiturkin kanssa myöhemminkin. En edes ollut varma halusinko mennä takaisin!

Klaanikissat olivat täydessä sodassa ja lehtikadonaika oli tulossa. Vatukkatähti hommaili jotain pimeyden metsässä. Minttulehti saattoi tälläkin hetkellä olla joidenkin psykopaattisten kulkukissojen vankina, Minun luullaan kadonneen(ellei Nokiturkki kerro tästä jollekin...) ja kaiken lisäksi Nokiturkki luulee minun pettävän häntä PAPUN kanssa. Mitä seuraavaksi?

Pää riipuksissa jatkoin Papun huutelemista. Minua väsytti. Mistään ei kuulunut äänähdystäkään.

PAPUUU!” Huusin turhautuneena, kun kollia ei tuntunut löytyvän mistään. Säpsähdin kuullessani kolahduksen. Papuko? Käännyin ympäriinsä etsien äänen aiheuttajaa. Se tuli varmasti kaksijalkojen jäteastian kannesta kauempana olevalla kujalla. Kipitin varovasti lähemmäs.

Täällä oli niin himmeä valaistus, että erotin juuri ja juuri jäteastian kannen maassa, kuten olin arvioinutkin.

Onko siellä joku?” Kysyin. Tuntui typerältä puhua yksinään. Pimeydestä ei kuulunut vastausta. Hiljaisuus jatkui niin kauan, kunnes kissanaskeleet kantautuivat korviini.

Varjoista astui esiin tuttu hahmo, jonka piirteet pystyin juuri ja juuri erottamaan hämärässä.

Taivastuuli? Mitä teet täällä aivan yksinäsi? Olin naapuritalossa tapaamassa ystävääni, kun kuulin sinut, mutta ulosmentyäni jälkesi johtivat tänne?” Papu ihmetteli. Kolli tuli kuitenkin aivan toisesta suunnasta, mistä kolahdus.

Papu, johan oli aikakin. Olen etsinyt sinua ikuisuuden.” Puuskahdin.

Ai miksi?” Kolli kysyi. Hän vilkuili varovaisena ympärilleen.

Kävin kokoontumisessa, ja siellä sain tietää kulkukissojen kaappaavan naaraita laumaansa saadakseen lisää jäseniä ja pentuja. Kotikissat kuulemma tietävät jotain tästä?” Maukaisin kysyvästi. Papu irvisti.

Tuo on osittain totta. Kulkukissat ovat ennemminkin käyneet kidnaappaamassa pentuja, ja naaraat ovat halutessaan saaneet tulla laumaan mukaan. Siksi siskoni tahtoo pysyä vain ja ainoastaan sisällä. Ellet ole kotikissa, vaihtoehtoina on aika lähelti kuulua laumaan tai kuolla. Yksinäiset eivät pärjää sellaista laumaa vastaan.” Papu selitti. Nyökkäsin vakavana. Papu katsoi minua ihmettyneenä.

Miksi se SINUA kiinostaa? Minun tietääkseni he eivät ole klaanikissoihin kajonneet vielä.” Papu maukui.

Niin, mutta Minttulehti on YKSIN matkalla! Ja hän lähti matkalle täältäpäin. Minun on saatava tietää onko hän kunnossa. Et sattuisi tietämään tietä kaupunkiin?” Kysyin huolestuneena. Ajatuskin Minttulehdestä kulkukissalaumankeskellä hoitamassa jonkun laumakissan ja hänen pentujaan, kuvotti minua. Hän oli jo kerran saanut vastentahtoaan pentuja, enkä halunnut sen toistuvan.

Papun korvat menivät luimuun.

Oletko sekaisin? Voit itse jäädä kiinni! He ovat julmaa porukkaa. Laumasta ei noin vain paeta kaikkien muiden keskeltä.” Papu kauhisteli.

Hmph. Kotikisu puhuu asiaa. Meidän kynsistämme EI KARATA.” Naaraskissan ivallinen ääni kuului yläpuoleltamme, varmaankin roskiksen päältä. Taakseni loikkasi kullanvaalea naaraskissa. Tuon eriväriset silmät kiiluivat pimeässä. Hän astui hitaasti lähemmäs, ja alkoi kiertää ympärillämme. Valpastuneena kuulin Papun pidättävän hengitystään.

Meidän? Oletko sokea, sillä minä näen vain SINUT?” Maukaisin nyrpeänä. Naaras sähähti odotettua raivokkaammin.

Oliko uo olevinaan hyväkin vitsi?” Hän sähisi lähestyen minua, jolloin huomasin hänen silmiensä yli kulkevat arvet, joiden tekijä oli paljon kissaa suurempi otus. Oho..

Naaras ahdisti meitä nurkkaa kohti, mutta jäin paikalleni seisomaan. Papu oli takanani kauhistuneena.

Uhmaatko minua kotikisu? Johan on huvittavaa.” Kissa nauroi puoliksi oikeasti, mutta se ei vienyt ilkeää pilkettä hänen silmistään.

EN OLE KOTIKISU SENKIN HIIRENAIVO!” Sähisin loikaten hänen kimppuunsa. Naaras yllättyi hyökkäyksestä. Toivottavasti Papu ei loukkaantunut moisesta raivosta nimitystä kohtaan...

Papu juokse!” Huudahdin painaen kissan maata vasten. Naaras rääkäisi närkästyneenä, ja aloimme kieriä taistelevana pallona maassa potkien, raapien ja purren toisiamme kilpaa. Papu epäröi hetken, mutta pakokauhussaan ei jäänyt odottamaan, vaan juoksi täyttäpäätä kotiaan kohti. Naaraskissa onnistui pääsemään yläpuolelleni ja läimäisi minua kasvoihin kynnet esillä. Ulvaisin, ja purin tuota kaulaan. Hän loikkasi taaksepäin, ja otteeni irtosi. Nousimme molemmat ylös ja jäimme vastakkain valmiina hyökkäämään uudestaan.

SPARKLE!” Taas vieras kissa karjaisi. Hän loikki katon ylitse, loikkasi puunoksalle, ja laskeutui runkoa pisin, kunnes oli tarpeeksi matalalla loikatakseen alas. Liekinoransi kollikissa pysähtyi kauemmas. Pidin katseeni siltin tiukasti Sparkleksi kutsutussa kissassa.

Flame? Etkö huomaa, että minulla on taistelu kesken!” Naaras huudahti ärtyneenä.

Älä ole idiootti. Mitä tekisimme loukkaantuneella kissalla, jos tarvitsemme uusia laumalaisia. Sinua ei lähetetty tänne tappelemaan- vaan hankkimaan lisää joukkoja.” Oranssi kolli murahti.

Minäkö?” Huusin huvittuneena. ”Ennemmin kuolen TUON kynsiin kun liityn psykopaattilaumaan.” Kivahdin. Ihan vain uhmatakseni kaadoin Sparklen uudestaan maahan purren tuota lapaan. Naaras sähähti tarttuen kynsillään selkääni. Potkaisin häntä kylkeen, ja hän riuhtasi minut mukanaan päin tiiliseinää.

Sparkle puri raivokkaana etutassuani, ja kaatoi minut vuorostaan alleen. Rääkäisin ja purin häntä niskaan. Otteeni kuitenkin irtosi jonkun tarratessa voimakkaasti Sparklea niskasta, ja vetäen hänet sivuun. Naaras kaatui maahan, mutta nousi samantien ylös. Tuijotin heitä yllättyneenä, ja yritin samalla tasata hengitystäni.

Mitä sinä oikein teet?” Sparkle karjui Flamelle. Kolli sähähti hänet olemaan hiljaa.

Niin, MITÄ TEET?” Sihahdin. ”Haluatko itse tapella?” Kysyin ivallisesti. Seisoin taisteluasennossa ärsyyntyneenä ja häntäni heilyi ympäriinsä kuin pölyhuiska. Olin raivoissani, enkä pelkästään uhkailevien kulkukissojen vuoksi, vaan kaiken muun mahdollisen tänään tapahtuneen.

Sinä siis tosiaan kuvittelet pärjääväsi meille. Meitä on kaksi yhtä vastaan, ja muut kotikisut ovat järkeviä, ja tajuavat pysyä omalla reviirillään, joten apua et tule saamaan muulta kuin itseltäsi.” Sparkle maukui omahyväisenä. Flame taas mittaili minua tarkkaavaisena katseellaan. Pimeydessä ei erottanut oikein hyvin mitään tarkempia piirteitä.

Mitä noin nätti naaras edes tekee yksin pimeällä kujalla?” Flame maukui kohteliaan ivallisesti astellen lähemmäs. Hän katsoi minua suoraan silmiin odottaen vastausta. Tässä vaiheessa jopa Papun seura olisi ollut miellyttävämpää... Mutta hän pakeni häntä jalkojenvälissä, joten oli selvittävä yksin...

Ei kuulu sinulle.” Tuhahdin. Kolli ärsyyntyi.

Kuuluu se, silloin kun meidän maillemme tunkeudutaan.” Flame sanoi röyhkeästi.

Tämähän on kaksijalkala! Teidän reviirinne on kaupungissa!” Murahdin. Flame hymyili maireasti.

Kuinka kauan olet mahtanut pysyä poissa ulkomaailmasta kotikisu? Olemme hallinneet kaksijalkalaa jo monta kuuta. Et varmaankaan ole nähnyt meitä, piilotellessasi sisällä. Ettet vain pelkäisi?” Kolli ilkkui. Eivät tuntuneet uskovan, etten ole kotikisu...

Ihan vapisen.” Mumisin ärtyneenä. Kolli tönäisi minua liikkumaan. Läimäisin häntä naamaan.

Älä ala lähennellä.” Sihahdin. Flame katsoi minua yllättyneenä hetken, mutta palautti tiukan ilmeen naamalleen.

Hyvä on. Minunkin mielestäni on parempi jättää se kahdenkeskeiseksi. Sparkle voisi tulla kateelliseksi.” Flame virnuili. Sparkle tuhahti.

Pääkiinni.” Hän murahti kollille. He piirittivät minut, toinen toiselle puolelle ja toinen toiselle. Mulkoilin heitä kiukkuisena, mutten jaksanut ryhtyä vastarintaan. Ja jos todella tahdoin saada selville mitä Minttulehdelle oli EHKÄ käynyt, minun oli päästävä lähemmäs vihollista. Vaikka se vaatisi vähän uhrauumisia. Onneksi Vatukkatähti vihasi minua, niin hän ei varmasti lähettäisi partioita perääni, joten minua varmasti ei kaivattaisi sen kummemmin.

Ja jos Minttulehdelle oli sattunut jotain, en kestäisi sitä.

 

Vauhtimme ei ollut erityisen nopea, joten minun tarpeeni lösähtää maahan lepäämään ei ollut niin suuri. Ajatuskin juoksemisesta sai niskakarvani pystyyn.

Sparklea hidas vauhti ei selvästi miellyttänyt, sillä naaras puuskahteli kiukkuisena ja oli kokoajan menossa ohitsemme. Kuljimme pilkkopimeää kaksijalkojen metsäpolkua pisin, luultavasti kaupunkia kohti.

En ollut varma, tiesivätköhän he vieläkään kunnolla miltä edes näytän, sillä matkalla emme olleet kohdanneet yhtään lamppua. Nytkin kykenin juuri ja juuri erottamaan turkin värin lisäksi vain selvimmät piirteet heidän kasvoiltaan.

Tuuli viskoi turkkejamme. Kylmä ilmavirta sai viluväreet kulkemaan selässäni.

Jossain ulvoi koira. Hetken kuluttua molemmat laumakissat pysähtyivät.

He nuuhkivat ilmaa kuin yhteisestä päätöksestä. Flamen korvat luimistuivat.

Joku haisee kummalliselta... Kissan seassa on omituinen haju, niinkuin sairaus..” Kolli maukui. Sparkle järkyttyi.

Flame! Se on se! Virus johon Milly sairastui viimekuussa. Tauti leviää kosketuksesta, ja on hengenvaarallinen. Ellet saa lääkettä ajoissa, niin viikon sisällä kuolet! Meidän on lähdettävä, ettemme sairastu!” Vaalea naaras maukui vakavana. Vilkuilin ympärilleni, etsien virusta kantavaa kissaa. Ketään ei näkynyt. Täällä haisi myös kuolleelle.

Tulkaa. Meidän on kiirehdittävä. Virusta kantavat kissat saattavat olla sekaisin.” Flame maukaisi. Sparkle ei turhia odotlut, vaan säntäsi matkaan.

Minä pysyin paikallani kun kulkukissat lähtivät juoksemaan. Flame pysähtyi kuitenkin huomatessani etten tullut mukaan.
”Mikä jumittaa? Vauhtia tai kuolet itsekin sen taudin mukana.” Kolli sähisi. Irvistin hermostuneena.

En pysty juoksemaan.” Sanoin. Sparkle tuhahti muutamien metrien päässä meistä, ja pyöritteli silmiään.

Flame TULE JO. Pärjäämme hyvin ilman yhtä kotikisua! Jätetään se.” Naaras murahti.

Flame katsoi minua pitkään, mutta lopulta kääntyi.

Olet oikeassa.” Hän maukaisi. ”Mennään.”

Kaksikko loikki sulavasti pois näkyvistä. ”Hemmetti”.

 

Laahustin kaksijalkalaa kohti. Matkalla sairaan kissan haju voimistui. Pimeä metsäpolku haarautui pari kertaa, mutta ainakin muistaakseni olimme kulkeneet tähänmennessä vain suoraa. Pysähdyin haistelemaan ilmaa. Joku lähestyi- taas. Mutta hajusta päätellen kissa tosiaan oli sairas. En voinut perääntyä, sillä ei olisi mitään hyötyä mennä tuntemattomaan kaupunkiin loukkaantuneena.

Joten jatkoin vain kulkua. Polun loppupäässä kuitenkin näin polulle kaatuneen kissan. En ollut varma elikö se, ennen kun kissa säpsähteli rajusti. Kipeistä tassuista huolimatta juoksin lähemmäs. Katsomaan mistä olisi kysymys. Kissan turkki oli sekaisin ja se haisi raadolta. Kyljet olivat luisevat ja silmät pullollaan se värähteli hiukan ja sen suusta tipahteli valkoista vaahtoa maahan.

Olin aikeissa auttaa, kunnes joku tönäisi minut rajusti kauemmas. Lensin taksepäin, ja laskeuduin maahan kynnet maata raapien.

Oletko HULLU!?” Joku kissa huudahti. ”Tautia kantaviin kissoihin EI SAA KOSKEA! Katso nyt tuota! Jos koskisit siihen näyttäisit viikonpäästä samalta!”

Vilkaisin samalla sairasta kissaa, ja huomasin värähtelyn loppuneen. Kilpikonnakuvioinen kissa oli kuollut. Toinen, äänestä päätellen kolli, oli monen metrin päässä minusta, ja tutki kuollutta kissaa selkäpäin minuun.

No olisit voinut vaan sanoa!” Sähähdin. ”Tosi ärsyttävää tavata kaikki väkivaltaisin merkein.” Mumisin perään karvat pystyssä.

Tumman hahmon häntä lopetti heilumisen, ja jähmettyi piikkisuoraksi.

Hän kääntyi salamana ympäri.

TAIVASTUULI?” Hän huudahti niin yllättyneenä, että olisi voinut kuvitella silmien putoavan hänen päästään.

Ääni kuulosti kaukaisen tutulta, mutta nyt olin vähän sekaisin joten... Räpyttelin väsyneitä silmiäni, erottaakseni hahmon tarkemmin. Kylmät väreet kulkivat lävitseni. Olin varma, että sydämeni jätti vähintään kymmenen lyöntiä välistä, ja jos minulla olisi ollut tuoresaalista suussani, olisin varmasti tukehtunt siihen.

STORM!?” Huusin lujempaa kuin hän. Tuijotin äimistyneenä kollia, erottaessani kiiluvat oranssit silmät. En tiennyt pitikö olla iloinen vai järkyttynyt vai kauhuissani, koska ne kaikki kuvasivat oloani tällähetkellä.

Katsoimme silmät suurina toisiamme pitkän tovin.

Tulit takaisin.” Sanoin hitaasti. Ihme etteivät jalat pettäneet altani. Mahtuisikohan tähän päivään vielä kenties ripaus draamaa? Sitä kun ei ollut tarpeeksi ollutkaan.

Ihanko totta?” Storm mumisi. ”Tule, mennään jonnekkin turvallisempaan paikkaan. Täällä kulkee kulkukissoja vuorokauden ympäri.” Storm maukui, ikäänkuin ei olisi sen ihmeellisempää, että hän oli ilmestynyt yhtäkkiä keskellä yötä naamani eteen.

...Okei.” Vastasin. Lähdimme kipittämään kaksijalkalaa kohti. Tiesin minne olimme menossa. Kaikuluolalle. Hienoon paikkaan jossa Storm majaili ne pari viikkoa ennen kun lähti...

 

Tulimme VIHDOIN katulamppujen valaisemalle hiekkatielle. Hidastimme vauhtia kuin yhteisestä ajatuksesta. Lampun valossa kaikki erottui paljon paremmin. Storm näytti samalta kun ennenkin- tai oli hän ihan hieman kasvanut, muttei muunlaista eroa ollut tullut. Hänen oransseissa silmissään oli yhä ilkikurinen pilke tallella.

Kolli huomasi tuijotukseni, ja katsoi takaisin. Hän mittaili minua katseellaan.

Ei mitenkään pahalla, mutta täytyy sanoa, että näytät kamalalta.” Hän virnuili.

Kiitos kovasti.” Sanoin nyrpeänä. Se ei ollut mikään ihme. Olin tapellut Vatukkatähden kanssa, käynyt uimassa, tapellut Sparklen kanssa ja kaatunut seitsemänmiljoonaa kertaa vähintään. Storm asteli lähemmäs minua.

Mielenkiinnosta kysyn, mitä sinä TUOLLA teit? Ja yksin vielä- ja unohtamatta keskellä yötä.” Storm kysyi. Huokaisin syvään. Oli tosi outoa puhua hänelle. KUMMAAAA.

No tavallaan, haastoin riitaa laumakissan kanssa koska se uhkaili yhtä tuntemaani kotikisua, ja minun oli puolustettava häntä, ja sitten tappelimme. Olin vielä voitollakin- mutta sitten sillä olikin joku pari mukanaan ja se tahtoi, että minut viedään laumaan. Tavallaan se olikin tarkotukseni, sillä Minttulehti on ollut matkoilla, ja tahdoin tietää onko hän kunnossa sillä kokoontumisessa päälikkömme sanoi nähneensä kulkukissoja, ja sitten selvisi myös, että laumakissat ovat vieneet naaraskissoja ja pentuja laumaan saadakseen lisää väkeä. Ja en voinut kysyä Vatukkatähdeltä tarkempaa tietoa, koska olemme PAHASTI riidoissa ja tavallaan karkasin klaanista, mutta minulla on hyvä syy vihata Vatukkatähteä sillä hän ja Minttulehti saivat pentuja, mutta Minttulehdellä oli kumppani Tihkuviiksi- hänet varmaan mainitsinkin joskus, ja sitten heidän välinsä menivät, mutta lopulta he palasivat yhteen ja Minttulehti ja Vatukkatähti pysyivät ystävinä, mutta Minttulehti lähti matkalle koska tahtoi vähän omaa rauhaa ja nähdä maailmaa jaja--”

YMMÄRSIN JO.- tai oikeasti minulta meni puolet ohi, mutta ei se mitään.” Storm maukui. ”Mutta näytät olevan unen puutteessa. Meidän on kai parasta mennä jonnekin lepäämään.” kolli jatkoi. Nyökkäsin.

 

Sinä yönä heräsin taas painajaiseen.

Olin ollut siellä taas. Loppumaton lumimaisema jatkui jokasuunnassa. Tällä kertaa yötaivas oli pilvinen, ja valoa hohtavaa muuria ei näkynyt missään. Tällä kertaa en pysynyt lumen päällä kävellessäni, vaan upposin siihen kuin kivi joenpohjaan. Kävely oli raskasta, mutten lopettanut. En ohjannut itseäni. Vaistoni käski liikkua eteen. Mielessäni oli vain yksi ainoa ajatus, pakene. Missään ei ollut ketään tai mitään, ei tuullut eikä hengitykseni höyrynnyt. Lumikaan ei tuntunut kylmältä. Vain raskaalta.

Pienen matkan päässä näin jäätä. Jatkoin sinne, ja katsoin peilikuvaani jäästä. Yllätyksekseni siinä ei näkynyt mitään. Taivas heijastui selkeästi, mutta en nähnyt itseäni missään. Tökkäsin sitä tassullani.

Jää alkoi värähdellä hitaasti, ja aloin erottaa kuvan jäässä. Peilikuva ei kuulunut minulle- ei edes Valonliekille. Siihen ilmestyi kuva tuntemattomasta ruskeasta tummansinisilmäisestä naaraasta, jonka silmät hohtivat. Sen poskilla oli jäinen juova- varmaankin jäätynyt kyynel.

Jää. Se on kuin vesi, se jäätyy kylmässä. Sulaessaan se on samaa vettä, mutta jos jää rikkoutuu, sitä ei voi palauttaa tai korjata.” Se sanoi. Jää alkoi värähdellä nopeammin, ja sen keskelle tuli valtava halkeama tassuni kohdalle. Tipuin. Veteen. Vettä ei mennyt suuhuni, turkkini ei kastunut, mutta näkökenttäni sumeni vedenalla. En tukehtunut veteen, enkä hukkunut, ennemminkin minusta tuntui siltä, että hukuin pimeyteen. Tunsin veden vetävän minua alemmas virtansa mukana, ja vajosin kylmään tyhjyyten.

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com