Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 
Nimi: Flame
Sukupuoli: Kolli
Klaani: -
 
Oppilas: -
 
Ulkonäkö: Liekehtivänoranssi kolli jonka turkissa on punertavia raitoja. Kuonon yläpuolella myös punertava viiru. Silmät ovat tummansinivihreät. Oikeassa korvassa lovi, jonka Jäkälä aiheutti kun tämä oli nuori.
 
Luonne: Flame on kieltämättä vähän omahyväinen. Kolli on myös kunnianhimoinen, ja yrittää yleensä joustaa asioista, joista joutuu hankaluuksiin. Vahvatahtoinen, ja tämän päätä ei noin vain käännetä. Ei epäröi taistella viimeiseen asti, jos syy on hyvä. Kollin on vaikeaa puhua asioistaan kasvuympäristönsä vuoksi. Muulla tavoin on kuitekin ystävällinen ja kunniottava. Osaa ottaa muidenkin mielipiteet huomioon, vaikka rakastaa huomatuksi tuloa. Osaakin sen taidon ja siksi luonnostaan kollista on helppo pitää, mutta ulkonäkö saattaa välillä pettää. On koulutettu tappamaan, joten taistelutaidot ovat huipussa, ja myös tunteiden näyttäminen on erityisen vaikeaa kollille. Osaa ajatella asiat yksikertaisesti, joten on myös hyvä hyökkäysten suunittelussa. Tottunut tottelemaan muiden käskyjä, vaikka tahtookin tuoda oman äänensä esiin.
 
Missä olen hyvä: Hyvä taistelija ja manipuloija. Myös nopea ja hyvä piiloutuja.
 
Muuta: Willowin entinen paras ystävä
 
Sisarukset: Holly ja Diana
 
Menneisyys: Tulossa
jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com