Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Matka alkaa! Osa1

------------------------

Kuljin nopeasti metsän poikki kaksijalkalaan. Olin todella innoissani ja nautin luonnon äänistä, koska tiesin ettei hetkeen tule kuulemaan niitä.

Matkani alkaisi kaksijalkalasta ja siitä jatkaisin sen takaisin kaupunkiin josta Jäkälä oli kotoisin. Sieltä lähtisin seikkailemaan kohti Varjoklaanin reviirin takaisia alueita ja sieltä palaisin korkokivien kautta kotiin. Matka olisi pitkä mutta aikaakin oli paljon. Odotuksia matkalle minulla oli paljon. Halusin tavata uusia kissoja ja oppia uusia tapoja. Vaaratkin olisivat okei, nehän kuuluvat seikkailuun. Toivoin myös näkeväni vanhoja tuttuja, kuten Mimin. Mietin usein mitä hänelle mahtoi kuulua, kun hän oli lähtenyt takaisin kaksijalansa luo.

Vihdoin metsä alkoi harvenemaan ja sain näkyviini kaksijalkalan suuren nurmi alueen. Yleensä, niin kuin tänäänkin, nurmi oli täynnä kaksijalkoja ja koiria outojen huopien päällä syömässä. Koirat olivat onneksi yleensä kiinni, ja nekin jotka eivät ei edes huomanneet minua.

Muistan tämän nurmen nimittäin aikaisemmista käyntikerroista joita oli muutama. Poikkesin tässä välillä saalistus retkillä, sillä pikku eläimet tykkäsivät varastaa kaksijalkojen ruokia, ja niiden hajut johdatti minut tänne.

Nyt minun ei täytynyt kääntyä takaisin ja lähteä leiriin. Toisaalta se oli aika haikeata, kun ei ollutkaan yhtäkkiä paikkaa minne mennä. Ei ollut ketään vieressä tukemassa… Taikka haisemassa. Mutta toisaalta minun edessäni odotti koko maailma. Tällä kertaa en aikonut lähteä hirveän kauas metsästä, mutta kyllä vielä joskus.

Loikin nurmen poikki kohti sitä aluetta missä olin tavannut Papun ja Viirun. Aijoin tavata heidät vielä tänään ja kysyä hieman neuvoja miten pääsen kaupunkiin. Tavoite olisi päästä tänään kaupunkiin ja oleskella siellä pari päivää.

Yhden pikku auringon alla näin ruskean pienen kissan peseytymässä, joten päätin kysyä häneltä tietääkö missä Papu ja Viiru asustaa. Kissa katsahti minuun kysyvästi vihreillä silmillään huomatessaan saapumiseni ja nousi seisomaan.

- Hei! naukaisin, - Tunnetko sellaisia kissoja kuin Papu ja Viiru? kysyin reippaasti.

- Totta kai tunnen heidät. He asuvat naapurissani. Haluatko että vien sinut heidän luo? kissa sanoi ja lähti kohti yhtä kaksijalan pesää.

- Kiitos kyllä! sanoin ja seurasin kissaa.

Pääsimme pesän luokse. Se oli suuri ja uhkaavan näköinen. Kissa pujahti sisään oudosta läppäluukusta ja viittoi minua seuraamaan. Katsoin luukkua kauhuissani. Oliko tuo tosissaan? En halunnut tehdä lähempää tuttavuutta kaksijalkoja kohtaan. Kissa odotti kärsivällisenä luukun toisella puolella.

Ota tämän uuden oppimisen kannalta… Ajattelin ja ahtauduin sisälle. Jääkylmä, ja kova maa tassujeni alla tuntui hirveältä. Pesän seinät olivat valkoiset ja maa jolla seisoin tummaa.

- Tule jo! naaras kissa huuteli jonkun kulman takaa.

Hiippailin oudon hajuisen huoneiston läpi takaisin saman laiselle luukulle mutta se johdatti pesän taakse.  Änkeydyin taas ulos ja huohotin.  Kaksijalkojen pesät olivat hirveitä! Onneksi ei tarvinnut palata takaisin sisälle vaan kissa johdatti minut aidan ali toiseen puutarhaan. Siellä istuivat Viiru ja Papu sievässä rivissä… Jos kahden kissan riviä voi edes sano riviksi… ja jos sievä tarkoittaa sitä että toisen ryhti on huono ja toinen hurisee kuin viimeistä päivää.

- Minttulehti! Papu huudahti ja loikkasi pystyyn.

- Moro! sanoin ja tepastelin kaksikon luo.

Ruskea kissa sanoi hyvästit ja katosi taas toiseen puutarhaan. Katselin ympärilleni samalla kun kuuntelin sisarusten kuulumisia.Niitä oli paljon ottaen huomioon se, että olimme tavanneet eilen.. Puutarha oli suhteellisen pieni ja kasvit haisivat oudoilta ja voimakkailta.

- Noh.. Onkos sinun taas kiire klaaniin? Viiru kysyi innokkaasti.

- Eip! Siksi tulinkin. Olen menossa matkalle yksin ja aloitan sen läheisestä kaupungista… Tulin kysymään reittiohjeita teiltä, kerroin iloisesti.

- Kaupungista…? Se ei ole turvallinen paikka…. Papu sanoi hiljaa ja synkästi.

- Siellä pelataan Peliä, sanoi Viiru.

Katsoin noita kummastuneena mutta kumpikaan ei suostunut kertomaan mikä tämä peli oikein oli. Noh olin lähdössä seikkailuun ja seikkailuun kuuluu vaarat yhä edelleen. Tässä oli ensimmäinen ja päätin tarttua tilaisuuteen.

- Pah. Minä otan selvää Pelistä… mumisen ”hyvin” itsevarmasti.

Lopulta sain Viirun ja Papun kertomaan reitin kaupunkiin. Saattamaan he eivät tulleet. Hieman pettyneenä lähdin matkaan. Kaksijalkoja ei ollut paljon liikkeellä ja koiratkin oli näin päivisin sisällä. Ohitin matkallani oudon aidatun alueen jonka sisälle juoksenteli paljon kaksijalkojen pentuja.Seisahduin katsomaan paikkaa ja ohi kulkeva kissa kertoi paikan olevan päiväkoti.

 

Jatkettuani matkaa ja kun aurinko alkoi laskemaan minä saavuin vihdoin kaupunkiin. Suunnitelmaani kuului, että viipyisin täällä parisen päivää. Tänään minä etsisin mukavan paikan jonne käpertyä ja seuraavana päivänä ottaisin selvää Pelistä.

Kävelin suurien rakennusten lomassa, enkä nähnyt ainuttakaan kissaa missään. Yhden tai kahden rottaa näkyi, ja pari hiirtä sain napattua illalliseksi. Lopulta löysin myös hämäriltä kujilta suojaisan kolkan juuri kun alkoi satamaan. Käperryin oudon pehmeän laatikkomaisen hökötyksen lattialle ja aloin nukkumaan.

Unessani seisoin suurella kukkulalla ja edessäni hopeahäntä loisti kirkkaammin kuin koskaan ennen olen nähnyt. Katselin sitä hämmentyneenä ja ihaillen kun takaani kuului yskäisy. Käännyin ympäri ja näin oudon harmaan kissan jonka lävitse tähdet loistivat.

- Oih… Minttupentu vihdoin tapaamme, outo kissa sanoi silmät kiiluen.

Tajusin pian että hän itki.

- Öm.. Olen MinttuLEHTI ja… miksi itket? kysyin hämilläni.

- Anteeksi, totta kai, et ole enää mikään pentu. Näin suurelle matkallekin lähdit.

Odotin kärsivällisenä että ukko kertoisi kuka on ja mitä teki unessani.

- Ja minä olen Pakkanen, Pakkanen sanoi.

Katsoin Pakkasta hölmistyneenä. Nimi ei kertonut minulle mitään. Ei yhtään mitään. Tai siis joo pentuni mutta ei tuo kissa edessäni ollut Pakkastassu.

- Olen isäsi.

Pakkanen… Emon tarinat… ISÄNI!!! PAKKANEN!!! ULJAS LEGENDA!!! Edessäni… Enkä tajunnut ollenkaan. Tapasin isäni!!!

- Isä, sanoi koska se oli ainoa mitä osasin tuossa tilanteessa sanoa.

- Minä tuon sinulle viestiä Tähtiklaanista, hän sanoi hymyillen ja samalla itkien.

- Mikä se on? kysyin oudoksuen.

Samalla aloin itsekkin itkemään ja heittäydyin puskemaan isääni. Pakkanen luonaisi päälakeani.

- Tähtiklaani kunnioittaa tekoasi lähteä seikkailuun vaikka se onkin epätavallista soturilta. Sinä kuitenkin keräät samalla tietoa, joka voi olla suureksi avuksi kaikille klaaneille. Sinun pitää kuitenkin ymmärtää että asiat ovat varmasti muuttuneet kun palaat metsään. Niin sinä kuin klaani ja ystävätkin muuttuvat… Kaiken aikaa. Tapaat kiinnostavia kissoja. Toivottavasti ei liian kiinnostavia. Niin ja sinun pitää tietää, ettei Tähtiklaani tiedä kaikkea. Se ei voi ennustaa koko tulevaisuutta, koska niin kuin sanoin kaikki muuttuu koko ajan.  Kohtaat vaaroja, mutta uskon että selviät niistä. Käytä viisauttasi kiperissä paikoissa. Olemme aina tukenasi… Minä vaellan taivaalla ja etsin sinut aina…

 

Ja niin mitenkäs muutenkaan tällaiset tämmöiset tietoinfo paketit joissa tapaat ensimmäisen kerran isäsi voisikaan loppua kuin heräämiseen? Kuulin hirveää jyskettä edestäni ja silmäni rävähtivät auki. Oli keskipäivä ja edessäni oli pieni valkoinen naaraskissa. Se katsoi minua läpitunkevilla keltaisilla silmillään ja pinkaisi sitten juoksuun. Nousin ylös ja juoksin perään mutta naaras oli jo kadonnut. Tuhahdin ja istahdin siistiytymään.

Kauaa en paikallani pysynyt vaan lähdin kuljeskelemaan syvemmälle kaupunkiin. Se näytti sellaiselta kuin olin kuvitellut: Reunoilta hyvin kaunista, joka puolella puistoja ja kaksijalkoja, syvemmältä taas kivistä, mutta olihan siinäkin oma hohtonsa. Joka puolella oli valoja ja ääniä. Kissojakin. Koiria ei missään ja hiiriä oli paljon. Samoin rottia.

Tutkiskelin erästä suurta hirviötä kun takaani kuului askelia. Käännyin ympäri ja näin ruskean tutun näköisen kissan edessäni.

-Hei! hän naukaisi innokkaasti ja tuli luokseni.

-Öö terve? sanoin hämilläni.

-Tuo on bussi, naaras kertoi ja katsoi hirviötä. - Pienemmät ovat autoja. Siis tuollaiset, naaras selitti ja huitaisi hännällään kohti tavallista hirviötä. - Ja minä olen Daniela.

- A-ai. Minä olen Minttulehti, kerroin.

Daniela katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt.

 

Tylsistyin myös kaupungin tutkimiseen ennen pitkää ja palasin takaisin kohti leiriytymä paikkaani. Iltakin oli jo saapumassa enkä ollut kuullut pihaustakaan Pelistä. Jos Viiru ja Papu olivat kuulleet joltain pöpipäältä juoruja.

Kun olin saanut metsästettyä pari hiirtä ruuakseni, kuulin askelia takaani. Näin kaksi aivan identtisesti samannäköistä kissaa jotka kipittivät luokseni. Jopa heidän jalat kulkivat samaa tahtia. Kissat olivat vaaleita ja heidän kasvonsa, tassunsa ja hännän pää oli ruskea. Molemmilla oli ruskeat silmät jotka kiiluivat viekkaasti.

- Heipähei uusi katti. Miten menee? kysyi toinen.

- Tulimme varoittamaan sinua, sanoi toinen.

Ennen kuin ehdin vastaamaan, he jatkoivat yhteen ääneen: - Peli alkaa pian ja sinun kannattaa mennä.

- Öm? Kertokaa minulle ensin mikä on Peli? Mitäs siinä edes pelataan?

- Elämästä, hengestä, tappamisesta, sellaisesta kaikesta.

- Olen muuten Laululintu ja tuo on Linnunlaulu, ilmoitti toinen… En ole enää varma kumpi.

Ja ennen kuin sain edes suuta auki hämmennyksestä saati puheesta, minua raahattiin kohti kaupungin keskustaa. Tajusin aika pian että menimme väärään suuntaa. No nuo kaksi huomasi että huomasin ja raahasi kovempaa.

 

Raahauksen jälkeen olimme pimeällä likaisella kujalla joka oli täynnä kissoja. Joka puolella haisi puhdas pelko. JOKA PUOLELLA. Roskisten päälle edessämme istui todella suuri valkoinen kissa jonka silmät kiiluivat punaisina. Kujan ulospääsyjen luona oli vartioimassa monta kissaa, samoin katoilla.

- Tervetuloa Peliin, Valkoinen kissa naukaisi, - Tänään näyttää olevan pari uutta liittyjää. Selitän idean ja säännöt. Eli tämä on helppoa. Te juoksette karkuun ja minun joukkoni jahtaa. Voitte yrittää pois kaupungista tai piiloutua, molemmat ovat hankalia. Nyt ihmettelette varmasti miksi? Se on yksinkertaista. Joukkoni ja minä syömme kissan lihaa ja pidämme näin kaupungin kissa kannat kurissa. Minäkin lähden Peliin mukaan ja en ole asettanut joukoilleni sääntöjä, eli he saavat tehdä mitä tahansa teille mitä haluaa. Yleensä se on syömistä, luonnollisesti. Jos piiloudut ja selviät aamuun voit olla varma, että päädyt tänne huomennakin. Jos taas jotenkin ihmeellisesti löydät tiesi pois, olet selvillä vesillä. Saat käyttää kaikkia reittejä, maan alla, maan päällä ja katoilla. Etu matkaa saatte sen aikaa kun tämä hiiri elää. Nyt toivotan hauskaa Peliä.

Puheen loputtua aukio puhkesi sekasortoon. Kissat ryntäsivät tiehensä mahdollisimman nopeasti. Kaikki. Niin katoille, kujille, kuin viemäriinkin. Kaikki muut paitsi minä. Minä jäin tuijottamaan tuota outoa kissaa leipäluukku auki. olin niin hämmentynyt etten saanut puhuttua tai jalkoja liikkeelle.

Valkoinen kissa kohtasi katseeni punaisilla silmillään ja hymyili.

- En olekaan ennen moista nähnyt. Naaras antautui heti, hän sanoi kylmällä äänellään ja nousi.

Kissa päästi hiiren joka juoksi pakoon. Kissat ryntäsivät kujanpäistä ja katoilta liikkeelle, kissojen perään. Valkoinen jättiläinen tarkasteli minua. Karvani nousivat pystyyn ja sain jalat toimimaan ja peräännyin kunnes törmäsin seinään.

- No heräsihän suojeluvietti. Taitaa vain olla myöhäistä sanoi kissa ja tuli luokseni paljastaen hampaansa.

Painauduin seinää vasten ja hengitykseni kiihtyi. Haistoin oman pelkotuoksuni. Kissa tuli vain lähemmäksi ja lopulta haisteli kaulaani.

- Sinussa onkin hieman syötävää, tuo kehräsi ja nuolaisi kaulaani.

- Anteeksi sanoitko minua lihavaksi?

Punasilmä hirviö tuijotti minua hetken hämillään kun sähisin jokainen karva pystyssä.

- Puhu vain omasta puolestasi! kiljuin.

Kolli toljotti vielä hetken ja repesi sitten totaalisesti. Sitten hän vakavoitui.

- Enhän toki sanonut LIHAVAKSI vaan hieman pulleaksi. Se on aina plussaa.

Suutuin todella ja loikkasin valtavan kollin kimppuun. Raavin tuon lapaa ja vatsaa mutta kolli ei paljoa reagoinut vaan törkkäsi minut maahan yhdellä tassulla. Kolli heittäytyi päälleni ja tarttui hampaillaan niskastani. Pelästyi kauheasti, koska Vatukkatähti oli aiheuttanut minulle traumat. Ulahdin lohduttomasti ja koitin päästä pakoon. Kolli nauroi suu täynnä karvojani.

- Tyhmä naaras. En minä noin rumaa ja ruuan näköistä halua, se sanoi.

En tajunnut heti vaan pelkäsin. Sitten kissa alkoi repimään niskaani tosissaan, kuin koittaisi saada koko ihon pois- Niinhän se halusikin. Taittaa niskani.

- IRTIII!!! Huusin ja yskin ja koitin rimpuilla.

Se vain sattui enemmän. Kolli repi kuin söisi todella isompaa tuoresaalista. Tosin minä olin nyt todella tuore.

Silmissäni alkoi hämärtymään ja lyhistyin kivelle makaamaan kun kollin hampaat repivät niskaani ja kynnet raapivat kylkiäni.

- Apua, kuiskasin, vaikka tiesin ettei kukaan kuulisi.

Yskähdin ja kurkustani lensi maahan epämukavasti jotain lämmintä ja tahrivaa. Koitin avata silmäni ja tajusin olevan verta. Hapuilin tassullani ympäriinsä samalla kun kolli yläpuolellani oli tekemässä viimeistä ja ratkaisevaa puremaa. Tai siltä se tuntui. Suljin silmäni kauhuissani mutta äkkiä kollin paino katosi päältäni. En tiennyt enää mistään mitään vaan luovutin ja nukahdin.

 

Herättyäni joka paikkaa särki. Etenkin niskaa. Kylkiäkin poltteli. Tunnustelin maata ja koitin nousta seisomaan mutta joku painoi minut hellästi makuulleni.

- Lepää nyt. Haavasi ei ole parantuneet, kuulin jonkun kollin äänen jostain.

Avasin silmäni ja näin harmaan sinertävän kissan edessäni joka tutki minua vaaleansinisillä silmillään. Kohdistin katseeni hänen ohitseen ja näin tumman harmaan kissan joka istui ja tuijotti niitylle. Sitten katselin missä olin. Se oli niityn vieressä sijaitseva pusikko. Makasi sammaleen päälle haavoissani hämähäkin seittiä.

- Ketä olette? kysyin käheällä äänellä.

- Shh, kolli sanoi, - Ole hiljaa minä kyllä kerron. Minä olen Tear, kujakatti ja tuo tuolla on Wheat. Joukossamme on myös Willow mutta hän on saalistamassa, Tear kehräsi hymyillen.

- Hei Wheat, sanoin hiljaa mutta naaras ei kiinnittänyt ollenkaan huomiota, ei edes korva liikahtanut.

- Wheat ei puhu. Hän on… Hieman erilainen, Tear kertoi.

Nyökkään hämilläni ja katselen kollia. Hän näytti hyvin ystävälliseltä ja voimakkaalta. Kuin klaani kissa jota vai en tuntenut. Tai jotain tuttua olemuksessa oli mutta en saanut päähäni mitä. Hän oli jotain vaarallista, mutta myös suojaisaa kuin ystävä ja vihollinen samassa paketissa.

Wheat taas sitten… No siitä ei oikein ottanut selvää.

Pian puskaan työntyi se harmaa valkoinen naaras jonka olin jo nähnyt aikaisemmin.

- Tässä on Willow, kertoi Tear ja nyökkäsi kohti naarasta.

Nyökkään ja Willow työntää kuono eteeni hiiren. Ehkä ensimmäinen kerta elämässäni työnnän hiiren pois ja käperryn kerälle. Ehkä olisi joo paras vähentää syömistä… Mitä Tihkuviiksikin ajatteli… Tai nuo tuntemattomat… Meinasin ihan ruuaksi joutua.. Miten noloa! Tear oli pelastanut minut kun minua syödään.

- Noniin. Ole olut miltei kaksi viikkoa tajuttomana jouduin ruokkimaan sinua kuin lintuemo poikastaan joten sinun olisi nyt paras jauhaa tämä itse, Tear sanoi ja työnsi hiiren eteeni.

Willow tirskahti Tearin takana ja punastuin. Voin vaan kuvitella miltä se oli näyttänyt… ja tuntunut. Joten söin vähin äänin hiiren.

Nukahdin melkein heti syömisen jälkeen.

 

Taas heräsin. Ja eri paikasta. Jostain kaksijalkalasta. Haavat olivat suurin piirtein parantuneet ja nousin ylös venytellen.

- Huomenta, Tear sanoi ja tajusin tuon istuneen minun vierelläni.

- Hui!! kiljaisin ja loikkasin taakse päin.

- Rauhassa nyt vaan ruusunen, Tear sanoi kehräten ja nousi ylös.

- RUUSUNEN?! huudahdin tyrmistyneenä.

- Nukuit taas melkein kaksi viikkoa putkeen. Heräsit välillä syömään ja ottamaan lääkeyrtit. Niiden alaisina sinä nukuit.. Katsos Willowin kanssa päätettiin että sinun on paras vain nukkua. Olit niin riekaleina.

Olin todella kauhuissani. Olin nukkunut nyt melkein yhteensä kuun! Vain toinen kuu jäljellä… Ehdinkö seikkailla? Ehdinkö oppia uutta? Palata kotiin ajoissa?

- Mikäs on? Tear kysyi.

- Olen Minttulehti, Myrskyklaanin soturi joka on matkalla keräämässä uutta tietoa. Minulla oli kaksi kuuta aikaa mutta enää on jäljellä vain yksi. Mietin missä mahdamme olla?

- Me olemme yhdessä kaksijalkalassa Kaupungista pohjoista kohti.

Mietin hetken ja tajusin olevani hieman alle puoli matkassa. Jos käytän ajan oikein ehdin kyllä kotiin ennenkuin kaksi kuuta on kulunut. Toisaalta sain kerättyä vain puolet vähemmän tietoa. Ei voi mitään.

- Minun pitää nyt jatkaa matkaa, sanoin ja lähdin puskasta hieman ontuen.

-Odota! Tear huudahti ja loikki perääni.

-Olet auttaut tarpeeksi, minä jatkan tästä, sanoin hiljaa.

Kuljin kohti satunnaista kaksijalan pesää. Tear ei välittänyt vaan seurasi minua sinnikkäästi. Pysähdyin ärsyyntyneenä ja käännyin katsomaan kollin silmiin.

-Kuule, olen kiitollinen avustasi mutta haluan nyt jatkaa matkaa jotta ehdin näkemään ja kuulemaan kaikkea uutta, selitin hitaasti.

-Tiedän, Tear vastasi tuikkivin silmin.

-Joten anna minun olla! huusin ja jatkoin matkaa.

-Emmekö voisi tulla mukanasi? Tear kysyi.

Olin vastaamassa kun suuni loksahti auki. Näin tutun oranssi raitaisen kissan kauempana istumassa tummalla aidalla. Hän kääntyi katsomaan minua ja itsekin näytti hämmästyneeltä.

-MIMI! huudahdin iloisesti ja kyyneleet tulvahtivat poskilleni.

-MINTTULEHTI! Mimi hihkaisi ja loikkasi aidalta alas ja lähti juoksemaan luokseni.

Lähdin juoksemaan tuota vastaan. Emme huomanneet kumpikaan hidastaa vauhtia joten juoksimme suoraan toisiamme päin ja lensimme molemmat ojaan.  Hyppäsin pystyyn ja puskin Mimiä. Sitten purskahdimme nauramaan.

- Mitä sinä täällä?! huudahdin naurun lomassa.

- Mitä itse? Mimi kysyi ja kapusimme pois ojasta.

- Olen matkalla... Seikkailulla, kerroin iloisesti.

- Keitä ovat ystäväsi? kysyi Mimi ja osoitti hännällään Tearia, Willowia ja Wheatia.

- En ole itsekkään varma... He auttoivat minua. Tai no sieppasivat ja auttoivat. Piti minua unessa puolet ajastani ja en edes tunne heitä! Olet pelastukseni... Haluan nopeasti eroon noista... Noista tyypeistä! kerroin hiljaa kiihtyneenä äänellä.

- Ei me pahaa tehdä, Willow sanoi ja käveli luoksemme.

Katsoin tuota hiljaa. No he olivat pelastaneet minut Pelistä ja auttaneet hoitamaan niskani mutta voiko heihin oikeasti luottaa? Jos he ovatkin... En nyt tiedä. Vaikka sen valkoisen kannibaali kissan kätyri? Kuka tietää, kuka tietää...

Katsahdin Mimiin hiljaisena ja huomasin kauempana tutun näköisen pienen ruskean naaras kissan. Katseemme kohtasivat hetkeksi ja värähdin. Kissa oli Papun ja Viirun naapurissa asuva kissa. Samoin Daniela. miten se voi olla mahdollista.

- Minttulehti miten on? Mimin ääni sai minut havahtumaan ja kun vilkaisin uudelleen Danielaan päin hän oli kadonnut.

- Mitä? kysyin hieman ihmeissäni. Olinnko tullut hulluksi?

- Ystäväsi Tear tässä ehdotti että jäisitte minun puutarhaani hetkeksi aikaa asustamaan. Voisit tutkia lähi ympäristöä ja lähteä kun on sen aika, Mimi sanoi ystävällisesti ja mulkaisin Tearia. Ystäväni...

- Kyllä se käy, sanoin Mimille kehräten. Tear saa kyllä maksaa tästä.

Lähdimme kävelemään viidestään koti Mimin kotia. mimi selitti innoissaan uusista kaksijaloistaan ja ajoista Jäkälän jälkeen. Hän kertoi että oli löytänyt kumppanin ja odotti nyt pentuja. Oli ihanaa nähdä kuinka onnellinen hän oli.

- Mutta mitä sinulle kuuluu Minttulehti, onko tuo kolli uusi kumppanisi, Mimi kysyi kuiskaten.

- Mimi! Huudahdin, - ei tietenkään. Hän on ärsyttävä, maukaisin hiljaa.

Mimi myhäili jotain hymyillen ja lähdimme

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com