Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Luku 17- Jäkälä:

 

Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalla, saaden lumen pinnan kimaltelemaan. Päivästä olisi tulossa kaunis. Minä ja Minttulehti olimme olleet Jokiklaanissa vasta kaksi yötä.

Olisi vain ajan kysymys milloin Saniaistähti saisi tietää meidän majailevan täällä.

Siitä tulisi varmasti katastrofi.

Olimmehan sanoneet tulomme olevan Saniaistähden idea.

Te kaksi, tulkaa aamupartioon!” Pimeävirta huusi oppilaiden pesän edustalta.

Nyökkäsin ja kipusimme Minttulehden kanssa pystyyn. Olimme olleet syömässä.

Juoksin Minttulehden perässä Pimeävirran luo.

Varapäälikön vieressä seisoi Joutsensulka, joka tulisi luultavasti myös partioon.

Olimme luvanneet tehdä oman osamme soturien tehtävistä täällä ollessamme.

Joutsensulka katsoi minua katkerana.

Vastasin katseeseen yhtä ystävällisesti.

Lähdimme kävelemään rivakkaa tahtia pois leiristä. Suunnaksi otimme ensin Tuuliklaanin puolen reviiristä. En ollut ennen käynyt siellä puolen reviiriä.

Kylmä tuulenvire pörrötti turkkejamme.

Kuljimme jonossa, Pimeävirta kärjessä, Joutsensulka hänen perässään ja Mintulehti minun edessäni.

Päästessämme putouksen luo, minun oli aivan pakko käydä katsomassa sitä lähempää.

Vesi virtasi kovalla voimalla alas.

Tuonne ei olisi kiva tippua..” Sanoin hiljaa katsoen rotkoon. Sen pohjalla vesi ei ollutjääynyt, kuten joki Myrskyklaanin ja Jokiklaanin rajojen välissä.

Nyt vasta ymmärsin kunnolla miksi sinne tippuessa ei selvinnyt. Veden. Jos vesi ei virtaisi niin saattaisi selvitä.

Kielsin itseäni ajattelemasta kuolemaa.

Se ei auttanut pelkooni tippaakaan.

Jäkälän hyökätessä en pelännyt itse kuolemaa, vaan sitä mitä tapahtuisi ystävilleni.

Olin ainakin omasta mielestäni menettänyt ihan tarpeesi läheisiä kissoja..

Tiesin siltin hyvin, että niitä tulisi vielä kuolemaan pajon taistelussa.

 

Seuraavaksi matka jatkui nelipuun kautta kohti jokea. Joella meitä vastaan sattui tulemaan Kimalletassu. Jo nähdessäni hänet eilen ensimmäistä kertaa, olin yhdistänyt hänet ulkonäöltään Stormiin. Heissä oli paljon samoja piirteätä.

Oppilas näytti ärtyneeltä astellessa vikkelästi meitä kohti. Hän hyppelehti Pimeävirran luo.

Olen saalistanut ihan KOKO päivän enkä ole löytänyt mitään! Saanko palata leiriin?” Hän kysy toiveikkaana. Pimeävirta huokaisi.

Tai sitten et vain osaa saalistaa.. Saat tulla partioon kanssamme.” Varapäälikkö maukaisi. Kimalletassu nyökkäsi tyytyväisenä.

Partion jatkaessa matkaa, Kimalletassu jättäytyi joukon perälle juttelemaan minulle ja Minttulehdelle.

Tekö olette ne Myrskyklaanilaiset?” Hän kysyi- tai oikeastaan totesi.

Jeps.” Vastasi Minttulehti. Kimalletassu mittaili meitä katseellaan.

No sittenhän tunnettekin varmasti Karpalotassun. Hän on veljeni. Onko hän kunnossa?” Kimalletassu varmisti. Oppilas kuulosti olevan aidosti huolissaan.

Ainakin oli silloin, kuin hänet näin.” Maukaisin. Ja näin Karpalotassun viimeksi?

 

Seuraavaksi tapahtui jotain odottamatonta. Olimme ehtineet lähteä jo poispäin joelta, leiriä kohti. Takaamme alkoi kuulua juoksuaskelia. Vaistomaisina, me käännyimme kaikki katsomaan mistä ääni olisi peräisin.

Suuni loksahti auki kun verinen kissa juoksi meitä kohti puuskuttaen. Minulta kesti tovi tajuta kuka kissa oli.

Nokiturkki!” Parkaisin.

Tähtiklaani sentään mitä on tapahtunut!” Minttulehti huudahti karvat pystyssä.

Nokiturkki antoi hengityksensä tasaantua ennen kuin alkoi puhua.

Jäkälä! HÄN hyökkäsi!” Nokiturkki huudahti silmät selällään.

NYTKÖ?” Kimalletassu kiljaisi, mutta tosin kuin me muut, hän kuulosti innostuneelta.

No eikun huomenna..” Nokiturkki murahti oppilaalle ärtyneesti.

Pimeävirran häntä huitoi ympäriinsä.

Mitä tehdään?” Kysyin nielaisten.

Kimalletassu, hae Jokiklaani!” Pimeävirta käski. Oppilas näytti nyrpeältä, mutta säntäsi vauhtiin.

Seuratkaa minua.” Pimeävirta sanoi nopeasti.

En ota käskyjä vastaan jokiklaanilaiselta! ” Nokiturkki sähähti. Pimeävirta mulkaisi Nokiturkkia.

Meillä ei ole aikaa tuohon. Ja sitäpaitsi Pimeävirta ei edes tiedä missä leirimme on..” Minttulehti ärähti. Pimeävirta rauhoittu, mutta Nokiturkki näytti yhä happamalta.

Se on totta. Näyttäkää tietä!” Pimeävirta sanoi.

 

Ylitettyämme joen, askeleeni muuttuivat epävarmemmiksi. Päässä vippasi silkasta pakokauhusta. Kauniista päivästä oli tulossa verinen painajainen.

En osannut kuvitella Jäkälää kissana. Hän oli vain hirviö unistani.

Joka askeleen kohdalla, mieleni teki kääntyä takaisin ja luikkia pakoon.

Siltin jollain kumman voimalla jatkoin juoksua ystävieni rinnalla. Mielessäni kävi myös se, miltä koko asia heidän silmissäään näyttäisi.

Juoksimme ensin korkeamäntyjen ohi, sitten hetken kuluttua kaukaa alkoi erottu hiekkakuoppa.

Tiesin heti, että leiri ei olisi enään kaukana.

Hyökkäämmekö suoraan, vai odotammeko Saniaistähden merkkiä?” Pimeävirta kysyi vakavana. Vaihdoin hätääntyneinä katseita Nokiturkin kanssa.

Suoraan.. Silloin se tulee yllätyksenä.” Nokiturkki maukaisi.

Saisimme turpaamme jos Jokiklaani saisi kuulla Saniaistähden osattomuudesta koko asiassa.

Leiri oli enäään aivan muutaman ketunmitan päässä. Emme pysähtyneet, hidastimme vain vauhtia järkyttyneinä. Leiriin johti ikäänkuin tie, jota ympäröi kissoja. Pitkähäntä, Sarniturkki, Valkotassu, Pikkukorva ja Kultakukka.

He eivät kuitenkaan tervehtineet meitä iloisina, kuten vain pari päivää sitten.

He makasivat verisinä lumessa tuijottaen jonnekkin kauas, jonne emme voineet nähdä.

Yritin peittää kovasti pelkoni, mutta Nokiturkki huomasi vapinani. Kolli käveli viereeni, ja katsoi minua rohkaisevasti.

Oletko valmis kostamaan heidän puolestaan?” Nokiturkki kuiskasi. Nyökkäsin.

Enemmän kuin valmis.” Sanoin hiljaa.

 

Enempää puhumatta juoksimme sisään leiriaukosta. Leiri oli täynnä tuntemattomia kissoja, jotka piirittivät pienempää joukkoa alistuneita ja kauhistuneita Myrskyklaanilaisia. Suurkiven päällä seisoi Saniaistähti. Hänen vierellään oli varmasti kaksi kertaa suurempi kissa jonka syytä kaikki oli.

Jäkälällä oli aivan sysimusta turkki, ja se mistä hänet tunnisti parhaiten olivat silmät. Tassut olivat veren peitossa, mutta veri ei kuulunut hänelle. Jäkälän kasvoilla oleva virne oli kuin mielisairaalla. Silmät kiiluivat vahingoniloa.

Nielaisin.

Molempien päät kääntyivät meitä kohden.

Lisääkö kapinoitsijoita?” Jäkälä kuulosti omalla tavallaan jopa huvittuneelta. Huomasin hänen käpäliensä vieressä jotakin. Kuolleita kissoja.. Koivupentu sekä Kultakukka..

Jokiklaani on tulossa, meidän on hyökättävä! Jos odotamme vielä, kuolemme kaikki!” Pimeävirta karjaisi Myrskyklaanille.

Jäkälän lauman koko ei ollut puoltakaan siitä mitä olin kuvitellut, mutta he näyttivät vahvoilta ja taistelunhaluisilta.

Myrskyklaani reagoi nopeasti. Ehti kulua vain muutama sekunti, kunnes leiri oli täynnä huitovia käpäliä ja taisteluhuutoja. Syöksyin täyttä päätä ensimmäistä vastustajaa kohti. Kaadoin tummnanharmaan kollin maahan ja läimäisin häntä päin lärviä kynnet esillä.

Taivastuuli SENKIN AIVOTON IDIOOTTI YRITÄTKÖ TAPPAA MINUT?” Kissa kuulosti jotenkin tutulta..

Ai... Oho. Tihkuviiksi..” Irvistin. Tihkuviiksi näytti nyrpeältä, mutta jatkoi taistelua oranssinkirjavan naaraan kanssa. Nyt ei ollut aikaa anteeksipyyntöhin.

Minun silmiini taas osui ensimmäiseksi ruskea raidallinen kissa, joka oli parhaillaan Tuliturkin kimpussa. Entinen mestarini näytti aivan loppuunajetulta. Hän oli selvästi taistellut jo paljon.

Tuliturkki näytti kiitolliselta päästessään eroon vastustajastaan.

Kissa puraisi minua takajalasta lujaa, jonka seurauksena raapaisin tuota karjaisten korvaan.

Näytti aika karmivalta, kun kissan korvasta lähti palanen..

Hemmetin lurjus!” Kolli karjaisi verta valuvana.. Tarrasin kynsilläni kissan niskaan ja raapaisin syvät haavat. Ruskea kissa ei tuntunut kovin taitavalta taistelijalta.

Hän luikki karkuun kuin tuli hännänalla.

Pähkinä, tule takaisin karvakasa!” Saniaistähti huudahti ruskealle kollille. Pähkinäksi kutsuttu kissa kuitenkin oli ehtinyt jo kadota kasvillisuuden sekaan.

Hengästyneenä etsin katseellani Jäkälää. Minne hän oli kadonnut?

Valkoinen lumi oli värjäytynyt punaiseksi verestä.

Soratassu!” Kiljaisi Tammilehti kauempaa.

Ehdin kääntää vähän päätäni nähdäkseni tummanharmaan kollin verisenä maassa- kunnes suuri tiikeriraitainen naaras loikkasi takaapäin kimppuuni. Lösähdin maahan voimakkaiden tassujen alla.

Yritin rimpuilla tuntiessani kynsien raastavan selkääni.

Sain juuri ja juuri käännyttyä selälleni kissan otteen alla, ja potkaisin takajaloillani naaraan vatsaa. Tiikerinkirjava kissa lensi komealla ilmalennolla toista kulkukissaa päin.

Huohotin silmät suurina.

Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt Jäkälän astellessa minua kohti Suurkiven takaa. Kissan oranssit silmät tuijottivat minuun, ja se sai minut jähmettymään paikoilleni. Kolli käveli läheltäni. Hänen musta turkkinsa hipaisi hiukan omaani. Pidätin hengitystä kauhistuneena.

Aluksi luulin hänen tarkoituksensa olevan minun repiminen kappaleiksi. Jäkälän aikeet kuitenkin paljastuivat minulle aivan liian myöhään. Minusta välittämättä hän loikkasi Karpalotassun kimppuun.

Eikä pelkästään Karpalotassun, sillä myöskin Pihkatassun joka taisteli ystävänsä rinnalla jotain valkoista kissaa kohti. Jäkälä painoi oppilaat yhdellä käpäläniskulla maata vasten, kynnet heidän kurkuillansa. Ensin Jäkälä vetäisi yhdellä tassunheilautuksella molempia päin älvättiä.

Myrskyklaani oli huimasti alakynnessä, ja ruumiita lojui ympäri leiriä.

Senkin petturi!” Jäkälä karjui Karpalotassulle. Ihmettelin oppilaan uhmakasta ilmettä.

Tiesikö Karpalotassu Jäkälän olevan hänen isänsä?

Kuinka kehtaat kääntää selkäsi omalle isällesi! Olisit voinut saada kaiken tämän!” Jäkälä kuulosti raivostuneelta.

En halua tätä!” Karpalotassu rääkyi.

Hän on oikeassa! Myrskyklaani ei tule häviämään tätä taistelua!” Pihkatassu sanoi.

Itse en asiasta ollut kovinkaan varma, sillä näin katsoen koko kulkukissalauma oli vallannut leirimme, Myrskyklaanilaisia lojui kuolleena tai haavoittuneina maassa kuin riistaeläimiä, ja Jäkälä ja Saniaistähti olivat molemmat vielä elossa.

Jokiklaani, hyökätkää!” Huomioni kiinittyi Usvatähden karjaisuun leiriaukolta.

Jäkälän lauma näyttiyllättyneeltä, kun leiriin alkoi vyörytä klaanillinen uusia vastustajia.

Olin jo ehtinyt unohtaa taistelun ympärilläni, keskittyessäni seuraamaan Jäkälän hyökkäystä, kunnes hampaat pureutuivat niskaani.

Sähähdin kivun kouristellessa koko ruumistani. Riuhdoin ympäriinsä saadakseni kissan otteen irtoamaan.

Sivusilmällä endin nähdä Jäkälän kadonneen Pihkatassun ja Karpalotassun luota.

Päästä irti senkin hiirenaivo!” Sähisin ja ponnistin maasta vauhtia ja kaatauduin tahallisesti selälleni. Kissan ote irtosi tuon lyyhistyessä painoni alle.

Käännyin vikkelästi painaen kynteni mustavalkoisen kissan kurkulle.

SINÄKÖ? Onko koko Myrskyklaani seonnut!?” Sähisin yllättyneenä tunnistaessani Sadekukan.

Varapäälikkö ei vastannut, vaan keskittyi rimpuilemaan irti otteestani. Sadekukka oli minua varmaan kymmenenkertaa kokeneempi taistelija, joten mahdollisuuteni olivat aika heikot.

Olisit harkinnut kaksi kertaa paluuta!”

Sadekukka hymyili mielipuolisesti. Naaras loikkasi kimppuuni suoraan edestäpäin. Hän paiskasi minut päin suurkiveä ja iski minua kynsillään vatsaan. Ulvaisin ja valuin kiven reunaa pisin alas. Sadekukka toisti saman iskun uudelleen ja uudelleen ja ilmat kauhkoistani tyhjenivät alta aikayksikön. Menetin täysin ajantajuntani siinä. Joskus hän kynsi minua kaulasta aina kasvoihin ja kylkiin aivan järkensä menettäneenä.

Veri tipahteli lumelle.

Valmistauduin jo seuraavaan hyökkäykseen silmät puoliummessa. Makasin oudossa asennossa lumessa ja tunsin itseni uupuneeksi.

Tokkuraisena raotin silmiäni nähdäkseni paremmin mitä oli tekeillä. Sadekukan ilkeä virne oli haihtunut, ja muuttunut järkytykseksi.

Taisteluäänet olivat hiljentyneet huomattavasti. Minulla kesti pitkä tovi tajuta mistä oli kysymys. Vain ketunmitan päässä minusta, Tuliturkki ja Vatukkakynsi seisoivat Saniaistähden ruumis hampaistaan tipahtaen. Sadekukan kurkusta kohosi joku kiljaisun ja rääkäisyn väliltä. Naaras vilkaisi murhanhimoisesti kaksikkoa ja upotti kyntensä maahan.

Saniaistähti on kuollut!” Tuliturkki huudahti. Myrskyklaanilaisten joukosta kohosi voitonriemuisia huutoja. Jäkälän joukot olivat myös lopettaneet taistelun ainakin toistaiseksi. Kaikki olivat kiinnittäneet huomionsa Saniaistähden ruumiiseen.

MITÄ! Tapoitteko oman päälikkönne?!” Tuiskutuuli kiljaisi järkyttyneenä. Hiiriturkki hypähti Jokiklaanilaisen eteen hurjastuneena.

Hän oli murhaaja!” Hiiriturkki sähähti.

Totta! Saniaistähti Tappoi Tomuturkin ja Saarniturkin!” Lehväpilvi huudahti kissajoukon keskeltä surullisen näköisenä. Hän oli menettänyt sekä kumppaninsa, että veljensä.

Ja oli liitossa Jäkälän kanssa!” Tihkuviiksi puuttui puheeseen. Jokiklaanilaisten ilmeet oliavat yhä vain hämmentyneempiä.

Onko Myrskyklaani valehdellut meille koko tämän ajan?” Pimeävirta karjaisi hurjistuneena. Kissat alkoivat sähistä toisilleen.

En suostu taistelemaan heidän puolellaan! Heidän päälikkönsäkään ei ollut uskollinen!” Joku Jokiklaanilainen maukui epäluuloisesti.

Usvatähti! Mitä teemme?” Kimalletassu huusi. Hän katsoi Karpalotassua epäuskoisena. Vastausta ei kuulunut.

Missä Usvatähti oikein on?” Joku kysyi. Koko leiri oli hiljaa. Kaikki tuntuivat etsivän Usvatähteä kissojen joukosta. Paitsi Jäkälän lauma. He etsivät Jäkälää, joka oli myös kadonnut.

Taistelu oli kokonaan keskeytynyt.

Laskin pääni tassujen varaan. Olo oli kuin raiskatulla banaanilla.

Teki mieli nukkua. Jos vain hetkeksi laittaisin silmät kiinni niin-

Havahduin toiseen kirkaisuun.

Kirosin mielessäni ja nostin taas pääni ylös nähdäkseni mitä NYT oli tapahtunut.

Ääni kuulu Jokiklaanin Joutsensulalle, kissalle jonka olin voittanut taistelussa hakiessani apua Jokiklaanilta.

Valkoinen naaras tuijotti kahta kissaa jotka makasivat aivan veren peitossa lumessa.

Ruumiita..

Veren keskeltä en tunnistanut kumpaakaan heistä. Vasta kun muut alkoivat kerääntyä ruumiiden ympärille, minulle selvisi nimet.

ÄITI!” Joku kolli parkaisi. Tunnistin hänet Vesikynneksi. Hän oli ihan kiva. Hän oli Apilaloimun veli- mutta se merkitsi sitä, että myös Apilaloimun emo oli kuollut..

Ei! Kermakäpälä! Sinun on avattava silmäsi!” Tuiskuturkki rääkyi. Naaras oli hänen siskonsa, eli toinen serkkuni.

Seurasin silmät puoliummessa tapahtumia.

Vatukkakynsi ja Pimeävirta sen sijaan menivät hitaasti ja varovasti kääntämään toisen verisen kissan, joka makasi selkäpäin meihin. Järkyttyneet henkäisyt kertoivat paljon. Kuolleema makasi Usvatähti.

 

Miten hän voi olla kuollut?” Jokiklaanin kissa huudahti korvat luimussa.

Eikö pääliköillä olekaan yhdeksää elämää?” Sirpaletassu kysy varvasti.

Se on totta.. Emme voi tietää montako elämää hänellä jäljellä oli.” Maukaisi Tuliturkki.

Jokiklaanin kissat näyttivät järkyttyneiltä, surullisilta ja vihaisilta.

Kostetaan Usvatähden puolesta!” Pimeävirta huudahti. Ennen kuin varapäälikkö oli ehtinyt lopettaa lausettaan, Jokiklaanilaiset syöksyivät raivokkaasti kulkukissojen kimppuun.

Myös Myrskyklaani oli hetkessä mukana. Minäkin olisin jatkanut taistelua, mutta ylös nouseminenkin tuntui juuri nyt harvinaisen raskaalta. Niinpä päätin vain yksinkertaisesti sulkea silmäni ja annoin itseni nukahtaa keskelle veristä taistelua.

 

Silmäni rävähtivät auki. En ole varma kauanko nukuin, mutta sen tiesin että vain muutaman sentin etäisyydellä naamastani olivat kaksi silmäparia. Toinen kissoista oli Tihkuviiksi.

Oletko kunnossa..?” Minttulehti kysyi hänen viereltään. Katsoin ystävääni ja näytin varmasti siltä etten ole ennen kissaa nähnyt.

Mmmm... Olen kai.. Paitsi joka paikkaa särkee. Muuten ainakin luulisin olevani kunnossa.” Sopersin tokkuraisesti. Varovaisesti nousin jaloilleni. Huojuin hetken aikaa siinä, ennen kun olin taas tasapainossa.

Näytin varmasti hirveältä. Toivottavasti en sentään niin hirveältä kuin minusta tuntui, sillä silloin olisin ajanut Jäkälän koko jengin pois pelkän naamani voimalla.

Leiri oli aivan täynnä uupuneita, verisiä ja taistelevia kissoja.

Jäkälän joukoista näytti olevan vain alle puolet siitä, mitä ennen taistelua kissoja oli.

Klaanikissat olivat siis voitolla. Samassa takaani, Suurkiven päältä yritty hypätä kissa kimppuuni, mutta Minttulehti ja Tihkuviiksi olivat nopeampia.

Ystäväni loikkasivat yhteisvoimin tummanoranssia kissaa vastaan. Muuten hyökkäys onnistui, paitsi Minttulehti levasi nätisti lumihankeen kompastuessaan omiin jalkoihinsa.

Menin pikaisesti auttamaan hänet ylös. Katsoimme molemmat Tihkuviiksen taistelua.

Hän taistelee aika hyvin..” Totesin. Minttulehti katsoi kollia ihailevasti.

Mmm...” Hän kehräsi.

Tihkuviiksi vetäisi kulkukissaa lärviin. Kissa lähti ulisten pois leiristä. No olipa hän vaikea vaststaja..

Tihkuviiksi tassutteli takaisin meidän luoksemme.

Parantajanpesän edustalla kaksi kissaa huusi toisilleen täyttä kurkkua. Toinen oli Tuliturkki, ja toinen Pimeävirta. Molempien karvat sojottivat pystyssä. He olivat paljastaneet kyntensä ja molemmat olivat valmiina repimään toisensa kappaleiksi.

Mistä tuolla on kysymys?” Mumisin.

Lähdimme vaistomaisina lähemmäs. Taistelu oli kokonaan hiljentynyt ympäriltämme. Kissat riemuitsivat voittoaan riemukkain huudoin.

Jokiklaani ja Myrskyklaani sen sijaan katsoivat toisiaan paheksuen.

Ilman teidän juontanne Usvatähti olisi elossa!” Pimeävirta sähisi Tuliturkille.

Tuliturkki paljasti hampaansa.

Meillä ei ole mitään tekemistä päälikkönne taistelukykyjen kanssa! Itsepähän taisteluun lähditte!” Tulitähti murahti.

Riita seis!” Vatukkakynsi loikkasi kohti Pimeävirtaa, ja tönäisi varapäälikön kauemmas. Pimeävirta katsoi epäuskoisena Vatukkakynttä ja päästi kurkustaan uhkaavaa murinaa.

Tämä ei jää tähän Myrskyklaanilainen.” Pimeävirta sähähti kltaiset silmät kiiluen. Musta kolli viittoi Jokiklaanilaisia seuraamaan. Kissat etsivät ruumiiden joukosta omia klaanitovereitaan, ja lähtivät raahaamaan niitä pois leiristä.

Kauaa ei kestänyt, kun koko Jokiklaani oli kadonnut.

Leiriin tuli hiljaista. Kissat olivat kyyristyneet läheistensä ylle jättämään hyvästit.

Olin shokissa. Miksi kaikki tämä piti tapahtua meille?

Entä tapahtuisiko se vielä uudestaan? Jäkälän olinpaikasta kukaan ei tiennyt.

Astelin hitaasti katsellen ruumiita. Osa oli kulkukissoja, mutta myös ystäviäni makasi verisinä maassa. Huomasin Soratassun ruumiin kissojen joukosta.

Kyyristyin velipuoleni viereen. Minua harmitti etten ollut tutustunut häneen paremmin.

Tähtiklaanissa tavataan.” Kuiskasin hänen korvaansa.

Nostin päätäni ja jatkoin kävelyä. Vastaan tuli lisää ruumiita. Verta tuntui olevan jokapuolella. Tammilehti hyppelehti luokseni surullisena.

Tämä on hirveää..” Sanoin. Veljeni nyökkäsi huokaisten.

Kuin painajaisesta.” Hän maukaisi.

Korviini kantautui juoksuaskelia. Leiriaukosta juoksi kolme kissaa. Pihkatassu, Karpalotassu sekä joku toinen. Hän oli varmaankin uusi oppilas.

Hän vei Aamutassun!” Karpalotassu kiljaisi. Hän näytti epätoivoiselta.

Juoksin heidän luokseen. Kaikki olivat hengästyneitä. Minttulehti näytti säikähtneeltä ja meni lähemmäs.

Kuka? Kuka hänet vei?” Hän kysyi silmät suurina.

Jäkälä!” Pihkatassu maukaisi kovaäänisesti.

MITÄ! MINNE?” Vatukkakynsi ihmetteli. Minttulehden huomatessa hänet, hän asteli pari askelta kauemmas. Vilkaisin ruskeaa kollia terävästi ja paljastin hampaani. Hänen katseensa kertoi, että hän tiesi tasantarkkaan mitä tarkoitin.

En tiedä! Yritimme jahdata häntä kaksijalkalan poikki.” Pihkatassu jatkoi.

Mutta kadotimme hänet..” Tummanharmaa naaras sanoi.

Hitot. Kyllä me hänet vielä löydämme. On lähdettävä heti.” Tihkuviiksi maukui.

Mitä tulen mukaan.” Vatukkakynsi sanoi. Samoin Karpalotassu, Pihkatassu, Okakynsi, sekä Minttulehti. Minä en ollut vielä sanonut mitään. Tammilehteä sen sijaan tarvittaisiin täällä.

Jonkun on jäätävä johtamaan leiriä.” Mintulehti huomautti. Hän tarkoitti Vatukkakynttä, sillä hän ei oletettavasti halunnut kollia mukaan.

Minä voin tehdä sen.” Tuliturkki sanoi. Minttulehden naama vääntyi.

Sittenhän asia on sillä selvä. Mennään.” Tihkuviiksi sanoi. Muut nyökkäilivät. He lähtivät puolijuoksua leiriaukkoa kohti.

Minttulehti pysähtyi huomatessani minun jääneen yhä seisomaan paikoilleni.

Etkö tule mukaan?” Hän ihmetteli. Pudistin päätäni.

En taida.. En totta tosiaan haluaisi jättää sinua hetkeksikään Vatukkakynnen seuraan, mutta jään tänne Tammilehden ja Nokiturkin seuraksi.” Sanoin.

Minttulehti nyökkäsi ymmärtäväisenä. Muut olivat pysähtyneet odottamaan Minttulehteä leiriaukolle.

Hetkinen..” Mumisin.

Mitä nyt?” Ystäväni kysyi. Suuni loksahti auki ja karvani nousivat pystyyn.

NOKITURKKI...!” Huudahdin hysteerisenä. ”MISSÄ HÄN ON?” Sekosin.

Minttulehtikin näytti hoksaavan mitä ajoin takaa.

N.. Näin hänet viimeksi ennen kuin aloitimme taistelun..” Minttulehti sanoi hiljaa.

Eikai hän ole..” En tahtonut sanoa sitä loppuun. Paniikissa hyppelehdin ympäri leiriä etsien tuttuja kasvoja. Kuolleiden kissojen seasta en häntä löytänyt- onneksi.

Törmäsin Ratamohäntään joka tuli oppilaidenpesästä odottamattani suoraan eteeni. Kiepahdin kuperkeikan lumeen.

Hypähdin kuin sähköiskun saaneena pystyyn.

Oletko nähnyt Nokiturkkia???” Kysyin silmät lautasen kokoisina.

En.. Luulin hänen olevan teidän kanssanne.” Ratamohäntä sanoi. Teidän- sillä hän tarkoitti minua, Tihkuviistä ja Minttulehteä.

Minä myös.” Jupisin. Jättäen kummastunen Ratamohännän siihen, säntäsin Minttulehden luo takaisin.

Lähden etsimään häntä!” Sanoin hammasta purren.

Tulen mukaasi. Ei kannata lähteä metsään yksin.” Minttulehti maukui.

ET! Aamutassu on siskosi! Pärjään kyllä yksinkin.” Huudahdin. Minttulehti epäröi hetken, mutta lopulta kohautti lapojaan.

Hyvä on. Nähdään myöhemmin. Pärjäile..” Hän sanoi. Häntäni heilui hermostuneena.

Sinä myös.” Vastasin. Jäin katsomaan hänen lähtöänsä. Minttulehti juoksi muiden perässä leiriaukosta ulos, ja katosi metsään.

 

HMM... Mietin kuumeisesti mistä lähtisin etsimään. Leirissä hän ei näyttänyt olevan, joten miksi tuhlaisi aikaa täällä. Ties vaikka Nokiturkki makaisi kuolemaisillaan keskellä metsää.

Vaikka Minttulehti oli käskenyt pysymään poissa metsästä yksin, en tahtonut ketään hidastamaan etsintöjä. Sitäpaitsi kissoilla tuntui olevan jo nyt ihan tarpeeksi kiireitä ja murheita. Tuliturkki järjesteli hautausmenoja.

Katsoin, ettei kukaan ollut lähettyvillä. Sitten puikkelehdin vikkelästi leiriaukosta ulos.

Päätin lähteä vastakkaiseen suuntaan, mihin toiset olivat lähteneet Aamutassua etsimään. Toivottavasti hän olisi kunnossa.

 

Kävelin pitkän aikaa metsässä. Vastaani tuli kaksi kuollutta noin nuoren oppilaan ikäistä kulkukissaa. Heidän kehonsa olivat arpia täynnä, ja silmät tuijottivat tyhjää.

Mietin millainen hirviö Jäkälä oli. Hän värväsi puolivuotiaita kissoja taisteluun. Vaikka olinkin uupunut, päätn haudata heidät.

Kaivoin ensin kuopan, ja varovasti raahasin heidät ja peitin sitten lumen ja hiekan sekaan.

Olin varmasti tulossa hulluksi. Hautasin vihollisia, joiden vuoksi menetin monta ystävää.

Ajatukseni keskeytyivät kaukaiseen ääneen. Kyyristyin matalaksi. Hiippailin lähemmäs uteliaana. Ketunmitan päässä minusta, näin mustavalkoisen kollin.

Ensisilmäyksellä huomasin hänen olevan Jäkälän joukkoja. Hänen turkissaan oli verta siellä täällä. Minusta tuntui, että olin nähnyt aivan yliannostuksen verta tänään.

Mutta mitä vieras kulkukissa vielä täällä teki?

Kissan keltaiset silmät tuijottivat riistaeläintä hievahtamatta. Hän vaani lintua hiljaa takaapäin.

Kävelin lähemmäs ja satuin astumaan oksan päälle. Se räksähti, ja säikäytti linnun. Lintu avasi vikkelästi siipensä ja ehti lentää vain metrin ylöspäin, kunnes vieras kissa loikkasi kevyesti ilmaan, ja puraisi sitä niskaan. Kolli laskeutui sulavasti, kuin olisi metsästänyt pikkupennusta asti.

Pidätin jännittyneenä henkeä. Odotin hänen huomaavan minut, mutta turhaan.

Huokaisin helpottuneena.

Mustavalkoinen hyyppänen lähti lintu suussaan tarpomaan lumessa. En tahtonut aloittaa taistelua- ainakaan vielä. Katsoisin minne hän menisi. Jos vaikka Jäkälä olisi vielä täällä!

 

Kyyristelin vetisessä lumihangessa. Ilma oli pikkuhiljaa alkanut lämmetä. Olin varjostanut kulkukissaa pitkältä tuntuvan matkan, joka oikeasti kulki pelkästään käärmekiviltä suurelle vuorivaahteralle. Kolli pysähtyi jonkun lehdettömän tiheän puskikon eteen, ja maukaisi jotain mistä en saanut selvää.

Pian esiin raahautui Lehväpilven vaaleanoranssi rähjäiseen kuntoon hakattu pentu. Se näytti avuttomalta ja säikähtäneeltä. Karvani nousivat pystyyn raivosta.

Loikkasin esiin ja ryntäsin harkitsemattani kollin kimppuun.

Kiusaisit omanikäisiäsi!” Rääkäisin raapiessani yllättyneen kissan kylkiä hurjana.

Mitä helv-”

Tuttu ääni sanoi takaani, ja käpälät tarrasivat turkkiini takaapäin, ja kiskoivat minut lumihankeen.

Kulkukissa rimpuili otteestani vikkelästi ja loikkasi parin metrin päähän.

Tunnetko tuon hullun?!” Mustavalkoinen kolli huudahti. Pudistin lumet naamaltani ja aloin yskiä. Tajusin heti ketä vaaleanharmaa soturi edessäni oli.

NOKITURKKIIIIIIIIH!!!!!!” Silmäni suurenivat niin isoiksi, että ihmettelin kun ne eivät tippuneet vielä päästäni. Syöksähdin puskemaan häntä.

Kasvoilleni kohosi typerännäköinen iloinen-yllättynyt-pelästynyt-seonnut-virnistys. Olin hypätä metrin ilmaan helpotuksesta.

Jep. Hän on yksi klaanistani.” Nokiturkki selitti kulkukissalle kiinittämättä aluksi erityisesti huomiota sekoamiseeni.

Pällitin Nokiturkkia niinkuin kuolleista herännyttä zombie-kissaa.

Taivastuuli tässä on Timppa. Hän on auttanut meitä.” Nokiturkki maukaisi. Pörhistin turkkiani.

Timppa? On siinäkin nimi... Mutta eikö hän ole Jäkälän joukkoja..?” Maukaisin vilkuillen epäilevästi mustavalkoista kollia. Nokiturkki nyökkäsi.

On- tai OLI. Kaikki Jäkälän laumasta eivät ole pahoja. Osa on vain värvätty kotikis tai erakko. He eivät ole uskaltaneet uhata Jäkälän käskyjä, sillä kapinalliset on tapeettu.” Nokiturkki selitti.

MUTTA! Miksi sinä olet suojassa jossain risupusikossa kulkukissan kanssa kun leirissä käydään sotaa!” Huudahdin karvat yhä pystyssä. Mulkaisin Timppaa.

Ja minkä takia luotat häneen?

Minun oli tarkoitus viedä pennut turvaan, mutta kaikki ei mennyt aivan suunitelmien mukaan.. Yksi kulkukissoista hyökkäsi kimppuumme. Olin taistellut leirissä jo jonkun aikaa, ja olin muutenkin väsynyt. Alunperin mukana oli kolme pentua, mutta valtava harmaa kissa tappoi Jääpennun, ja Vaahterapentu juoksi pakoon. Silloin Timppa tuli, ja auttoi minua taistelussa. Lopulta saimme kissan voitettua. Hän paljastui Nimettömäksi.. Timppa pelasti henkeni.” Nokiturkki kertoi katsahtaen kiitollisena Timppaa. Siristin silmiäni.

Missä Vaahterapentu on? Löytyikö hän?” Jatkoin kyselyä. Lehväpilvelle tämä oli kova isku. Hän oli menettänyt Tomuturkin, sekä pentujansa.

Nokiturkki viittoi Hiekkapentuun, joka söi uupuneena Timpan nappaamaa lintua.

Hän tuijotti meitä.

Nokiturkki kumartui lähemmäs.

Löysimme hänet myöhemmin. Mutta kuolleena..” Hän kuiskasi.

Voi ei... Myös Koivupentu on kuollut.” Tokaisin. Nokiturkki huokaisi.

Mitä te siellä kuiskitte?” Timppa uteli. Astuin pari askelta kauemmas Nokiturkista.

En vastannut. En luottanut hänen karvanvertaa.

Olihan Karpalotassukin ollut hiljaa kaikesta tästä aina taisteluun asti, ja hän tiesi varmasti jotain. Samoin Saniaistähti ja Sadekukka olivat ihan kajahtaneita...

Joko voimme palata leiriin ja päästä eroon hänestä?” Kysyin toiveikkaasti Nokiturkilta. Hän virnisti omahyväsenä.

Emme. Hän tulee mukaamme.” Nokiturkki maukaisi.

MITÄ! E-EEEI KÄY!” Huusin hysteerisenä. ”HÄN ON V-I-H-O-L-L-I-N-E-N!”

Enkä! Itse olet hiirenaivonen kaalipää!” Timppa puolustautui.

Vannon hänen olevan täysin uskollinen Myrskyklaanille. Jokatapauksessa tarvitsemme lisää sotureita.. Ja eihän hän omasta tahdostaan kuulunut siihen laumaan.” Olin varma, että Nokiturkki ehti huomata hetkellisen loukkaantumisen naamastani. Puolustiko hän ennemmin tuota hyypiötä, kuin minua? Yritin rauhoittua, sillä tunsin että pääni räjähtää pian liian monesta asiasta.

Lopulta huokaisin syvään.

No hyvä on. Hän saa tulla, kunhan seuraava päälikkö hyväksyy hänet.” Sanoin. Oikeastaan en ollut varma olisinko suhtautunut noinkaan hyvin, ellen olisi miettinyt asiaa tarkemmin. Jos tilanne olisi ollut sama jonkun muun kohdalla, en olisi valittanut. Vaikkapa Stormin?

Tai en ollut varma. Siis luotinko tosiaan enemmän Jäkälän poikaan, kuin hänen väkisin värvättyyn soturiin?

Joko taistelu on ohi leirissä?” Nokiturkki varmisti. Nyökkäsin.

Jep.. Nyt siellä on vain kuolleita kissoja ja surevia Myrskyklaanilaisia.”

Tassuttelin Hiekkapennun vierelle. Naaras nukkui kippurassa linnun vieressä. Nostin pennun varovasti hampaisiini, ja sitten lähdimme kohti leiriä.

 

Kului viikko, toinen ja kolmaskin. Sillä välin ehti tapahtua vaikka ja mitä.

Aluksi kun olimme Timpan, Nokiturkin ja Hiekkapennun kanssa palanneet leiriin, Minttulehti ja muut Aamutassua pelastamassa mukana olleet olivat löytäneet oppilaan. Hän oli tosin vähän huonossa kunnossa. Kaikkein parasta oli se, että Jäkälä oli kuollut! Paha oli viimein kukistettu.

Sitten seuraavanayönä Tammilehti sai ennustuksen Tähtiklaanilta. Sen mukaan Vatukkakynnestä tulisi seuraava päälikkö.... Se ei ilahduttanut Minttulehteä järinkään paljon.

Toiseksi, Vatukkakynsi- tai itseasiassa Vatukkatähti nimitti Tihkuviiksestä varapäälikön. Tihkuviiksi oli yllättynyt uudesta asemastaan. Nokiturkki taas oli kateudesta vihreä, ja olisi halunnut motata veljeään.

Jo heti aluksi tajusin että kyse oli Vatukkatähden juonesta. Tihkuviiksi ei välttämättä uskoisi jos Minttuleti yrittäisi kertoa, tai jotakin sinnepäin..

Kolmanneksi, Timppa hyväksyttiin klaaniin. Hän sai soturinimekseen Kuunkajo. Sadekukka taas karkoitettiin klaanista ikuisesti, ja hänet oli lupa tappaa klaanikissojen reviirillä.

Neljänneksi, Jokiklaani vihaa meitä. He menettivät päälikkönsä, mutta selvisi hänellä olleen vain yksi elämä. Apilatähti oli keksinyt syyn. Vanha päälikkö ei ollut kuollut. Niinpä hän oli hypännyt jyrkänteeltä. Tehnyt itsemurhan pelkästään antaakseen Pimeätähdelle yhdeksän elämää. Se vaati aika paljon rohkeutta...

Sitten viimeisenä..

Minttulehdelle tapahtui jotain hirveää. Hän sai tietää odottavansa pentuja.. Jotka eivät ole Tihkuviiksen. Siksi Minttulehden oli pakko valehdella Tihkuviikselle hänen rakastavansa enemmän päälikköä. Nyt he kaksi eivät ole puheväleissä. Samoin Tihkuviiksi katsoo Vatukkatähtähteä inhoten. Kaikki oli kaaosta...

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com