Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Löysin itseni aamukasteen aikaan ukkospolun viereiseltä nurmelta. Olin yltä päältä kuolassa ja maassa lojui minun karvatuppojani. Joka paikkaa särki ja en halunnut muistella eilistä. En halunnut mutta aivoni pakkosyöttivät itselleni kuvia siitä. Muistan ehdot jolla pääsin vihdoin vapaaksi. Ja kun olin taas vapaa en jaksanut nousta nurmelta ylös vaan nukahdin siihen. Nyt ajatukset harhailivat sekaisina, pelottavina ja ällöinä.

Kampesin itseni pystyyn ja lähdin ontumaan leiriä kohti. Joka askeleella sattui. Etenkin takajalkoihin.

Minttulehti, anteeksi, mutta minä rakastan sinua… kuului tutun kollin ääni päässäni ja joudun pysähtymään.

Tunsi n kylmät ja kosteat kyyneleet poskikarvoillani ja lysähdin maahan istumaan. Se oli kokonaan virhe lähteä Varjoklaaniin. Hirveä virhe.

Sain itseni taas pystyyn ja jatkoin matkaa. Hän sanoi ettei kertoisi kellekkään ellen minäkään. Ja kyllä jos kertoisin hän hieman vääristelisi asiaa ja minä saisin syyt niskoilleni… Häntä uskottaisiin ensin. Eli minun ei ollut tarvis kertoa kellekkään ja voisin unohtaa koko asian. 

Jouduin taas selvittelemään ajatuksia ja päätin miettiä miten selittäisin kaikille katoamiseni. Ja kuntoni? Jos minä lähdin tavallisesti saalistamaan ja kettu hyökkäsi kimppuuni. Mielessäni välähti kuva ruskeasta kissasta ja jouduin vetämään syvään henkeä. Kirpeä pakkas ilma sai minut yskimään.

Vihdoin näin leirin jyrkänteen alla ja olin jo henkisesti siirtynyt nukkumaan omalle paikalleni sotureidenpesässä. Käpsyttelin oikeaa takajalkaa varoen leiriin ja sain ihmetteleviä ja huolestuneita katseita puoleeni. Nyökkäilin ja sanoin harvasanaisesti kettu ja metsästysretki jne. En jaksanut alkaa rölpöttelemään satuja. Halusin vain nukkumaan kunnolla.

Lysähdin sammaleelle ja automaattisesti kiersin vielä pesän katseellani: Nokiturkki oli kerällä vieressäni, Tihkuviiksi kauempana, Taivastuulta ei näkynyt ja katseeni harhaili vielä yhden kollin sammalvuoteelle. Ei Vatukkakynttä ei näkynyt.

Painoin raskaat luomeni kiinni ja upotin kuononi Nokiturkin selkäkarvoihin. Painajaiset eilisestä pyörivät mielessäni. Ja pitkästä aikaa myös oranssi silmäinen tumma kissa.

 

Joku puski minua hätäisesti kylkeen. Liian hätäisesti. Ihan kuin hädässä… Räväytin silmäni auki ja loikkasin seisomaan. Taivastuuli seisoi edessäni hyvin surkean ja nuhruisin näköisenä. Hän vain toisteli sanoja karkoitus, Saniaistähti, pois ja sitä rataa.

- KERRO SELKEÄSTI! naukaisin kovaa, mutta hän ei ehtinyt aloittaa kun Saniaistähti työntyi todella vihaisena sotureisenpesään.

- MENKÄÄ! Ette kuulu enää tähän klaaniin! Erotan teidät! MENKÄÄ! hän huusi ja suuni loksahti auki. Taivastuuli tökki minua liikkeelle ja kävelin horjuen kohti sotureidenpesän suuta.

Tämän täytyy olla unta, päässäni soi, unta!

Kuljin kuitenkin itkuisen taivastuulen kanssa aina jokiklaanin rajalle asti ja tajusin. Ei, ei se ole unta.Olimme nyt virallisesti… Mitä? Klaanittomia? Kenties?

- Sain Jokiklaanin uskomaan että tarvitsemme apua, Saniaistähti käy jäkälän luona ja sain minut kiinni siitä että kävin Jokiklaanissa. Hänelle valkeni pian , että olemme jäljillä hänen suunnitelmista ja hän erotti meidät, Taivastuuli mutisi jutun masentuneena.

Nielaisin mutta suuri möhkäle kurkussani ei hävinnyt. Mitä nyt tapahtuu? Mihin me menemme… Entä taistelu? TIHKUVIIKSI? Aamutassu?! 

Taivastuuli lähti kiipparoimaan jäätä pitkin toiselle puolelle jokea, Jokiklaanin reviirille. Seurasin vain mukana, enkä kysellyt.

- Voimme päästä Jokiklaaniin taisteluun asti, Taivastuuli maukaisi ja minä sorruin.

Minä aloin itkemään ja ulvomaan heti kun pääsin rantaan. Lösähdin valkoiseen lumeen ja parruin vaan. Taivastuuli hätääntyi ja tuli viereeni.

- Mikä on Minttulehti? MIKÄ SINUN ON? Hän kysyin hätääntyneenä.

- Varjoklaani ei auta, olemme häädettyjä klaanista, Jäkälä hyökkää ja Vatukkakynsi… naukaisin hiljaa ja kerroin. Kerroin kaiken tapahtuneen ja Taivastuuli järkyttyi ja lohdutti.

Hän auttoi minut ylös ja kuljimme yhdessä kohti Jokiklaanin leiriä. Minun oli parempi olo ja jaksoin kehitellä hieman toiminta suunnitelmaa.

 

Aurinko oli jo painunut pesäänsä ja vaelsimme pimeässä ja kylmässä. Hopeahäntä loisti kirkkaana päällämme ja oloni oli suhteellisen turvallinen. Lumi narskui tassuemme alla ja välillä olimme kaulaamme myötä siinä.

Mutta vihdoin odotus palkittiin ja näimme Jokiklaanin leirin. Kävelimme hiljaa rintarinnan eteenpäin ja kissat katselivat meitä kummastuneina, varautuneina ja vihaisina. Suuntasimme kohti parantajan pesää, mutta Usvatähti tuli pysäyttämään meidät.

- Mitä TE täällä teette? kysyi Usvatähti epäuskoisena.

- Saniaistähti pyysi, että jos voimme tulla tänne siksi aikaa, että taistelu alkaa. Voisimme viedä tiedät sitten leiriimme, naukaisi Taivastuuli hiljaa.

- On hänelläkin ideat! Noh olkoon menneeksi… Ei teille kannata väittää vastaan, Usvatähti maukaisi ja vilkaisin ihmeissäni Taivastuuleen joka vain kohautti olkiaan.

Kävelimme Parantajanpesälle pyytämään jos saisimme majoittua sinne siksi aikaa. Apilaloimulle tämä kävi onneksi hyvin ja kävin pian vieretysten ystäväni kanssa makuulle.

 

Aamulla heräsimme siis Jokiklaanin parantajanpesästä. Tunsin kun vesipisara tipahti kuonolleni ja aukaisin silmäni hämmästyneenä. En aluksi tajunnut missä olin mutta pian muistin. Löysin ihmekyllä Taivastuulen nukkumasta vieressäni ja tökin kuonollani hänet hereille.

- Herää unikeko, naurahdin ja Taivastuuli oli myöskin iloinen minun iloisuudestani.

- Huomenta tytöt! naukui Apilaloimu ystävällisesti ja tuli luoksemme lehtinyyttejä suussaan.

- Huomenta! Naukaisimme yhteen ääneen Taivastuulen kanssa.

- Keskustelin Usvatähden kanssa ja olemme sitä mieltä, että jos kerran olette täällä saatte tehdä osanne klaanin hyväksi, Apilaloimu maukaisi ja nyökkäilimme innokkaasti, - Tänään Minttulehti saa jäädä kanssani lajittelemaan yrttejä ja valmistamaan voidetta. Taivastuuli saa mennä auttamaan oppilaiden kouluttamisessa ja saat myös saalistaa vähän.

- Selvä pyy! naukaisi Taivastuuli kuin olisi Jokiklaanissa kuin kotonaan ja lähti iloisesti loikkien aukiolle.

- Tules tänne Minttulehti! Apilaloimu kutsui ja kävelimme syvemmälle hänen pesäänsä.

Edessämme oli paljon erilaisia yrttejä, sammalta, seittiä ja muita juttuja joita en tunnistanut. Apilaloimu neuvoi mitä täytyi tehdä ja lähti sitten itse hoitamaan klaaninvanhimpia heidän pesäänsä. Minä koitin tehdä huolella annetut tehtävät: Lajittele tästä kasasta yrtit eripinoihin tarkasti ja sitten sekoitat tuota ja tuota tähän ja murskaat kunnolla. Sitten otat sammaltukun ja painelet murskaa siihen.

Homma hoitui aikas nopeasti ja tykkäsin tällaisesta hommasta. Siistin hieman Apilaloimun pesää ihan huvikseni ja menin sitten klaaninvanhimpien pesään auttamaan.

Löysin myös kenetkään muunkaan kuin Taivastuulen sieltä. Hän kuunteli ilmeisesti jonkun oppilaan kanssa tarinoita. Istahdin heidän seuraansa ja sain kuulla hurjasta jokiklaanin esi-isästä.

 

Naureskelin kun vihdoin pääsimme pois sieltä. Taivastuuli oli kuunnellut kuin pieni pentu tarinaa. Oppilas paljastui Kimalletassu-nimiseksi kisuksi joka oli hyvin mukava.

Taivastuuli suutahti kun matkin hänen ilmeitään siitä kun  hän kuunteli tarinaa mutta pian repisi itsekin nauramaan.

Sitten söimme ja käperryimme jo toista kertaa nukkumaan Parantajanpesän suojaan.

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com