Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tarina 13:

 

#Oi miten kaipasinkaan oppilasaikojani.. Kaikki oli ollut hyvin, ja ei ollut mitään murheita. Silloin minulla oli kaksi rakastunutta ystävää, joista nyt toinen oli kuollut.

Ainoat murheet silloin olivat se, että joutui heräämään aikaisin, mikä nyt ajatellen oli aika hölmöä. Nyt elämä oli tavallaan jo pilalla.

Ei vain ollut mitään!

Oppilaana koki koko elämän seikkailuna, mutta soturina sitten sellaiset jutut hävisivät mielestä. Minä taas voisin vain mennä.. Elää vapaana, murehtimatta mitään muuta, kuin sen että saisi vatsansa täyteen. Ei tarvitsisi hankkia ruokaa toisille, taikka sitten käydä partioimassa rajoilla. Voisi elää elämänsä rennosti.

Mutta luopuisinko tästä? Vaikka minusta tuntui että nyt olin ainoastaan yksin, en osaisi jättää klaania. Olin sentään rikkonut soturilakia-Mutten kyllä ollut ainut..

Kirkassilmä, oli rakastunut entiseen Tuuliklaanilaiseen, joka nyt oli liittynyt Myrskyklaaniin. Kolli oli nimeltään Mustakorva..Ja Kirkassilmä odotti nyt heidän penujansa. Oli onni, että Koivutähti oli päästänyt Mustakorvan Myrskyklaaniin, vaikka tuo olikin soturilain rikkomista. Minua kummastutti.

Mikseivät muka vieraan klaanin kissat voineet rakastua! Mnusta se oli hienoa.

Kamalaa se tosin olisi, jos joutuisi taistelemaan häntä vastaan, mutta sitä minun ei nytv pitäisi murehtia.

Jos eläisin Aurinkokarvan ohjeilla, auttaisisiko se minua eteenpäin elämässä?

Vain aika näyttäisi sen. Nyt oli tärkeää vain totutella elämään, ilman Aurinkokarvaa.

Se ei tulisi olemaan helppoa, mutta pakko oli yrittää.#

 

Avasin unisesti silmäni. Nousin vetelästi maasta. Kun katsoin ympärilleni, niin ällistyin. Ihmekin että oli ollut kylmä, sillä maassa oli jo paksu kerros lunta. Kuihtunutta nurmikkoa kuitenkin näkyi vielä joissakin paikassa, mutta huonosti.

Kohta jossa olin maannut, oli myös vihertävää ruohoa. Pudistin turkkiani, jonka huomsin olevan aivan lumen peitossa. Tassunani kylmäsi, ja hengitykseni oli kuin höyryä. #Miten ensilumen tullessa saattoikaan olla jo näin kylmä!#

Katselin lumista maaperää.Haistelin raikasta ilmaa, ja huomasin ilmassa jonkun kamalan hajun! Se oli kaksijalka. Tai oikeastaan kaksi kaksijalkaa. #Selvästi pentuja!# Tuumasin. Olisin varmaan hyvä lähteä, ettei törmäisi niihin, taikka kotikisuuun.

Lähdin tepastelemaan kohti leiriä, ripeää vauhtia. Huokaisin syvään, kun muistin eilisen. Miksi ihmeessä suden täytyi tulla. Muuten kaikki olisi hyvin!

Haistoin ilmassa jäniksen. Päätin lähteä seuraamaan tuoksua.

Tarvittaisiin tuoresaalista. Kävelin hiljaa hajua kohti, kunnes saavuin tiheään pusikkoon. Takana eroyttui valkoinen jänis, jolla oli selvästi talvikarva. Aloin lähestyä sitä kohti hitaasti. Se ei saisi kuulla minua.

Hiippailin vielä ketunmitan lähemmäs, ja kyyristyin vaanimisasentoon. Ponnistin takatassuillani, ja syöksähdin sen kimppuun. Iskin kynteni siihen, ja se tuskin huomasikaan, kun olin jo purrut sitä tappavalla iskulla.

Nappasin jäniksen ruumiin suuhuni. Se painoi valtavasti, ja oli onni, että riista ei ollut aivan harvasessa vielä. Raahasin jänistä kohti leiriä.

Pian meninkin jo leiriaukosta sisään, ja vein jäniksen tuoresaaliskasaan.

Nappasin sitten itselleni kasasta luisevan oravan. Suuremmat suupalat olisi parempi jättää Kuningattarille ja Klaaninvanhimmille.

Asetuin syömään, erään kiven viereen. Sain oravan syötyä, melkein yhdellä haukkaisulla, mutta eipä minulla edes ollut mikään ihmeellinen nälkä.

Kun sain syötyä, hautasin oravanjäännökset maahan.

Lähdin tepastelemaan kohti soturien pesää, kunnes huomasin pentuni leikkimässä Pajuturkin pentujen kanssa, Suurkiven lähellä.

Pajuturkkia itse ei tosin näkynyt missään, joten päätin käydä katsomassa heitä.

Täpläpentu ja Aurinkopentu, sekä Pajuturkin yksi pennuista, Sammalpentu, nappailivat taivaalta putoilevia lumihiutaleita.

Simpukkapentu taas istui tylsistyneenä Suurkiven päällä. Mitenköhän ihmeessä hän oli päässyt sinne?

Hänen seurassaan oli myös toinen Pajuturkin pennuista, Kirjopentu. He vain juttelivat jotakin keskenään, ja kumpikaan ei näyttänyt innokkaalta lumihiutaleiden pyydystäjältä.

Pitäisiköhän minun mennä lähemmäs, ja tutustua pentuihn paremmin.

Kun heitä katsoi, niin pennut olivat jo kasvaneet tiukkaa tahtia. Kävelin vieläkin lähemmäs, hieman varovaisesti.

Hei..” Mumisin hiljaa. Pennut kääntyivät minuun päin. Aurinkopentu vilisti puskemaan minua. Myös Täpläpentu tuli siskonsa perässä.

Hän istahti maahan Sammalpennun viereen.

Aurinkopentu seisoi hetken vierelläni, kunnes ryntäsi taas lumihiutaleiden kimppuun.

Simpukkapentu pyöritti silmiään. Hän ja Kirjopentu nousivat pystyyn. Naaras tassutteli Suurkiven reunalle, Kirjopentu perässään. Naaras kyyristyi hieman, ja ponnisti vauhdit kiveltä.

Var..” Olin huutamassa, mutta Simpukkapentu kiidätti jo ilmanhalki, ja teki tiukan käännöksen, ja laskeutui taitavasti lumeen.Hän katsoi muita ylpeänä itsestään.

Wow” Henkäisin niin hiljaa ettei kukaan kuullut. Simpukkapentuhan hyppäsi loistavasti. Selvästi naaraalla oli mahtavat jalkavoimat. Kirjopentu hyppäsi myös taitavasti ystävänsä perässä, muttei kuitenkaan vetänyt vertoja Simpukkapennulle. Nuori kolli syöksähti Simpukkapennun viereen.

Simpukkapentu lähti Kirjopnnnun kanssa, tallustelemaan kohti pentutarhaa.

Typerää, ettei meitä nimitetä vielä oppilaiksi” Sähähti Kirjopentu hiljaa.

Niin!” Simpukkapentu murahti. Pennut olivat vasta noin kaksikuukautisia, ja nyt jo noin innokkaita oppilaaksi tulemisesta. Pajuturkin pennut taas taisivat olla jo kolme kuukautta, mutta se ja sama. Hyvästelin vielä Aurinkopennun ja Täpläpennun.

Sitten menin vielä lumista maata pitkin takisin soturien pesälle. Käperryin lämpimälle pedilleni, ja kiedoin hännän muun kehon ympärille. Sitten painoin pääni tassujen varaan, ja suljin silmäni. Olinkohan edes tehnyt jotain hyödyllistä Aurinkokarvan ohjeiden mukaan. Toivottavasti.

Ainut paikka jossa Aurinkokarvan enään saatoin nähdä, oli unimaailma, joka oli täten minulle rakkain paikka!

 

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com