Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Tarina 12:

 

 

Tassuttelin ulos sotureidenpesästä. Oli ilta, tai oikeastaan yö. Nyt olisi klaanienvälinen kokoontuminen Nelipuulla. Koivutähti oli huutanut kokoushuudon.

Hän kertoisi ketkä pääsevät mukaan kokoontumiseen.

Kävelin paikalle ensimmäisenä, Hallaturkin ja Kirkassilmän kanssa.

Istuimme kaikki riviin pehmeälle maalle. Vanha mestarini, sekä päälikkö, Koivutähti seisoi Suurkivellä kuuliasesti, ja tarkkaili saapuvia kissoja. Vielä viimeisenä oppilaspesästä pujahti paikalle, Koivutähden nykyinen oppilas, Valkotassu.

Naaras kiirehti oppilasrivistoon.

Kun kaikki olivat paikalla, Koivutähti aloitti kokouksen.

Niinkuin varmaan tiedättekin, tänäyönä on kokoontuminen, ja nyt ilmoitan mukaanlähtijät.” Päälikkö aloitti. Kissat supattivat keskenään, toisin kuin minä keskityin vain tuijottamaan Koivutähteä. Kuin kaikki ympärilläni kuuluvat äänet olisivat haihtuneet, kuin tuhkatuuleen.

Tuijotin vain suoraan eteenpäin, omissa ajatuksissani. Vasta kuin Koivutähti jatkoi puhettaan, minä havahduin takaisin ajatuksistani.

Mukaan otan, uudet soturimme Punasydämen ja Ruskakarvan, Hiiriturkin, Kanelikäpälän, Saniaistassun, ja Valkotassun! ”

Kuulutti Koivutähti. Hämmästyin hieman ettei Kirkassilmä päässyt mukaan.

Naaras kuitenkin lähti ripakasti viereltäni, joten en ehtinyt sanoa hänelle mitään.

Nousin seisomaan, ja lähdin muiden kissojen luo. Saniaistassu ja Valkotassu odottivat innoissaan muiden joukossa.

Muut kissat jäivät leiriin vartioon, ja osa meni nukkumaan.

Kokoontumiseen lähtijät olivat kerääntyneet Piikkihernetunnelin luo, ja odottivat lähtöä. Koivutähti vaihtoi vielä pari sanaa Pajuturkin kanssa, joka supatti jotakin. Ulkona oli myös Pajuturkin omat pennut, Ratamopentu, Tihkupentu ja Nokipentu.

Myös Täpläpentu oli siskoineen ulkona. Täpläpentu vilkaisi minua. Hän näytti kyllästyneeltä, sillä Aurinkopentu ja Simpukkapentu riitelivät taas kerran.

Käänsin pääni takaisin Koivutähteen ja Tulisydämeen, jotka kertoivat että oli aika lähteä. Päälikkö kierähti ympäri ja lähti tassuttelemaan eteenpäin, joukon kärjessä.

Hänen perääsä kiidättivät Tulisydän ja Hiiriturkki.

Sitten menivät Ruskakarva, Punasydän, sekä kaksi oppilasta, Saniaistassu ja Valkotassu. Viimeiseksi jättäydyin minä.

 

Metsässä oli pimeää. Ainut valo tuli puiden lehtien takaa. Kissojen tassut rummuttivat maata, kun kiidätimme lujaa vauhtia metsänhalki.

Pian puuverho harveni, ja nelipuu alkoi näkyä. Oli kylmää.

Turkkini ei ollut paksuuntunut hirveästi vielä, vaikka Lehtikadonaika oli tulossa hyvinkin pian.

Pian lähestyimme nelipuuta, ja kaikki ryntäsivät sisään.

Paikalla oli Jokiklaani, sekä Varjoklaani. Apilatähti mulkoili Varjoklaanin päälikköä, Pihkatähteä. Apilatähti ja Koivutähti eivät muistaakseni kumpikaan pitänyt Varjoklaanista. Muistelin jotakin mitä Koivutähti kertoi, kun satuin törmäämään tuohon, kun olin ensimmäisen kerran saalistamassa.

Koivutähti ja Apilatähti olivat silloin olleet tapaamassa Joella. Olin myös tavannut samalla kerralla Apilatähden vanhan oppilaan, Ruusunkukan, joka oli myös soturi.

Nyt se vasta tuli mieleeni. He eivät pitäneet Varjoklaanista, koska se oli hyökännyt joskus Myrskyklaaniin, ja Apilatähti oli silloin kadonnut Jokiklaaniin.

Pääliköt juttelivat puhujankivellä keskenään, kun taas Pihkatähti istui yksinään syrjemmällä, juttelemassa Varapäälikölleen.

Päätin itsekin etsiä juttuseuraa, ja huomasinkin jo muutamaa ihan mukavannäköistä kissaa. Paikalla oli myöskin Jokiklaanin Havuhäntä, sekä Apilatähden vanha oppilas, Ruusunkukka.

Lopulta päädyin siihen tulokseen, että taidan jäädä ilman seuraa, ja odotella vain kokoontumisen alkua..

Pian paikalle kyyhöttikin jo Tuuliklaani. Täplätähti kiiruhti puhujankivelle muiden pääliköiden kanssa. Pääliköt supattivat aluksi siitä, että kuka saisi ensimmäiseksi puheenvuoron. Lopulta Koivutähti saikin sen, susihyökkäysten takia.

Koivutähti istahti kivelle, ja katsoi meitä kaikkia, aloittaen puheen.

-Minun on varoitettava kaikkia klaaneja! Reviirillämme on havaittu susia. Kaksi klaanilaistamme ovat jo menettäneet henkensä susien vuoksi.

Simpukkatassun, sekä Ruohohännän muistoa tullaan kunnioittamaan.

Päätti Koivutähti puheensa. Kissat supattivat järkyttyneinä.

Aurinkokarvan muisto viilsi jälleen sisältäni.

Toivoin niin paljon että kaikki olisivat ennallaan. Silloin Ruohohäntä ja Simpukkatassu eläisivät. Lisäksi Aurinkokarvakaan ei olisi kuollut.

Mieleeni vavahti kysymys.. Jos palaisin menneisyyteen, eläisinkö asiat uudelleen, ja jättäisin Aurinkokarvaan tutustumisen pois. Ei.., en, en ja EN!

Seuraavaksi puheenvuoron otti Jokiklaanin päälikkö, Apilatähti.

Myös meidän reviirillämme on nähty susi.. Yksi nuorista sotureistamme menehtyi.

Tuuliklaanin ja Varjoklaanin on syytä olla varuillaan. ”

Apilatähti naukaisi.

Seuraavaksi puhuikin Täplätähti. Hän astui lähemmäs kiven reunaa.

Otamme osaa klaanitoverienne kuolemaan. Olemme varovaisia, ja ilmoitamme teille jonkun kautta, jos susia havaitaan reviirillämme! ”

Hän sanoi.

Varjoklaania eivät sudet pelota! Osaamme kyllä pitää puoliamme, jos joku sellainen hiirenaivo tulee reviirillemme.”

Pihkatähti julisti kokouksen päättyneeksi. Apilatähti, Täplätähti, Pihkatähti ja Koivutähti kutsuivat oman klaaninsa koolle, ja lähtivät paikalta, jokainen erisuuntaan. Käppäilin Koivutähden luo.

Kissajoukko valmistautui lähtöön.

Lähdetäämpä takisin kotiin!”Naukui Koivutähti väsyneenä. Kissat mumisivat jotakin myötätuntoisina, ja lähtivät tassuttelemaan takaisin Myrskyklaanin reviirille. Muut kissat lähtivät seuraamaan päälikköä, ja toiset taas menivät omia aikojaan ja kiidättivät kauas näkyvistä. Vauhti oli aika nopeaa, ja huomasikin jo, kuinka oppilaiden oli vaikeaa pysyä perässä. Saniaistassu, ja Valkotassu pinkoivat minkä pääsivät. Minä jättäydyin taas joukon viimeiseksi, sillä päätin käydä metsällä vielä. Juuri nyt kaipasin vain omaa rauhaa.

Hetkeksi pysähdyin, ja odotin että hölisevä kissajoukko katosi näkyvistä, ja jatkoin kävelyä. Aluksi en edes tiennyt minne olin menossa. Kävelin pitkän matkaa, huurteisella nurmikolla. Metsä oli autio, ja pimeä.

Ilmatkin olivat alkaneet kylmetä pahemmankerran, ja varmasti lähipäivänä saapuisi Lehtikadonaika.

Metsä oli vain niin salaperäinen ja kaunis. Täällä oli elettävänä vielä monen laisia seikkailuja sekä vaaroja. Siltin olin onnellinen, että juuri minä olin syntynyt tänne!

 

Tassujani kylmetti, kun saavuin tyynen kuussa hohtavan joen luo. Maisema mahtavan näköinen, koska oli täysikuu. Pystyin hahmottamaan jopa kaukana sijaitsevan Tuuliklaanin nummet.

Tepastelin lähemäs vettä. Katsahdin itseni peilikuvaa. Silmäni näyttivät kuunvalossa, aivan harmaansinisiltä, ja vain vilauhdus vihreää niissä näkyi.

Nostin hiukan käpälääni, ja kosketin tassullani hyytävää vettä.

Siitä ainakin tietäisi, jos lehtikadonaika oli tuloillaan.

Ilmakin oli aika tyyntä. Katselin vettä, ja peilikuvaani kauan. Minua ei oikein huvittanut tehdä mitään muuta, kuin vain istua siinä, ja tuijottaa kaukaisuuteen. Huomasin nopeasti vedessä jotain omituista.

Silmäni siristyivät automaattisesti.

Ninkuin veteen olisi kerääntynyt miljoonittain kultaisia hiukkasia.

Tarkkailin silmilläni vettä, ja pian hiukkasista alkoi muodostua jotain.

Hahmo alkoi erottua pian tarkemmin..

Kissa oli vaaleanoranssa- suorastaan kultainen. Se katsoi minua lempeästi, ja naukaisi nimeni. Säpsähdin ja räpyttelin silmiäni. Näky vedessä oli sama. Mutta jos taas katsoin vierelleni, niin missään ei ollut mitään merkkiä toisesta kissasta. Nielaisin.

Kissa näytti lempeältä, ja hieman surulliselta.

Rakastan sinua hirveästi, ja minulla on ikävä sinua, sekä pentuja..” Naaraskissa naukaisi. Nyökkäsin vain sen verran, että sitä tuskin edes huomasi. Kissa joka näyttäytyi minulle, oli Aurinkokarva.

Hänen juuri erottuvat vihreät silmänsä hehkuivat samaa lempeyttä ja jääräpäisyyttä, mutta enimmäkseen myös tuskaa.

Olisiko mahdollista, että Aurinkokarvakin olisi päässyt Tähtiklaaniin?

Aurinkokarva..” Supatin lumoissani. Tuijotin jokea, ja juuri nyt halusin vain jäädä siihen, ja olla lähtemättä koskaan pois.

Minullakin on sinua ikävä.. Ja minusta tuntuu kuin olisin eri henkilö...Kuin olisin kadottanut itseni.. Kuin olisin mitätön, ja kukaan ei rakastaisi enään minua!” Naukaisin takaisin.

Elämästäni tosiaan puuttui osa! Se oli rakkaus! Olin varma siitä, että vain yhtä voi rakastaa oikeasti! Huomasin heti, että Aurinkokarva harkitsi sanojaan. Hän huokaisi ja alkoi taas puhumaan.

Muistathan, kun pennut syntyivät.. Kuolemani ei todellakaan ole niiden syy. Opi rakastamaan niitä, yhtä paljon kuin minua. Vaikkeivat pennut korvaisi minua, niin ainakin toisivat minut aina mieleesi..” Naaras sanoi rauhallisesti.

M-Mutta se ei ole sama! En tahdo korviketta, tahdon sinut takaisin...” Naukaisin surullisena. Kyynel vivahti silmästäni, ja valui poskeani pitkin, kunnes se tippui maahan..

Muista seurata vain sydäntäsi. Opit varmasti elämään ilman minua. Elän aina luonasi, vaikket minua näkisikään” Hän sanoi, ja tuon kuva vedessä alkoi haihtua. Tuijotin vettä lasistunein silmin.

Älä mene! Jää luokseni..” Naukaisin. Aurinkokarva vilkaisi vielä silmiini, kunnes katosi näkyvistä.

Suljin hetkeksi silmäni ja lösähdin surullisena maahan. Oli alkanut tuulla, ja lehtiä vilisti ilmanhalki, syystuulen mukana.

Juuri täällä oli tapahtunut elämäni parhaimmat, ja kauheimmat asiat..

Täällä tapasin Aurinkokarvan, kun olin juuri nousemassa soturiksi.

Täällä Aurinkokarva kertoi odottavansa pentujamme. Myös tänne susi hyökkäsi. Pentuni jopa syntyivät täällä. Täällä samalla paikalla, myöskin Aurinkokarva kuoli. Hautasin hänet tänne.

Miksi juuri täällä? Tämä oli samanlainen paikka kuin muutkin.

Paikasta oli tullut minulle tärkeä, vaikka tämä olikin tavallinen paikka muille. Minulle tämä oli elämäni ihanin ja kamalin paikkka.

Kyyneleet virtasivat silmistäni, kun tuijotin oranssiruskehtavia, maassa lojuvia lehtiä. Kuunvalokin alkoi peittyä. Oli tullut yö. Lopulta tyydyin sulkemaan silmäni.

Ketään ei varmasti edes huomaisi poissaoloani. Olinhan minä vain idiootti, josta kukaan ei välittänyt. En edes ollut enään varma, tahtoisiko joku olla ystäväni..

Taivaasta oli tullut pilvinen, mutten tahtonut liikahtaakaan. Ainut liike mitä tein, oli häntäni heiluminen.

Tunsin kuonollani jotakin kylmää, ja avasin säpsähtäen silmäni. Lunta! Satoi lunta!

Nyt tulisi lehtikadon aika, ja minun olisi päätettävä, jättäisinkö koko klaanin, joka ei varmaan jäisi kaipaamaan minua, vai jäisinkö metsään, ja noudattaisin Aurinkokarvan ohjeita. En tiennyt.. Vain toinen saattoi olla se oikea ratkaisu!

jos luet tän oot homo XD
©2017 WarriorStories - suntuubi.com